Ei tarvi olla kummoinenkaan ennustajaukko tai -eukko, kertoakseen sen, että uljas Eurooppalainen unelma jäsenien välisestä talousalueesta ei ole enää juurikaan kuin kourallinen hiekkaa, joka valuu sormien lävitse. Helvetissään Dante tosin laittoi ennustajat kulkemaan pää taaksepäin kiertyneenä, sillä eläessäkään ne eivät eteensä nähneet. :)
Demokraattinen EU ei ole ollut koskaan. Vai voiko kukaan järjellinen ihminen pitää demokraattisena sellaista järjestelmää, joka sallii dumpata ylijäämäiset lihatuotteensa polkuhinnalla Afrikkaan, josta seuraa se, etteivät paikalliset lihantuottajat kykene myymään omia tuotteitaan omalle kansalleen. Tai kalastuskiintiöt, joihin EU on ollut haluton puuttumaan. Tai maataloustukiaiset ökyrikkaille maanomistajille. Esimerkkejä löytyisi pienellä vaivalla kymmeniä enemmänkin mutta olen kurkkua myöten täynnä niitä. EU on ennen kaikkea talousliitto. Tuhannet ihmiset ovat kampanjoineet epäkohtia vastaan eikä edistystä näy, ja olen menettämässä uskoni aktivismiin. Mihin nyt?
On helppoa osoitella sormella kreikkalaisia, jotka ovat suhmuroineet taloutensa, mutta en kykene syyttämään niitä tavallisia ihmisiä, jotka nyt kärsivät näistä kuristustoimenpiteistä, joista ei ole apua vaan ne ainoastaan pitkittävät talouden toipumista. Ja turha luulla, että suomalaisilla ei ole mitään hätää, sillä samat lääkket pakotetaan kurkusta alas täälläkin ja edessä on julkisten palvelujen karsiminen entisestään, ammattiliittojen murskaaminen ja vuosien kitkuttelu kohti eläkettä, jolla ei tule toimeen. Tämä on mahalaskua kohti jonkinlaista neofeodalismia. Suomalainen kuluttaa viimeiset taskurahansa keskiolueeseen ja valittaa baarin nurkassa, mutta epäilen ettei muualla Euroopassa tyydytä halpaan kaljaan vaan ääriliikkeet jatkavat nousuaan. Enää puuttuu jokin karismaattinen johtaja, joka nostattaa massat. Taloushistoria etenee sykleissä; oligarkiat muuttuvat aristokratioiksi, jotka lopulta kaatuvat keskinäisiin erimielisyksiin muuntuakseen demokratioiksi, jotka kaatuvat lopulta oligarkioiksi ja niin edelleen.
Jokaisen ihmisen onnellisuus on tasa-arvoinen asia. En kykene näkemään muita tämän maapallon asukkaita (tai eläimiä, luontoa) jonkinlaisina epähenkilöinä, joiden riistäminen oman hyvinvointini vuoksi on sallittavaa mutta järjestelmämme ovat paisuneet liian isoiksi. Ongelma on liiallinen kasvu, ei kasvun puute, kuten ekonomi Leopold Kohr jo 50-luvun lopulla kirjoitti. Inspiroiva linkki.
Occupy Wall Street ja vastaavat kuivuvat kasaan, Durbanin ympäristökokous on jo pannukakku, ilmastonmuutoksesta ei enää edes uutisoida vaan skeptikot levittävät netissä pseudotiedettään. Seuraava vaihe luonnollisesti on, että media alkaa levittämään sitä aktiivisesti. Peruspertit ja -pirkot pidetään tyytyväisinä kuorosodilla ja muilla persaukisilla televisiospektaakkeleilla, joissa on vähemmän syyvyyttä kuin pertsan kesäkumien uurteissa. Perkele! :)
Muistan 80-luvun lopun ja optimismin. Ja nyt, enää tyhjää, tyhjää, tyhjää. (No, ei nyt ihan sentään.)
Laitan tämän blogin telakalle