jeeee

Hilpeä Hauki, Leijuva Lahna, Vastarannan Kiiski ja lopulta Päätä Särki. Huono juttu eikä naurata yhtään. Suomeksi siis krapula. Nyt maistuisi Suolaane Silakka.

Rommi lienee lähtöisin eteläisestä Aasiasta mutta yleistyi vasta eurooppalaisten vietyä sokeriruokoa Karibian alueelle. Marco Polo lipitti 1300-luvulla jotain vastaavaa paholaisen litkua nykyisen Iranin alueella mutta itse arvelisin sen olleen arrakkia, arabiaksi araq at-tamr, eli taatelin ”hikeä”. Muistan hyvin kun seilasin aikoinaan vihreällä merellä, ei kovinkaan kaukana silloisesta Macaon vapaakauppasatamasta ja rommi loppui. Miehistö, minä mukaan luettuna, kapinoi ja laskimme maihin Xiachuan Daon ruhtinaskunnan satamaan täydentämään juomavarastoja. Rommia ei ollut mutta arrakkia tynnyreittäin. Hirvittävää myrkkyä, en suosittele. Voitin myös noppapelissä ruhtinaan kauniin tyttären itselleni, mutta se on toinen tarina.

Rommi on eniten kulutettu alkoholijuoma ja osaltaan syyllinen sen suosioon on Englannin laivasto. Nesteitä on aina tarvittu seilatessa. Helpoimmin oli saatavissa olutta ja vettä. Molemmat säilöttiin tynnyreihin ja ne pilaantuivat yleensä aika nopeasti. Tapana oli ensin juoda olut ennen kuin se muuttui happameksi ja sitten yrittää maustaa pilaantunutta vettä kaljalla tai viinillä. Merimiehen päiväannos olutta oli gallona eli n. 4,5 litraa.

1600-luvun puolivälissä Englanti rummukoi (oma keksimäni sana, sanan rum arvellaan tulleen sanasta rumbullion tai rumbastion, jotka molemmat tarkoittavat jonkinlaista mellastamista) Jamaikan suunnalla. Saarella oli vähäiset olut- ja viinivarastot mutta hehtolitroittain tuota belsepuupin hikeä eli rommia ja näin se päätyi merimiesten juoma-annokseksi. Vuonna 1731 määrättiin, että puolikas pintti rommia vastasi gallonaa olutta. Rommi oli aluksi laimentamatonta mutta aika äkkiä ymmärrettiin lisätä siihen vettä, koska, no, jokainen baareissa notkunut tajuaa kyllä miksi. Laimentamisen aloitti vara-amiraali Edward Vernon, josta tulee muuten sana grogi. Merimiehet käyttivät hänestä lempinimeä ”Old Grog”, koska hän käytti grogham-kankaista päällystakkia kannella tepastellessaan.

Yhdysvaltojen laivasto luopui romminannoksista syyskuussa 1862 mutta tyypilliseen tapaansa Englanti perinteitä vaalien sinnitteli pitempään. Tammikuussa 1970 parlamentin alahuoneessa käytiin ”suuri rommikeskustelu” ja saman vuoden heinäkuun lopulla vietettiin ”Black Tot Day” ja rommin annostelu merimiehille oli ohi.

Rommilla on Englannissa useita lempinimiä ja yksi on Nelson’s Blood. Kerrotaan, että Trafalgarin taistelun jälkeen Nelsonin ruumis säilöttiin tynnyrilliseen rommia ja merimiehet kävivät sitten poraamassa reikiä siihen juodakseen rommin. Miksi he joivat ylipäätään tuota perkeleen pissaa, en ymmärrä.

Lopetin tänään Hesarin tilaukseni määrittelemättömäksi ajaksi, enkä mahdollisesti tilaa sitä enää koskaan. Syynä oli artikkeli Wikileaksin ukkosenjohdattimesta Julian Assangesta, joka oli mielestäni silkkaa mustamaalausta. Tämä on aikamoinen menetys minulle viikonlopputilaajana ja kahvin lipittelijänä, mutta näköjään länsimainen media keskittyy innolla Assangen persoonaan spinnaten juttuja miehen epämääräisestä menneisyydestä, omituisuudesta, motiiveista, raiskaussyytöksistä jne. kyllästymiseen asti. Lehdistö näyttää inhoavan Assangea, mutta tavalliset ihmiset ja nettikeskustelijat ihannoivat. Kummallista. Ne uutiset tosin, joilla on minulle todella merkitystä, olen jo vuosia kaivellut netistä kiviä kääntelemällä.

Miksi ei kirjoiteta pitkiä juttuja siitä, että Irakin sotaa koskevat Wikileaksin paljastukset todistavat sen, että Yhdysvallat ja Irakin nukkehallitus ovat vuosia valehdelleet sodan uhrien todellisesta määrästä. Miksi ei kirjoiteta siitä, että Fallujahin kaupungissa tutkittiin vuosina 2005-2009 4800 asukkaan otoksella syöpäsairauksien yleistymistä ja tulos oli, että kaikki syövät olivat lisääntyneet nelinkertaisesti ja lapsien syövät kaksitoistakertaisesti. Tämä on enemmän kuin Hiroshimassa yli 65 vuotta sitten. Tämä tosin ei ole Wikileaks-paljastus mutta eikö meidän tulisi lukea tästä suoraan Hesarin etusivulta automainoksien ja muun paskan sijaan?

Minusta hellimme ajatusta, että meillä olisi jotenkin vapaa media, tasapuolinen tosiasioiden julkituoja, vallan vahtikoira ja muuta samanlaista diipadaapaa, josta saa aina pääkirjoitusten holierthanthou-jutuista lukea, kun tärkeänä heristellään sormea milloin Venezuelaan, milloin Iraniin muttei koskaan kun länsimaat syyllistyvät rikoksiin, joista Nürnbergissa vedettiin rikollisia kiikkumaan tai kun pitäisi kyseenalaistaa tämän talousjärjestelmämme mielettömyys.

Valtamedia haluaisi antaa meille kuvan uutisoinnista kuten se olisi jonkinlainen tekninen toimenpide. Toimittajat poimivat faktoja kuten geologit kiviä maasta ja kummankin tulisi suhtautua ilman tunnesiteitä poimittuihin asioihin. Edesmennyt amerikkalainen historioitsija ja aktivisti Howard Zinn oli eri mieltä (laiskana lainaan taas englanniksi): “I understood early that what is presented as ‘history’ or ‘news’ is inevitably a selection out of an infinite amount of information, and that what is selected depends on what the selector thinks is important. Behind any presented fact is a judgement - the judgement that this fact is important to put forward (and, by implication, other facts may be ignored). And any such judgement reflects the beliefs, the values of the historian or journalist, however he or she pretends to ‘objectivity‘”.

Psykologi Daniel Goleman väittää etteivät edes näkö- ja kuulohavaintomme ole neutraaleja aistimuksia ennen kuin ne saavuttavat tíetoisuutemme. Toisin sanoen ne ovat jo kulkeneet läpi arvorakennelmiemme. Mikään ei siis ole neutraalia. Eikö silloin edes yritys pyrkiä siihen ole moraalisesti vastenmielistä? Miten pysyä neutraalina kärsimyksen ja nälänhädän edessä? Entä miten yrittää olla puolueeton (ei poliittisesti) tänä yhä kiihtyvän ilmastokatastrofin aikakautena?

Rehellinen journalisti on ihminen, joka kammoksuu ajatusta, että hänen tulisi asettaa oma etunsa, uransa, korporaationsa, maansa yli muiden ihmisten etujen. Rehellinen journalisti ei pelkästään usko vaan myös tuntee sisällään, että jokaisen onnellisuus on yhtä arvokas asia. Saattaa kuulostaa naivilta mutta tänä intterwebin kulta-aikana esiin on työntynyt ihmistyyppi, ajattelijat ja analyytikot, jotka tuntuvat elävän enimmäkseen omassa päässään. He ovat huolellisia, ilmaisevat itseään hyvin, keskittyvät yksityiskohtiin jne. mutta useimpien ego näyttää kidnapanneen heidän sydämensä. Ja egon päämäärä on olla oikeassa, ylimpänä, voittaa väittely jne. Empatia on lahja, sitä ei opita kirjoista. Minun mielestäni rehellinen journalisti aina ensimmäisenä kirjoittaa sydämellään ja se ohjaa ja opettaa hänen päänuppiaan.

Et voi olla neutraali liikkuvassa junassa, kirjoitti Howard Zinn. Maailma on ottanut erilaisia suuntia ja osa niistä on kauhistuttavia. Neutraalius on olemista yhteistyössä niiden suhteen. Tavallaan kummallista, että Hesarin artikkelin kirjoittaja juurikin hylkäsi neutraaliuden ja siirtyi valtaapitävien puolelle. Asia vain sattui sotimaan omaa maailmankuvaani vastaan ja siksi äänestin lompakollani.