jeeee

Isänpäivänä soitettuani isälleni, ajattelin jos elävät kuvat auttaisivat, puhdistin pikaisesti rillini ja lähdin elokuviin. Kumma juttu, kuinka helposti juttelemme puhelimessa mutta livenä nähdessämme, kumpikaan ei oikein tiedä mitä sanoa tai miten olla. Eikä asiasta taida tulla valmista. Ajaudun kiertoradallani hiljalleen kauemmas vanhemmistani.

Mutta mennessään ja mentyäänkin, ihmiset jättävät jälkiä.

Ajattelin ensin mennä katsomaan Wall Street: Money Never Sleeps -elokuvan mutta olen kyllästynyt koko aiheeseen luettuani siitä ihan tarpeeksi parina viime vuotena. Opinpa ainakin termit englanniksi, vaikka en niitä nyt ihan kunnolla ehkä ymmärräkään. Jos deittailisin jotain typyä, voisin suu vaahdossa paasata kahvilassa deriativeista tai credit default swapeista ja sitten ihmetellä, kun deitti ei enää tulekaan vessakäynniltä takaisin. Ja jos koko kriisistä nyt jotain opittiin niin se, ettei juurikaan mitään opittu ja seuraavan kerran kun kompastumme lajitoveriemme (the smart, and the lucky and hardly ever the best) pökäleisiin, niin se on sitten arrivederci.

Sitten tuumin elokuvaa Rakkautta italialaisittain, ihan vain sen vuoksi koska tykkään Tilda Swintonista, melkein yhtä paljon kuin Madeleine Stowesta, ja elokuvassa on hyvä John Adamsin musiikki (perspiroiva linkki) mutta nyt kun olen ajatellut omistaa loppuelämäni tieteelle, tällaiset romanttiset elokuvat on nounou. :p

Kino Engelissä menee argentiinalainen elokuva ja sitä mietin ihan omien projektieni kannalta. Jospa sen katsomalla säästyisin tulevaisuudessa lentomatkalta Buenos Airesiin. Vaan ei, ehkä kerrankin on paras olla oikomatta mutkia, joten en mennyt sinne. Muuten tykkään tuollaisista Kino Engelin kaltaisista pikkuteattereista. Paras sellainen johon olen törmännyt, on eräässä suurkaupungissa eteläisellä pallonpuoliskolla. Siellä oli narisevat lattialankut maton alla ja toisessa kerroksessa oli mukava baari sekä isohko ulkoparveke pöytineen, jossa oli kiva istua elokuvan jälkeen oluella.

Lopulta laskin taskurahani ja menin Orioniin. Katsoin Robert Bressonin elokuvan Balthazar. En nytkään ihan leijaillut teatterista ulos kuten joskus, kun elokuva avaa jokaisen oven olemuksen pimeimmissäkin nurkissa (huomaa eksistentialistiset kielikuvani!) ja kävelet hetken kadulla ihmetellen ihmisiä, etkä ole oikein varma kuulutko enää edes samaan rotuun heidän kanssaan ja on päästävä istumaan jonnekin hiljaiseen nurkkaukseen miettimään, mitä oikein tapahtui. :p

Teatterista ulos tullessani keuhkotautisen kuuloinen teini kiljui haistapaskaa joillekin alempana kadulla ja ratikassa haisi vanha viina. Kotiin päästessä olo oli jo melkein neutraali ja nukkumaan mennessä pikkaisen positiivinenkin. Sellaisen saavat aikaan juuri vaihdetut, puhtaat petivaatteet.

Silmiini sattui joku mainos, jossa luki “työteliäs kansa” tai jotain. En lukenut otsikkoa pidemmälle mutta varmaankin oli puhe meistä suomalaisista. “No niihä myö ollaakin!”, sanoisi Pihtiputaan mummo (pahoittelen, jos Pihtiputaalla ei noin puhuta) ja kai se joskus piti paikkansakin ja kukas kissan hännän nostaa jne. Maailman nopein kansa ja vastaavat typeryydet saisi unohtaa jo kokonaan.

Hesarin yleisönosastolle kirjoitti taannoin joku Suomeen muuttanut ulkomaanimmeinen ja en nyt muista asiayhteyttä, mutta perusviesti taisi olla, että ehkä meillä on hivenen korostunut näkemys omista hyveistämme. Se mitä maailmalla reissatessa opin on, että niin tuppaa olemaan muillakin kansoilla omistaan. Tosin opin myös, että pohjimmiltaan olemme aika samanlaista sakkia koko ihmisrotu, samoine iloineen ja suruineen.

Luin jostain, että perehtymällä millaista pornografiaa myydään eri maiden kioskien hyllyillä, päästäisiin kurkistamaan kansojen psyykeseen. Kuulostaa aikamoiselta kököltä mutta nyt sekin tilaisuus taitaa olla mennyttä. Onko pornolehtiä enää edes R-kioskeilla? Olisi pitänyt opiskella aikoinaan psykologiaa tai sosiologiaa ja sitten tehdä tajunnan auki pläjäyttävä tutkimustyö.

-Päivää. Anoisin tätä apurahaa. Tutkin grafiikan eroja eri kansallisuuksien välillä.
-Jaaha. Vai niin. Ja paljonkos pitäisi sitä rahaa antaa? Ja millaista grafiikkaa?
-Pornografiikkaa.
-O-ah-jassoo! No, tuossa on kymppitonni noin alkuun. Tule hakemaan sitten lisää, jos ei riitä.

Väittävät, että porno oli perinteistä täällä pohjolassa ja muuttui sitä S&M:ksi mitä etelämmäksi Euroopassa mentiin. Saattoi ollakin. En, tuota, tiedä.

Pornosta taas asiaan. Pidin jokioppaita, siis ne tyypit jotka melovat kajakeissaan ylös ja alas kuohuvia koskia ja välillä kuljettavat myös turisteja niissä kumilautoilla, maailman hienoimpana ammattiryhmänä, mutta en tykkää yhtään yleistämisestä. Utahissa Colorado-joella on upeita koskia. Käykää ihmeessä siellä melomassa mutta kaikkea ei kannata uskoa mitä oppaat sanovat. Saksalaiset kuulemma ovat innostuneita John Waynesta ja haluavat itsestään kuvia miehen elokuvien kuvauspaikoilla. Australialaiset tulevat joelle leikkimään kuoleman kanssa, vaatien oppaita viemään heidät vaarallisimpien kohtien läpi. Eräs aussi tarjosi $1000, jotta opas olisi tahallaan keikauttanut lautan ympäri. Ei tiedetä olisiko hän maksanut siltikin, jos joki olisi tehnyt sen omin voimin. Englantilaiset ovat kainostelevia ja kieltäytyvät uimasta alasti, metelöivät Grooverissa (telttakäymälä) jottei kakkimisen äänet kuuluisi toisten korviin ja pitävät kumilautoilla jaloissaan puvunkenkiä. Ranskalaiset tulevat joelle riitelemään. Eniten närää aiheuttaa tarjottu ruoka.

Mutta eräs kansallisuutensa edustaja veti kuulemma pohjat; Volodja Vladimirovitš P. Muutama vuosi sitten P matkusti joelle aviottoman poikansa kanssa viettämään jonkinlaista aikuistumisriittiä. Pojan äiti sai Yhdysvaltain kansallisuuden. Oppaiden mukaan P seurueineen olivat vaarallista porukkaa kapsäkit täynnä aseita, ammuksia, viinaa ja kymmeniätuhansia dollareita käteisenä. P oli humalassa enimmän aikaa, kohteli seuralaisiaan huonosti ja piti heitä henkilökohtaisina orjinaan. He kieltäytyivät käyttämästä Grooveria ja paskoivat minne halusivat. Kalansaaliinsa he tappoivat mäiskimällä ne kivikkoon. Kolmen päivän jälkeen luonto rupesi heitä tylsistyttämään ja känninen P alkoi kehuskelemaan omakätisesti tappamillaan ihmisillä, enemmän kuin neljäkymmentä hän sanoi ja vaati sitten oppaita tilaamaan paikalle helikopterin viemään heidät Las Vegasiin. ”Get us some whores!”, P kiljui matkapuhelimeen. ”Price is no object.”

Ei mitään henkilökohtaista Volodja Vladimirovitš. Halusin vain naputella ylös millaisena oppaat sinut joella näkivät. Ehkä se ei edes pidä paikkansa. Niin, ja sitten tietenkin se, että vuoksesi myöhästyin täällä Helsingissä jokunen vuosi sitten eräästä tärkeästä tapahtumasta kun poliisit sulkivat liikenteen, jotta pääsisit, no, jonnekin ja ratikka jossa istuin, kökötti pysäkillä melkein puoli tuntia (saatan hieman liioitella) ja jos oppaiden kertomus pitää paikkansa, sinun hyvä Volodja, tulisi odottaa limusiinisi takapenkillä jokaista saattueesi eteen köpittävää Pihtiputaan mummoakin, perkele!

Mutta kuten taisin jo kirjoittaakin; ei mitään henkilökohtaista.