Lokimerkintä Labradorinmereltä

Japanilaisilla on kiehtova, moniulotteinen termi, jota on vaikea suomentaa; wabi-sabi.
Se sai kai alkunsa 1500-luvun Japanissa vastaliikkeenä ylenmääräiselle ornamentoinnille (paleontologiassa komplisoituminen ja ornamentaatio edeltävät sukupuuttoon häviämistä) ja itse termissä ehkä koko ympäröivän maailmamme visuaalisuus, autenttisuus, esteettisyys ja henkisyys kiertyvät yhteen. Tavaroista puhuttaessa wabi saattaisi tarkoittaa yksinkertaisuuden ja toimivuuden kauneutta, sabi taas ajan myötä käytössä kuluneiden esineiden kauneutta. Pitkälle viety japanilainen teeseremonia on wabi-sabia. Nyt kun marraskuu jo ryömii kohti, syksyiset lehdet ovat minun mielestäni puhdasta wb:ta. Mikään tässä maailmassa ei ole valmista, ei täydellistä, ei pysyvää. Sekin ajatus osa wabi-sabia.

Termi tuli mieleeni kun lueskelin paria harrastelusivujen keskustelupalstaa, joihin olen liittynyt. Molemmissa harrastusvälineet ovat tärkeässä asemassa ja tuntuu, että joidenkin tyyppien kohdalla niiden teknisistä ominaisuuksista väitteleminen vie enemmän aikaa kuin itse välineillä harrastaminen. Mietitään puolivakavana, onko omalla ostoksellani "sielu", eli kuinka wabi-sabi, autenttinen, erottuva, se saattaisi olla. Vaivihkaa tarkastellaan toisen omistuksia ja tunnetaan mielihyvää tai kateutta. Suurin osa näistä keskustelija-väittelijöistä on miehiä. Ehkä naisilla on omat pätemisenalueensa, en tiedä. Toinen juttu on, että harvoin näillä keskustelupalstoilla nähdään mitään varsinaista keskustelua, vaan aihe kun aihe muuttuu nopeasti juurikin väittelyksi ja sitten pysytellään poteroissa jne., mutta aihe on liian tympeä edes pohdittavaksi.

Tavarat tuntuvat muuttuvan yhä enemmän osaksi persoonallisuuksiamme, sen eräänlaisiksi sosiaalisiksi ja psykologisiksi jatkeiksi. Jatkuva mainonta takoo mielihyväkeskusta. Lontoon mellakat olivat masentavaa katseltavaa. Britannia on luokkayhteiskunnan lisäksi rodullinen yhteisö mutta se, että nämä ihmiset kahmivat tavaraa, joita mainostetaan joka tuutista osana menestynyttä ihmistä, säälitti ja jätti keljun tunteen. "Voit vaikka asua jätelaatikossa mutta jos sulla ei oo Blackberryä, ni sit et oo mitään!", joku paikallinen kaveri kommentoi.

Enkä ole itsekään heittämään ensimmäistä kiveä, vaikka olenkin jättäytynyt virkavapaalle ja nälkätaiteilijaksi. Kaikki ympärilläni on kulutuksen mahdollistaman hyvinvoinnin tulosta ja mainonta on valjastettu vankkurien eteen. Silti tiedän, että tämä maapallomme, paratiisimme, ainoa sellainen, johon koskaan tulemme pääsemään, ei kestä elämänmenoamme.

Ps.

Lisäksi vesivahingon vuoksi joudun evakkoon ja ehkä muuttamaan jätelaatikkoon. Tarkkaan loppuvuodeksi laskettu budjettini heittää häränpyllyä. Auttakee nyt joku nätti neito ihmistä pulassa ja ottakee alivuokralaiseksi!

Kirjoitettaessa soi Tristeza: Paisajes