Munaa, skumppaa ja suklaata!

Jotenkin kummasti sitä on VAIHTEEKSI kettuuntunut... *Istuu ruudun edessä vanhanviinan löyhkäisenä, edellisen päivän meikit poskilla ja hiukset pystyssä*

Draamoilta oikeastaan vältyttiin. Mitäs nyt... serkku tyttö otti herneet nenään miehellensä ja lähti tepastelemaan villiin Itään itsekseen, mutta sehän on nyt suvun naisten joukossa tavallista.

Ja iso siskoni ilmestyi miehineen paikalle herkässä olotilassa. Suoraan Tallinnan risteilyltä.

Kaiken kaikkiaan bileet olivat menestys. Ruuat riittivät. Booli maistui.. (Joskin juoppo kaverini valittivat liian laimeaa juomaa. iski sitten imeisesti myöhemmin kaaliin, koska tämä tyttö oli aivan naatit.) Ja hauskaa oli.

Singstarilla oli suuri osa illassa. Voi kämppis parkoja. luojan kiitos pari oli muualla, mutta voi naapuriani...

Vanhempanikin viihtyivät paikalla melkeinpä koko illan, mikä on aina hyvä merkki.
-----

Cafe Cuba tuli koettua ja mitä mainioin paikka! Loistava!... Osa tytöistä kuitenkin haikaili toisenlaiseen baariin ja ravasimmekin mielestäni liiankin monen paikan ovella. Yksi 22-v tyttö mukana, jonka ehdottomasti piti päästä kanssamme baariin myös.

Luojan kiitos tämä tyttö oli mukana, sillä porukkaa vaivasi taas tajuton kuivuus. Jostain syystä totaali estoton irrottelu on harvinaista nykyään.

Fiilistelimme ja tanssimme ja ja..

Olisi vaan pitänyt jäädä Cafe Cubaan.

Tiger joutuu ainakin pannaan henkilökunnan sitruuna perseisyyden vuoksi. Apollo jatkaa edelleen listoilla.

Vaikka ovatkin turhan massa paikkoja nuo edelliset.

Cuba on aivan mahtava ykkönen ja drinksut mitä mainiompia.

--------

Sitten taas keskustelemaan porukan omituisesta osanottamuudesta. Siis koulustani on kyse.

Oikein rakkaita kaikki, mutta voi jumalauta, että porukka on kuivaa!

Aloin naureskelemaan naama kirjansaldoa, kun muutaman kuukauden takaiset ranskan vaihtaritkin onnittelivat aktiivisemmin ja kaikella sydämmellä uniikisti.

Tai sitten vika on minussa?

Tuntuu vain välillä, että olen syntynyt ihan väärään paikkaan tai käyn aina suuremmilla kierroksilla kuin muu poukka.

Viime klinikka päivystyksessäkin se nähtiin. Observoin tapausta, joka funtsi, haastatteli, funtsi... ei tiedä mitä tekee... haastatteli.

Ja mitenkään ei ollut kiinnostunut potilashistoriasta, josta minulla oli tietoja. Vasta päivän lopussa myöntyi kuuntelemaan mitä on käyty ja minkälaisia jumppia ohjattu ja ja... siis voi kettu! Ja melkein jopa otti asenteen, ettei halua koskaan tietää mitään tapauksesta. Edes päivän lopussa potilaan mentyä. Et oikeasti voi mennä tekemään potilaalle yhtään mitään ennen kuin tiedät

A Historian
B Mitä ohjeistuksia on annettu etc.

Tokihan ensimmäinen kerta menee haastatteluun mutta hei luuletko oikeasti kirkkain silmin, että potilaat osaavat puhtaasti kertoa juuri prikulleen sen minkälaisissa hoidoissa on ja mitä ohjeistuksia on annettu? PAPERIT; PAPERIT ja KOLLEGAT! Ja potilaasta hehkuin odotus siitä, että kai häntä hoitava ihminen on lukenut paperit ja tietoinen asioista joita hänelle ennen on tehty.

Olisi varmasti mennyt vähemmän aikaa peukaloiden pyöritykseen tuolla kerralla...

(Välikommentti: Nyt kyllä olen hieman turhan ilkea. Harjoittelustahan on kyse ja asiaanhan ei vaikuta se, että yhden opettajan poissaolon takia minun potilaani peruttiin, jota odotin kuin kuuta nousevaa, sillä ensimmäinen kokonaan englannin kielellä läpikäytävä tapaus olisi ollut kyseessä..ja ja... *Draamailee*)

Ihana tapaus oikeasti ja harjoittelustahan on kyse, mutta itse en vain ymmärrä.

Jos minulta kysytään kyllä tai ei. Vastaan niin kuin minusta tuntuu. Heti.

Jos joku heittää ekstempore ehdotuksia: Olen aina messissä! Ei tule ajatella liikaa!

Kun hoidan potilasta: Seuraan käsiäni, en kirjaa, jossa suuntaa antava hoito-ohjeistus. Toki aivotoiminta ja alituinen analysointi on koko ajan päällä. Mutta jokainen potilas on jotain aivan muuta kuin, mitä anatomian kirja kertoo.

Minkä takia ihmiset pohtivat kaikkea niin pirun pitkään kaikkea ja murehtivat tulevaisuutta, kun pitäisi vain elää?!

Pakko kyllä myöntää, että itse olen viime vuosina ottanut "Kuuntele sydäntäsi ja vain vähän päätäsi"-asenteen. Intuutio on yllättävän monesti oikeasti ollut oikeassa ja minusta se on silkkaa ajanhukkaa pohtia liian pitkään. Silloin tilaisuus voi olla jo ohi! Jumaleison! Sitten valitetaan kymmenien vuosien päästä paikallisessa baarissa kun tilaisuus meni sivusuun. URPOT!

---------------

Kuten synttäreilläni en turhaan ajatellut vaan kittasin sitä alkoholia. Söin kaiken eteeni tulevan. Tanssin ja lauloin sydämmeni kyllyydestä. Puhuin kaikille asioista mitä sylki suuhuni toi ja nauroin vielä kovemmalla volyymilla kuin normaalisti.

"I can do what I want 'cos it's my birthday!"

--

Mutta juuri tuosta osanottamuudesta: Turha siellä lähikapakassa on kymmenien vuosien päästä puhkua ja puhista siitä, että miten se yksi menee eteenpäin kuin juna ja saa tilaisuuksia kun minä vain istun kaljatuoppiani tuijottaen jonkun tavallisen Millan/Mikon vieressä.. Ja vetää sitten normi lärvit, pettää puolisoaan ja hakata lapsiaan.

Tai kasvatella niitä ituja kristallien alla ja meditoiden, kun se nyt on vaan niin in ja uniikkia. ja ihmetellä silmät avattuaan, että on ihan helvetin yksin ja yksinäinen.

Fakta on, että tilaisuudet syntyvät ihmisten välisissä suhteissa/satunnaisissa tuttavuuksista.

Ei sitä tiedä mistä itsensä löytää tulevaisuudesta, mutta tuskin kadunpohjalta horsmia poimimasta.

Sain kutsun sitten Ranskaan.

Pakko kai sinne on lomilla lähteä.

Nyt voisin alkaa sitten Englannin päätä pommittamaan. Josko saisi vauhtia asioihin...

Tässä vauhdissa ja näiden keskellä, vaikka rakkaita ovatkin, sammaloidun ja kalkkiudun in no time.

Joten näytän persettä kaikille, sheikkaan sitä samalla ja rallattelen, että näette sen villkuvan hetken ja siten ette enään koskaan... HA!

--------

Sitten miespohdintaan:

Ex-kihlattuni ei ihme kyllä kuokavieraillut pileissä. Tai edes pommittanut etc.

Respectit siitä. Aikuismaista mahtavaa käytöstä.

Pohdiskelin muuten sitäkin mahdolisuutta, jos kaverille antaisi taas mahdollisuuden. Yrittäisi leikkiä jälleen perhettä. Sillähän on syynsä miksi olimme kihloissa...

Mutta haluanko taas yhden kahleen jalkaani hidastamaan etenemistäni?

Niin sillä tosiaan on myös syynsä miksi erosimme..
--------------

Täytyy yrittää vielä kovemmin aivopestä itseään. Tästä tule kettuakaan kun ei yhtä ihmistä saa päästänsä. Ja menneisyyskin nakertaa tietänsä kultaisiin muistoihin..

Siis ulos lauantaina juhlimaan kaverin synttäreitä ja naatiskelemaan ihmisten seurasta.

Pääsiäisen alla myös sitten treffeille.

Pitäisi lukea tenttiinkin.. *Huokaus* Hieman vain vaikeaa, kun tuntuu että asiat taas junnaavat paikallaan. Pitäisi saada taas jotain uutta elämäänsä.

Mutta tämä on niin tuuriani:

Ei onnea rakkaudessa, ei rahassa ja kun joku alkaa maistumaan, vie joku tältä tytöltä tikkarin suusta:
"Joo ei meil oikeesti oo enään mitään suhtees jäljel... erottiin, ollaan yhdessä...En saa suo päästäni kuitenkaan ja siks en soita/käy.."

"We're really not that sure that we need any international connection... we're so bloody english..."

"Niin. Jono on SIINÄ. Mut mulla onkin VIP.."

WTF?!

*Ristii käteensä, vajoaa polvilleen ja luo katseensa taivaalle* Voisko edes joskus asiat olla hiukan helpompia?!