Helsingin toinen Fashion Film Festival esittää elokuviaan tänä viikonloppuna Bio Rexissä ja Maximissa. Oma suosikkini on Voguen pitkäaikaisesta, lievästi sanoen friikistä päätoimittajasta Diana Vreelandista tehty dokumenttifilmi The Eye Has to Travel.
Kirjoitin Fashion Film Festivalin nettisivuille jutun L'amour fou: muoti ja elokuva. Sen yhteydessä voitte nähdä mm. uuden muotikauhufilmin Possession, mutta huomatkaa että se on K-18. http://www.ldmfff.fi/walter/
Lainaan itseäni Fashion Film Festivalin sivulta: "Berliiniläisen Mindpirates-kollektiivin tuottama ja Ralf Schmerbergin ohjaama muotikauhuelokuva Possession sijoittuu Berliinin klubikuvioihin. Kaksi huumeita käyttävää ystävätärtä löytävät kaupungin läpi virtaavasta Spree-joesta nuoren naisen ruumiin. Huumepäissään heidän huomionsa kiinnittyy vain ruumiin yllä olevaan hienoon kultakimalteiseen Moga E Mago -muotiliikkeen vaatteeseen. Kumpikin haluaisi sen ja..."
Ja kannattaa mennä katsomaan Fashion Film Festivalin leffoja. Helsingin Fashion Film Festival on yksi maailman ensimmäisistä muotielokuvafestivaaleista! http://www.ldmfff.fi/etusivu/
Kaupunkilainenkin käsittänee, että leskenlehdet ovat ohuiden sukkahousujen ohella varmin merkki kevään alkamisesta. Jess, bongasin eilen tämän vuoden ensimmäisen leskenlehden Pradon taidemuseon nurmikolta Madridissa.
Kevään ensimmäinen leskenlehti Madridissa.
Vihertävälle nurmelle oli puhjennut loistamaan myös päivänkakkaramaisia kukkia. Havaitsetko mehiläisen, joka imee kukan mettä?
Päivänkakkaramaisia kukkia ja mehiläinen nurmikolla Madridissa.
Espanjan opintoni madridilaisessa hostelissa ovat jatkuneet kaksi viikkoa ja osaan jo sanoa: "Soy ocioso." "Olen joutilas."
Tänään löysin Calle de Santa Isabelilta, Lavapiesin kaupunginosan rajamailta, miellyttävän kulmakuppilan, teatterikahvilan, nimeltään Café-teatro La Victoria.
La Victoria Café-teatro Madrid
Siellä punaista kiinalaista Pu-erh-teetä juodessani huomasin, että tässä kahvilassa on joka keskiviikkoilta kello 22:30 teatteriesitys nimeltään "Las lecciones de la señorita Consolación".
Kahden viikon opintojen pohjalta pystyn käsittämään, että nimi on suomeksi "Neiti Lohdutuksen luennot". Miten miellyttävää olisikaan osallistua Neiti Lohdutuksen luennoille! Selvää on kuitenkin, etten kahden viikon kielitaidolla ymmärtäisi niistä hönkäsen pöläytystäkään.
Opintoja on jatkettava, kiehtovassa Madridissa, jossa joka päivä ripottelee vettä ja paistaa aurinko. Eräänä iltana kävin jazzkahvilassa kuuntelemassa bändiä, jonka laulajattarella oli suurenmoinen kyky laulaa ikivanhoja jazzklassikoita niin, että niiden sanat heräsivät eloon. Hän esitti konsertin päätteeksi kappaleen Everything must chance. Kaikki muuttuu ja kaiken on muututtava, hän lauloi, ja sitten tuli aina kohta jolloin hän sanoi: "...paitsi..." Ja sitten kertosäe: "...pilvistä sataa vettä, aurinko on taivaalla, ja kehrääjälinnut ne laulavat, laulavat, laulavat, ja talvi kääntyy kevääksi."
En voinut olla palaamatta Circulo de Bellas Artesin hienoon ravintolaan Madridissa. Tällä kertaa hovimestari vei minut eri pöytään kuin edellisellä kerralla http://www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/123017/, kauemmas seinämaalauksen kahdesta alastomasta naisesta. Istuin pöytään ja vilkaisin ympärilleni, ja, kas vain, kukas siinä makasikaan matalalla lattiakorokkeella lounaspöytäni vieressä.
Tilasin ruoan, lohitortellinia alkuruoaksi ja, vahingossa, lohta myös pääruoaksi sekä vanukkaan jälkiruoaksi, ja katselin taas lähiympäristöäni.
Vasemmalla lattiakorokkeella alaston nainen, edessä pylväässä alastomia naisurheilijoita ja oikealla puolella...!
Miellyttävä ruokaravintola. Ja fine dining -paikka, todettakoon. Jälkiruokani:
Circulo de Bellas Artes (Kaunotaiteiden piiri) Madridissa lienee kaunein rakennus, missä olen koskaan käynyt.
Circulo de Bellas Artes Madridissa
Siellä on mm. taidenäyttelyitä ja elokuvateatteri, jossa esitetään vanhoja elokuvia originaaliversioina. Menin käymään Circulossa kahdesta syystä.
Ensinnäkin oletin näkeväni maailman kuuluisimman taideväärentäjän Elmyr de Horyn taideväärennösten näyttelyn. Hän oli mies, joka elätti itsensä maalaamalla mm. Picasson, Modiglianin, Matissen ja Renoirin teoksista väärennöksiä, joita taiteentutkijat eivät kyenneet tunnistamaan väärennöksiksi. Orson Welles teki Horysta dokumenttielokuvan F for Fake. Huikeaa, tuumin. Pääsen näkemään maailmankuuluja maalauksia väärennöksinä. Kävi kuitenkin ilmi, että näyttely avautuukin vasta 6. helmikuuta. What a low down.
Onneksi oli toinenkin syy Circulossa käyntiin. Francisco Bores -niminen henkilö on tehnyt piirroksia ranskalaisen runoilijan Stéphane Mallarmén (1842-1898) runoelmaan Faunin iltapäivä. Menemättä asian yksityiskohtiin Mallarmé oli kovan luokan runoilija ja kriitikko omana aikanaan ja hänen kirjoituksensa inspiroivat monia 1900-luvun alun taidesuuntausten tekijöitä, surrealisteja, dadaisteja ja futuristeja. En ole lukenut riviäkään Mallarméa, täytyy tunnustaa, mutta tunsin hänen maineensa.
Kaikki tekstit näyttelyn yhteydessä olivat espanjan kielisiä, ei sanaakaan englanniksi. Aika vieraannuttava tilanne, kun on opiskellut espanjaa vasta puolitoista viikkoa. Olin ainoa henkilö näyttelysalissa, ja sen kulmaan katonrajaan asennetuista kovaäänisistä kuului aika ajoittain aavemaista musiikkia.
Mutta toki pystyin ymmärtämään Boresin kuvia. Niissä oli alaston naishahmo, jolla oli lyhykäinen kissamainen häntä: fauni. Olento kelli ja kirmaili jossain kedolla. Sitten tuli paikalle urosolento, jolla oli päässä kiemuraiset pukinsarvet. Myös hän oli alasti. Tämä alaston pukki alkoi pokata alastonta faunia. Oli meneillään faunin iltapäivä.
Kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin eihän eläimillä ole vaatteita. Jos naisen kuvailee kissaksi tai tammaksi tai lehmäksi tai kanaksi tai hiireksi, hänet voi piirtää alastomaksi. Olisi mieletöntä, jos tammalla olisi hame tai housut. Samaten pukki on tietenkin alaston.
Tämän jälkeen silmäilin hieman tarkemmin rakennusta. Ylempiin kerroksiin johtavassa portaikossa seisoi naispatsas, jonka toinen rinta oli valahtanut ulos mekon kaula-aukosta.
Sitten menin lounaalle Circulo de Bellas Artesin huikean kauniiseen ruokasaliin, jonne intellektuaaleja parhaillaan valui päiväruokintaan. Oli iltapäivä. Istuin pöytään ja tilasin keittoa ja kalaa ja silmäilin ympärilleni. Seinällä pöydän vieressä, hieman pääni yläpuolella oli suuri taulu, jossa kaksi alastonta naista loikoili jossain. Toisen naisen jalkopää osoitti minua kohti. Paljas häpy törrötti vasten kasvojani. Naisen käsi lepäsi häpykummulla ja sormet valmistautuivat näpläilemään klitorista. Tarjoilija toi keiton ja ryhdyin lusikoimaan.
Etten olisi koko ajan syödessäni tuijottanut naisen sukupuolielimiä, vilkaisin noin parinkymmenen metrin korkeudelle salin kauniiseen kattoon. Siellä kattomaalauksen vasemmassa kulmassa kolme alastonta neitosta heilutteli kutsuvasti käsiään.
Se oli miellyttävä lounas, ja ensimmäinen jonka olen julkisella paikalla syönyt alastomien naisten ympäröimänä.
Kävin koulua Kulosaaressa, Helsingin esikaupungissa. Yläluokilla jätin aina kouluaterian syömättä ja kävelin parhaan luokkakaverini kanssa Kulosaaren vaatimattoman ostoskeskuksen ainoaan kahvilaan. Sen seinälle oli ripustettu Picasson (1881-1973) Guernica-maalauksen valokuvajäljennös. Se ei lakannut hämmästyttämästä meitä. Me emme muistaakseni käsittäneet, mistä siinä oli kysymys. Se oli vain houreinen sekasotku jostain.
Nyt näin pari päivää sitten ensimmäisen kerran aidon, valtavan kokoisen (n. 20m x 15m) Guernican Madridin Centro de Arte Reina Sofian suuressa taidemuseossa.
Picasson Guernica
Reina Sofia sijaitsee Pradon taidemuseon lähellä vanhassa isossa sairaalarakennuksessa, jota on korjailtu ja kehitelty taidemuseoksi, mutta jossa kaikkien muutostöiden jälkeenkin kävijät kulkevat sairaalakäytäviä ja astuvat sisään entisiin potilassaleihin katsomaan niiden seinille ripustettuja maalauksia. Näin syntyy aavistuksenomaisesti vieraantunut tunnelma taiteen vastaanottamiseen.
Reina Sofia on erikoistunut vuoden 1900 jälkeiseen taiteeseen ja Prado varhaisempaan. Täälläkin ymmärsin heti, että museon valtavan koon takia joutuisin keskittymään vain yhteen osastoon. Valitsin ikään kuin synnytysosaston eli ensimmäisen kokoelman, jossa esitellään taiteen muuttumista 1900-luvun alun ja toisen maailmansodan välisenä aikana. Voisi sanoa: nykyajan syntymistä.
Tämän jakson loppuvaiheisiin sijoittuu Picasson Guernica, jonka lähtökohtana on saksalaisten lentokoneiden isku espanjalaiseen Guernican kylään Espanjan sisällissodan aikana. Natsi-Saksa toimi Francon diktatuurin puolella demokraattista kansannousua vastaan. Natsien lentokoneiden pommi-iskun seurauksena suuri osa Guernican kylän asukkaista menetti henkensä.
Kysynkin, miksi pienen kahvilan omistaja/johtaja oli päättänyt ripustaa joukkomurhaa kuvaavan maalauksen kulosaarelaisen kahvilan seinälle? Mitä järkee? Eikö hän tuntenut kuvan taustaa? Oliko hän yhtä pihalla kuin minä ja luokkakaverini? Oliko hän hullu? Vai oliko joukkomurhataulun ripustaminen kahvilaan erityisen cool veto?
Reina Sofian 1900-luvun alun taiteen muutoksia esittelevä näyttely alkaa myös Picassolla, hänen Sinipukuisella naisellaan vuodelta 1901.
Picasson Sinipukuinen nainen
Tämä on myös yksi hyvin kuuluisa Picasson työ. Hän maalasi taulun Pariisissa noin 20-vuotiaana. Väitetään, että hän oli niihin aikoihin synkällä mielellä erään kaverinsa itsemurhan seurauksena. Hän pyöri kerjäläisten ja prostituoitujen seurassa ja ymmärtääkseni myös sinipukuisen naisen esikuva oli joko kerjäläisnainen tai prostituoitu.
Näyttelyosaston kierrettyäni menin lounaalle Al Natural -ravintolaan Calle de Zorrillalle, numeroon 11 (voin lämpimästi suositella paikkaa). Siellä näin ravintolan nurkkapöydässä aterioimassa Picasson "Sinipukuisen naisen". Hän lopetteli jälkiruokaansa miehen seurassa. Koska Picasso ei ollut päässyt tekemään hänestä epätoivoista, hän näytti hyväntuuliselta, kauniilta, ei mitenkään omituiselta, ja oli itse valinnut vaatteensa ja pukeutunut turkiskauluksiseen harmaaseen jakkuun, mustiin housuihin ja kiiltävänahkaisiin nilkkureihin.
Olin lumoutunut ja pystyin vain vaivoin nielemään munakoisoani. Olin aloittanut espanjan kielen opintoni vajaa viikko aikaisemmin enkä voinut kielitaidottomana mennä heidän pöytäänsä selittämään naiselle, että hän on Picasson Sinipukuinen nainen. Saatoin vain katsoa, miten he maksoivat laskun ja poistuivat kasvisravintolasta ja elämästäni.
Asun Madridissa Hostal Orientessa. Ihanan ja kauniin huoneeni ikkunasta avautuu näköala Plaza de Isabel II:lle. Aukiolla soittavat lähes joka päivä yksinäinen saksofonistimies (jota voisin kuunnella ikuisesti), neljän kilkuttajamiehen kiihkeä bändi (jota voin kuunnella ainakin muutaman viikon) ja mustalaispariskunta, jonka mies vetelee kurttua ja nainen helistelee ja huutaa aina setin yhdessä vaiheessa täyttä kurkkua yhä uudelleen holé (johon olen kyllästymäisilläni, vaikka toisinaan tanssahtelen huoneessa heidän säveltensä tahdissa). Sijaitsen parin sadan metrin päässä Solin keskusaukiolta ja kaikki on tästä kävelymatkan päässä. Öisin, ja etenkin viikonvaihteen öisin, kun madrilenot ja madrilenat valtaa kuumeenomainen biletyskiihko, pystyn halutessani nukahtamaan korvatulpan avulla ennen aamunkoittoa, koska "minun" aukioni on hiukan sivussa vellovien huvittelijoiden valtaväyliltä. Madridhan on kaupunki, jossa bilettäminen on viety niin pitkälle, että kaduilla on ruuhkaa aamuviiden aikaan.
Muutama päivä sitten vietin joitakin tunteja Pradon isossa taidemuseossa. Prado on anniltaan ja kokoluokaltaan Pariisin Louvren veroinen, joten ymmärsin heti, että voin yhdellä kerralla nautiskella vain yhden kerroksen yhdestä siivestä. Valitsin ensimmäisen kerroksen, jossa on esillä Espanjan kahden merkittävimmän taiteilijan Velazquesin ja Goyan teoksia sekä flaamilaisen Rubensin maalauksia (sekä mm. Tiziania ja Tintorettoa ym.)
Rubensin Kolme sulotarta on esillä Pradon taidemuseossa.
Rubens äityi maalaamaan alastonmaalauksia naisista etenkin elämänsä viimeisten kymmenen vuoden aikana ja Kolme sulotarta -maalauksen hän piti itsellään kuolemaansa saakka. En tarvitse kovinkaan paljon mielikuvitusta oivaltaakseni, miten mukavaa puuhaa tällaisten maalausten tekeminen vanhalle Rubensille oli. Näitä maalatessahan käytettiin elävää mallia. Rubens oli vuonna 1930 mennyt 53-vuotiaana naimisiin 16-vuotiaan Hélène Fourmentin kanssa ja nuoren aviovaimon rehevä vartalo inspiroi Rubensia esimerkiksi Kolmen sulottaren maalaamiseen. Kysynkin, mitä järkeä nykyisten taidemaalareiden elämässä on? Modernit taidemaalarit, jotka ovat hylänneet luontoa jäljittelevien maalausten tekemisen, eivät voi millään verukkeella käyttää alastonmalleja. He vain sutivat yksinäisinä hämäriä viivojaan ja väriläiskiään.
Pradossa on esillä myös Goyan (1946-1828) kuuluisa maalaus The Nude Maja.
Goyan The Nude Maja
Odotin tuon aikanaan kohua herättäneen maalauksen näkemistä kiihkeästi, ja petyin. Divaanilla lojuva alaston Maja ei näytä mielestäni kovinkaan uskottavalta. Kun vertasin sitä viereisessä salissa näkemiini Rubensin naisiin, Goya jäi selvästi toiseksi. Rubensin maalausten alastomat naiset näyttävät luonnollisilta, eroottisilta, aivan kuin katselisi oikeita naisia kylpylässä, bordellissa tai seksiklubilla. Goyan maalaama nainen taas on tyylitelty ja vaikuttaa sen tähden epätodelliselta, pornografiselta, keksityltä. Väitteeni vahvistamiseksi laitan tähän vielä Rubensin maalaaman makaavan naisen, vaikka tämä maalaus ei sisälly Pradon kokoelmiin. Erakko ja nukkuva Angelica.
Joskus marraskuussa kirjoitin miesten pallien kokoa käsittelevän blogimerkinnän http://www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/122637/ Tällöin eräs lukija kommentoi, että ikääntyessään miehen elin alkaa kutistua ja lyhentyä. Silloinhan mun kaluni olisi aikaisemmin ollut isompi, mikä on mieletön ajatus. Niinpä totesin omana kommenttinani, että ei se kutistu.
Käynnistyi pitkä debatti, jonka päätteeksi pakenin maasta.
Kun saavuin Berliiniin, kaupungissa vietettiin joka päivä berliiniläisen elokuvaohjaajan Rosa von Praunheimin 70-vuotisjuhlia.
Oikealla Rosa von Praunheim
Kuvassa oikealla Rosa von Praunheim (Foto: Walter de Camp)
Rosa, homoseksuaali mies, on tehnyt hyvin paljon hyvin epäsovinnaisia dokumenttifilmejä. Syntymäpäivänsä kunniaksi hän pyöräytti kahden vuoden aikana 70 uutta dokkaria, jotka julkaistiin nyt kerralla. Niissä esiintyy erikoislaatuisia ihmisiä, persoonallisuuksia, etupäässä Berliinistä. RBB:n tv-kanava näytti Rosan filmejä 20 tuntia putkeen. Filmit on myös julkaistu DVD:nä nimellä Rosas Welt, Rosan maailma. Kiinnostuneet voivat ostaa koko setin http://www.amazon.de/Rosas-Welt-neue-Filme-Praunheim/dp/B00A2U96NU/ref=sr_1_1?s=dvd&ie=UTF8&qid=1356719362&sr=1-1
Rosa von Praunheim on kirjoittanut myös kirjoja. Syntymäpäiväksi ilmestyi hänen uusin teoksensa, kokoelma runoja ja piirroksia. Kirjan nimi on Penis stirbt immer zuletzt, Penis kuolee aina viimeisenä.
Kirjan nimikkorunossa Rosa von Praunheim kirjoittaa, että elämänsä aikana penis hilluu, pomppii, sätkii ja pullistelee, ja kun miehen loppu koittaa penis kuolee aina viimeisenä.
MUMMIT JA VAARIT SEKSIOBJEKTEINA
Vuonna 1981 Rosa von Praunheimilta ilmestyi kirja nimeltään Gibt es Sex nach dem Tode?, Onko kuoleman jälkeen seksiä?.
Rosa von Praunheimin mielestä kuolemanjälkeistä seksiä saattaa hyvinkin olla. Tällöin ei kuitenkaan olisi kyse pelkästä new age -tyyppisestä henkien hyväilystä, vaan jollain ihmekonstilla ihmiset pääsisivät/joutuisivat kuolemansa jälkeen fyysisessä kehossaan taivaaseen tai helvettiin tai jonnekin, missä he voisivat jatkaa panemistaan.
Ottaen kuitenkin huomioon että useimmat ihmiset kuolevat vanhoina ja hyvin huonokuntoisina, todella epäseksikkäinä, pattikoipisina ruunina ja mahoina luuskina, niin taivaan seksiklubilla suurin osa jengistä on tosi rupusessa hapessa. Niinpä Rosa von Praunheim esitti kirjassaan, että meidän pitäisi jo maan päällä opetella näkemään isoäidit ja isoisät seksiobjekteina.
Hei rankan juomisen ystävät! Mut onnistuttiin suostuttelemaan maailman kaikkien aikojen ensimmäisten Kello kuuden tee -kutsujen "tähdeksi". Aina puhutaan kello viiden teestä, mutta nyt me järjestetään Kello kuuden tee -kutsut. Me = idean keksinyt teefriikki Ilkka Veiström, Demmersin teekaupan pitäjä Kirsi Pullinen ja allekirjoittanut
Juomalistalla on kolme erilaista teetä sekä Lady Gagan backstage-yrittihauduke. Lisäksi tarjoillaan pientä suupalaa. Ja meikäläinen kertoo teetarinoitaan. "Kuinka teenjuoja pystyy säilyttämään katuojauskottavuutensa."
Paikka ja aika: Ristorante & Bar Papa Albert, Albertinkatu 30, tiistaina 20.11. klo 18:00. Liput (sisältäen teet ja syötävät) 15:-
Kannattaa kuunnella, miten radikaalina tunnettu pastori Kai Sadinmaa tykitti Suomen valtaapitäviä aamuhartaudessa 8.11. klo 06:15. Normaalin loppuvirren asemesta hän soitti Tuomari Nurmion biisin Rahamies. Tällaista aamuhartautta tuskin on ennen kuultu!
