Yllättävän monen sänkyleikeistä löytyy jonkinlaista valtafantasiaa ja alistumista. Takapuolen läimäyttely ja hiuksista repiminen on arkipäivää seksipuuhissamme. Toisinaan halutaan mennä hieman pidemmälle ja silloin voidaan puhua BDSM:stä.
Haluan muistuttaa, että 50 Shades of Grey:llä ei ole mitään tekemistä tämän aiheen kanssa. BDSM:ssä tarvitaan aina lupa. Ilman sitä ei voi satuttaa toista, vaikka miten kuvittelisi osaavansa lukea kumppaninsa ajatuksia.
Muista aina sopia turvasana ennen sessiota, sillä joskus leikki täytyy keskeyttää. Jos tuntuu siltä, että perse ei enää kestä lyömistä tai toinen viljelee alentavia haukkumasanoja liikaa, on hyvä pitää ainakin tauko. Myös alistaja voi käyttää turvasanaa.
Siinä ei ole mitään hävettävää, että käyttää turvasanaa. Päinvastoin, silloin osoittaa tuntevansa omat rajansa. Se on kunnioitettava ominaisuus ihmisessä, vaikkakin niiden löytäminen on välillä haastavaa.
Välillä tulee mokailtua, varsinkin uusien ihmisten kanssa ei voi koskaan tietää mikä saa toisen raiteiltaan väärällä tavalla. Minäkään en ole aina tajunnut tutustua toiseen ihmiseen tarpeeksi, kun olen jo innoissani alkanut pieksemään tätä. Joskus kemiat kolahtavat sillä tavalla, että luulee, ettei keskustelua tarvita.
Yhden yön juttujen kanssa sessiointi on hankalaa ja sen jälkeen voi tulla paha mieli kummallekin osapuolelle. Toki kivun jälkeisissä endorfiinilaskuissa voi tutunkin kumppanin kanssa masentaa. BDSM-partneriksi sopii siis parhaiten ihminen, johon voi luottaa. Omien fantasioidenkin kertominen on paljon helpompaa sellaiselle, jonka tuntee hyvin.
Rajumman seksin jälkeen kannattaa halata kunnolla ja muistuttaa toista rakkaudesta. Näissä leikeissä mennään välillä todella syvälle ja sieltä on tärkeää palautua takaisin arkeen. Etenkin jos jokin on mennyt pieleen tai ei ole tuntunut hyvältä, silloin hellyys ja turvallisuus ovat avainasemassa.
Nauttikaa pimeistä puolistanne ja muistakaa olla myös varovaisia kovimmissakin piiskausleikeissä. Aivot ovat tärkein sukupuolielimemme.
Kirjoitettaessa soi CMX - Rikkisuudeltu
4 kommenttia
licence27
27.12.2014 00:54
Kolme pientä sanaa: 1 se millä leikki loppuu 2 se millä sitä lievennetään ja 3 se millä sitä kovennetaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Whippers
27.12.2014 05:20
Ammattidominan mukaan 50 Shades of Grey on fiktiivistä roskaa ja kaukana todllisuudesta. Pitäneekö paikkansa?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
kumiorja_jkl
30.12.2014 02:45
Itse olen käyttäny vieraampien Dominattarien kanssa liikennevaloja turvasanana.
Vastaa kommenttiinPunainen niin kyseinen rangaistus loppuu.
Keltainen niin jatketaan samallalailla.
Vihreä niin sub kestää kyseistä rangaistusta kovempaa tai pitempään
Vastaa kommenttiin
PeikkojaBlondi
9.1.2015 15:30
Hyvä teksti.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin