Jesse Puljujärvi - Maailma menetti jääpalloilijan

  • Tuomari



KYSYMYS: Kuka on tämä Puljujärvi? Näyttää pelimieheltä.

VASTAUS: Jesse Puljujärvi on Kärppien laituri, syntynyt Ruotsin puolella Älvkarlebyssä, noin 150 kilometriä Tukholmasta pohjoiseen, Gävlen lähistöllä. Tornioon “Puljun” perhe muutti kun tämä oli nelivuotias. 13-vuotiaana nuorukainen joutui kovan valinnan eteen, kun Skellefteå tarjosi jo tuolloin Puljujärvelle kuuden vuoden sopimusta. Tie vei kuitenkin Torniosta Ouluun ja suosikkijoukkue Kärppien kirjoille.

Puljujärvi on voittanut C-junnujen Suomen mestaruuden ja hopeaa B-junnuissa. Toissa kaudella 190-senttinen jässikkä pelasi jo lähinnä Kärppien A-junnuissa. Reisiluun murtumalla alkanut kausi päättyi lopulta A-junnujen SM-hopeaan. Toukokuussa 2014 Puljujärvi teki kolmivuotisen liigasopimuksen Kärppien kanssa.

Puljujärvi varataan NHL:ään vasta kesällä 2016, mutta nuorukaisesta kohistaan jo kovasti. Pulju johdatti Suomen U20-maajoukkueen turnausvoittoon elokuussa 2014 Ruotsissa pelatussa neljän maan turnauksessa ja voitti siinä samalla pistepörssinkin. Pulju saalisti ensimmäisessä liigapelissään heti syötön, vaikka sai vasta pelipäivän aamuna kuulla olevansa kokoonpanossa, aamujäillä sattuneen loukkaantumisen vuoksi. Ensimmäinen liigamaali syntyi Hämeenlinnassa 17. syyskuuta: omat karat rystyltä maalin kattoon.

Puljujärvi oli jo Toronton U20-kisoissa joukkueen pirteimpiä pelaajia. Oikealta ampuva Pulju on isoksi pelaajaksi hämmästyttävän hyvin liikkuva. Syy tähän saattaa löytyä jääpallokentiltä, joita Pulju dominoi juniorina. Tornion Palloveikkojen verkkosivuilta löytyy kertomus ToPV:n E-junnujen matkasta Suomen mestareiksi. Puljujärvi teki sekä välierässä että finaalissa torniolaisten kaikki kahdeksan maalia. Siis kahdeksan maalia kummassakin matsissa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi