Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on väkivalta.

Kuin Lämäri-leffan hulluin kaveri  2

KYSYMYS: Boston Bruins -fanit ylistävät John Wensinkiä. Kuka John Wensink on?

VASTAUS: Yksi ilta teki John Wensinkista tähden Bostonissa ja puhutuimman miehen koko NHL:ssä. Ensimmäinen joulukuuta vuonna 1977 kohtasivat Boston Bruins ja Minnesota North Stars, kaksi sen ajan suurinta seurajoukkuetta. Wensink pelasi tulokaskauttaan NHL:ssä ja ennen tätä kuuluisaa ottelua edes Bruins-fanitkaan eivät tienneet miehestä mitään.

Kanadan kansallisikoni Don Cherry valmensi kolmatta vuotta Bostonia. Kahdella edelliskaudella Bruins oli pudonnut pudotuspeleissä jo alkumetreillä. Maailman paras puolustaja Bobby Orr oli myyty ennen kauden alkua Chicagoon ja kaupunki oli sekaisin, kun Boston ei pystynyt hankkimaan tilalle tähti-statuksella olevaa pelaajaa. Värikäs valmentaja Cherry oli kovan pelin ystävä ja juuri fyysisyyden takia Boston oli pudonnut Stanley cup -kyydistä jo hyvissä ajoin. Kansa halusi pistenikkareita, mutta Cherry oli eri mieltä ja hommasi Pohjois-Amerikan kovimmat kovanaamat. Iso, paha Bruins oli syntymässä ja yksi suurimmista tekijöistä oli John Wensink. Palataan iltaan kun tähti syntyi.

Minnesota North Starsin riveissä pelasi Alex Pirus, joka oli yksi NHL:n kovimpia poliiseita. Don Cherry oli antanut selvät ohjeet Wensinkille, kun Pirus astuu kentälle, sinä hoidat homman. Afropää teki työtä käskettyä ja vähän muutakin.

Kentällä oli useampikin tanssipari, mutta kaikki keskittyivät Pirusin ja Wensinkin väliseen vääntöön. Kahden kovanaaman painimatsi näytti kuin isoveli olisi nöyryyttänyt pikkuveljeään. Mutta mitä painin jälkeen tapahtui, ei oltu ikipäivänä nähty. Wensink luisteli Minnesotan vaihtoaition eteen ja häpäisi koko vierasjoukkueen pyytämällä kenet vaan tanssimaan hänen kanssaan. Kukaan ei uskaltanut vastata tanssiin miehen kanssa, joka näytti kuin Lämäri-elokuvan hulluimmalta kaverilta. Yleisö suorastaan hullaantui ja hallissa oli tunnelma kuin olisi Stanley cupia olisi nostettu ilmaan.

Bostonin kaupunki eli vaikeita aikoja 70-luvun loppupuolella. Kouluja lakkautettiin, työttömyys kukoisti ja ihmisten usko oli koetuksella. Bostonin ilmapiiri oli jännittynyt, kunnes tappelu puhkesi. Wensink viesti oli, että Bruinsille ei auvota päätä, mutta se kosketti koko Massachusettsin osavaltiota. Kansa sai muuta ajateltavaa ahdingon keskellä ja uskoa elämiseen. Ennen tätä iltaa pikku pojat halusivat olla Bobby Orreja ja Phil Espositoja, mutta nyt kaikki halusivat olla John Wensink.

"Helvetin enkeliksikin" kutsuttu Wensink pääsi kaksi kertaa Bruinsin kanssa finaaliin, mutta molemmilla kerroilla Montreal Canadiens oli vahvempi. Jääkiekko kenttien poliisina Wensink oli todella arvostettu monen vuoden ajan. Loukkaantunekin hän saattoi olla mukana pukeutuneena kokoonpanossa pelkästään penkillä vastustajia pelottelemassa. Viittä eri seuraa uransa aikana NHL:ssä edustanut afrotukka sai vyölleen mukavat 446 ottelua, joissa kertyi 842 jäähyminuuttia. Eihän ihan puukäsikään ollut, parhaana kautena runkosarjassa syntyi 28 maalia.

Sitä se oli olla oman alansa ja oman aikansa mestari John Wensink. Good old hockey - onneksi laji on mennyt hieman noista ajoista eteenpäin. Oli nimittäin tuomarillakin aika kuumat paikat Wensinkin ja muiden velikultien rauhoittelijoina.


Naisetkin tappelevat urheilukentillä

KYSYMYS: Joukkuelajeissa miehet tappelevat mitä ihmeellisimmistä syistä. Miksi naiset eivät flipahda koskaan? Eihän?

VASTAUS: Voi, kyllä naisetkin osaavat. Samalla tavalla naisillakin palaa välillä kiinni kuin miehilläkin. Tosin naisten puolustukseksi on sanottava, ettei kauniimman sukupuolen edustajat riehu niin tiuhaan kuin miehet.

Niin käsipallossa, koripallossa, jalkapallossa kuin jääkiekossakin peliin kuuluu fyysinen kontakti, joka joskus voi johtaa ylilyönteihin. Oli kyse miesten tai naisten otteluista aina siellä kentällä on ainakin yksi joka osaa mennä vastustajan vyön alle ja tämä voi johtaa konfliktiin vastustajan kanssa. Tai jollain sattuu olemaan huono päivä ja hän ajattelee purkaa pahaa oloaan muihin. Pahimmissa tapauksissa pelkkä pään aukominen ei riitä ja on otettu kovemmat otteet käyttöön. Sylkemistä, tönimistä, potkimista, repimistä ja hurjimmissa tapauksessa ihan perus nyrkkihipat.

Käydäänpäs katsomassa videoiden kera muutamia naisten ylilyöntejä.

Tämän vuoden vuoden maaliskuussa nähtiin valitettava tilanne naisten Korisliigassa. Hongan ja ToPon välisessä ottelussa kotijoukkueen yhdysvaltalaisvahvistus Shanel Harrison löi ToPon Niina Laaksosta suoraan kasvoihin. Tillin tallin lyöty Laaksonen sai tilanteesta onneksi vain mustan silmän. Harrison sai pakata laukkunsa. Sopimus purettiin ja päälle vuoden kilpailukielto.

Romanian naisten jalkapallon pääsarjassa nähtiin todella hämmentävä tilanne. CFT Timisoaran ja REAL Craiovan välillä heiluivat kortit. Mieserotuomari oli antanut punaiset kortit sekä Timisoran hyökkääjälle että Craiovan veskarille. Näistä jälkimmäinen ei tuntunut sulattavan tuomiota, vaan yritti käydä tuomariin kimppuun. Hän ehtii kerran tönäistä dumaria ennen kuin omat pelaajat tulivat repimään päätäpidempää tuittupäätä pois.

Jääkiekon World Selects -kutsutunauksessa nähtiin pahan näköinen aivopieru. Spartakin venäläispelaaja Svetlana Starovoitova iski vastustajan Hannah Batesia suoraan viikateiskulla päähän. Ei hyvää päivää!? Onneksi Bates selvisi säikähdyksellä.

New Mexicon yliopistopelaaja Elizabeth Lambertilla ei ollut ihan paras päivä. Videolla Lambert muun muassa repii vastustajajoukkueen pelaajaa hiuksista maahan ja lyö toista pelaajaa nyrkillä. Sairasta katsottavaa.

Lambert on pyytänyt tekosiaan anteeksi ja sanonut katuvansa käytöstään. Kuumakalle, tai siis -lissu selittää tekojaan sillä, että tunteet saivat hänestä vallan pelin tiimellyksessä.

Naisten jääkiekko-otteluissa nähdään todella harvoin joukkotappeluja, mutta nyt heilahti. Kanadan ja USA:n välisessä maaottelussa tunteet kuohahtivat huolella, kun matsia oli jäljellä kolmisen minuuttia. Täysi rähinä sai alkunsa kun Yhdysvaltojen Monique Lamoureux ajoi päin Kanadan veskaria Shannon Szabadosta. Kanukkipelaajat eivät katsoneet Lamoureuxin temppua hyvällä. Ja hetki tästä revittiin kilpaa häkkiä päästä.



Italialaista jalkapalloa Bud Spencerin ja Terence Hillin hengessä  5


KYSYMYS: Osaako Tuomari kertoa, mikä on maailman rajuin palloilulaji? Rugby vai jenkkifutis?



VASTAUS: Aussi- ja jenkkifutis, lätkä tai rugby eivät yksikään vedä vertoja calcio fiorentinolle, eli “historialliselle jalkapallolle”.



Tämä 1500-luvulla syntynyt laji on murhaavaa katseltavaa. Suorakulmion muotoisella hiekkakentällä ottaa toisistaan mittaa kaksi 27-henkistä joukkuetta. Tavoite on saada pallo vastustajan päätyyn, koko kentän takalaidan levyiseen maaliverkkoon. Mikäli pallo löytää tiensä verkon perukoille, tulee hyökänneelle joukkueelle maali, eli cacce. Jos hyökkäävä joukkue taas epäonnistuu, vastustajalle kirjataan puoli caccea. Enemmän pisteitä 50 minuutissa tehnyt joukkue voittaa.



Calcio fiorentino näyttää rugbyn ja katutappelun hybridiltä. Pelaajat saavat lyödä ja potkia, kenties vähän kuristaakin. Yksi suosittu tekniikka näyttää olevan vastustajan “pimentäminen” vetämällä turpaan ja istumalla sitten päälle.



Nykyään lajia pelataan kai lähinnä Firenzessä kesäkuussa kaupungin suojeluspyhimys San Giovannin kunniaksi. Neljä kaupunginosajoukkuetta pelaavat välierät ja finaalin. Pronssimatsiin kukaan hullu tuskin tässä lajissa lähtisikään.