Veikkausliigahistorian tiukimmat loppuhetket

  • Tuomari

KYSYMYS: Mitkä ovat olleet Veikkausliigan tiukimmat mestaruustaistelut?

VASTAUS: Veikkausliigaa on pelattu vuodesta 1990. Yllättävän monena vuonna mestaruustaistelu on ollut kiivas aina viimeiselle kierrokselle asti. Kuusi kertaa mestaruus on ratkennut vasta viimeisellä kierroksella.

Kausi 1993

Viimeisellä kierroksella pelattiin FC Jazz – MyPa -ottelu joka ratkaisi mestaruuden. Jazz piti ykköspaikkaa pisteen erolla MyPa:a. Kumpikaan seura ei ollut voittanut aikaisemmin mestaruutta. Peräti 11 193 katsojaa näki, kun porilaiset takoivat brassien johdolla taululle lukemat 6-3 ja voittivat mestaruuden.

Kausi 1994

TPV oli ennakkorankingissa arvioitu keskikastin joukkueeksi. Jengi nousi sarjakärkeen ensimmäisen kerran vasta 18. syyskuuta. Mestaruus oli TPV:n omissa käsissä ennen viimeistä kierrosta, mutta se tarvitsi vierasvoiton Jarosta. Ottelu oli dramaattinen. TPV:n Kim Suominen epäonnistui rangaistuspotkussa, mutta brasilialainen Dionisio teki 2-1-voitto-osuman 86. peliminuutilla. Tamperelaisten villit mestaruusjuhlat alkoivat loppuvihellyksen jälkeen. TPV:n ero toista kertaa peräkkäin toiseksi tulleeseen MyPa:an oli kaksi pistettä.

Kausi 1999

Veikkausliigassa on kaksi kertaa käynyt niin, että joukkue joka on ollut sarjajohdossa ennen viimeistä kierrosta, ei ole voittanut mestaruutta. Toinen kävi vuonna 1999, kun sarjajohtaja HJK hävisi viimeisellä kierroksella Hakalle, joka voitti mestaruuden.

Kausi 2001

HJK oli ennen viimeistä kierrosta vain pisteen edellä Tampere Unitedia, joka oli vasta loppukaudesta noussut mukaan mitalitaistoon. HJK pelasi viimeisessä pelissä kotona Hakaa vastaan, jolla ei ollut enää panosta pelissä. Tamperelaiset pelasivat Tammelassa FC Jazzia vastaan. Mika Lehkosuo vei Klubin johtoon ensimmäisellä jaksolla ja kaikki odottelivat jo mestaruusjuhlia. Juuso Kangaskorpi kuitenkin tasoitti toisella jaksolla eikä Klubi saanut painostuksesta huolimatta lisäosumia. Samaan aikaan Tampereella TamU voitti 1-0 Jari Niemen osumalla. Tamperelaiset pääsivät juhlimaan seurahistorian ensimmäistä mestaruutta – mutta aluksi ilman pokaalia, sillä se oli Helsingissä. Mestaruuspatsas tuli autokyydillä Tampereelle samana iltana ja suoraan ravintolaan mestaruusjuhliin.

Kausi 2008

Kausi 2008 on jäänyt mieliin viimeisen kierroksen katastrofaalisista olosuhteista. FC Inter taisteli mestaruudesta ja kentällä oli niin paljon vettä, että se muistutti paikka paikoin enemmän suota kuin futiskenttää. Ottelu FC Inter–Jaro päätettiin kuitenkin pelata. Ennen viimeistä peliä turkulaiset johtivat Honkaa yhdellä pisteellä. Honka pelasi samaan aikaan saarella IFK Mariehamia vastaan ja hävisi 3-2. Inter voitti Jaron puhtaasti 2-0 Severi Paajasen ja Domagoj Abramovicin maaleilla ja voitti seurahistorian ensimmäisen mestaruuden ja mitalin.
Interin puolustus oli koko kauden ajan rautaa maalivahti Patrick Bantamoin johdolla, sillä joukkue päästi kauden aikana vain 12 maalia omiin, mikä on edelleen koko liigan ennätys.

Kausi 2015

Viime kaudella mitalijärjestys oli vielä auki ennen viimeistä kierrosta. SJK:lla oli pisteen johto ennen RoPS:ia ja se kohtasi kotonaan Jaron. RoPS puolestaan pelasi vieraissa Lahtea vastaan. RoPS hoiteli oman pelinsä suvereenisti. SJK siirtyi ensimmäisellä puoliajalla johtoon, mutta Jaro painoi vimmatusti päälle. Tasapeli oli nostanut rovaniemeläiset mestariksi. Ottelun loppuhetkillä Roope Riski iski SJK:lle helpottavan 2-0 osuman. Seinäjokiset pääsivät juhlimaan mestaruutta ja RoPS joutui tyytymään hopeamitaliin. HJK oli pronssilla.

Kausi 2016?

Tänäkin vuonna mestaruus ratkaistaan viimeisellä kierroksella, kun pokaalista taistelevat IFK Mariehamn, HJK ja SJK.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.

1 kommentti

Andersj

23.10.2016 10:46

Kyllä 1996 myös oli tiukka loppu ja ratkesi viimeisellä kierroksella!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi