Cityparin elämää

Tänään oikeastaan ekaa kertaa vakavissani mietin, että pitäiskö koko blogin kirjoittaminen lopettaa. Toki se yksi nuuskija vaikutti tähän, mutta muutenkin, vastaavien tapausten varalta tuli mieleen tuollainen vaihtoehto. Netissä nähtävästi ei korrekti käytös päde senkään vertaa kuin tosielämässä, mikä on tietysti kurjaa mutta mille ei mahda mitään. Valtaosa täällä cityssäkin pyörivistä ovat varmasti ihan täysjärkisiä (no okei, liioittelua, mutta ymmärtänette pointin ;D), mutta aina löytyy niitä häiriintyneempiä yksilöitä jotka sitten yrittävät toiminnallaan sabotoida toisten elämää. Toki harvoin siinä kukaan onnistuu, mutta en käsitä sellaisia yrityksiäkään.

Niin, tosiaan mietin tuota asiaa vähän joka kantilta, mutta päätinpä sitten kuitenkin jatkaa tätä touhua. Jollain hassulla tavalla tästä on tullut mulle jonkinlainen tapa, ehkä tärkeäkin sellainen, ja ne positiiviset fiilikset mitä tästä saan, riittävät kuitenkin peittoamaan satunnaisten idioottien stalkkeroinnit. Tuntuisi vähän köyhältä yhtäkkiä lakata blogailemasta. Enpä tiedä, kenties sen jonain päivänä lopetankin, mutta sitten teen sen ihan eri syistä ja vain itseni vuoksi. Nyt kun kuitenkin vielä kiinnostaa kirjoitella tänne, jatkan sitä, vaikka sitten saisin sata stalkkeriani perääni. Ei mua ihan niin helposti lyödä. :)

Shit. Universaali sunnuntaiahdistus tuli sittenkin. Olen vain kuunnellut CMX:ää ja masistellut. Ken tämän tunnetilan syvimmän olemuksen selvittää, saa...tikkarin. Viihdyn töissä eikä sinne meno aiheuta ahdistusta, joten miksi ihmeessä sama olotila koittaa sunnuntai toisensa jälkeen? Ja onko sen ainoa tarkoitus pilata viikon toinen vapaapäivä?

Päätä särkee inhottavasti, mutta muuten on oikein hyvä fiilis. Oltiin O:n kanssa mun luona illalla ja lähdettiin sitten vielä kaupunkiin. Siellä seurueemme kasvoi neljällä hengellä kun veli sekä muutama muu tuttu liittyi seuraamme. Oltiin jazz-baarissa ja viihdyin; sinne täytyy mennä useammin. Rahaa ei palanut paljoa, sillä tyydyin juomaan pari pientä siideriä ja yhden lasin valkkaria. Joskus puoli kolmen maissa lähdettiin O:n kanssa pois, muut jäivät vielä. Kotona kiskoin huolella vettä, mutta siltikin pää kipuilee nyt. Ei oo helppoo kun saa krapulan pienimmistäkin juomingeista. :/

Niin joo, olen kiitoksen velkaa stalkkerilleni. Hän aiheutti sen, että eilen käytiin O:n kanssa keskustelu siitä, mitä oikein on meneillään. Etukäteenhän pelkäsin tuota keskustelua, sillä ajattelin, että se pakottaa ottamaan askeleen suuntaan tai toiseen, enkä kokenut olevani valmis siihen. No, eipä tarvitse harppoa mihinkään suuntaan; O:lla nimittäin on ollut vähän samanlaisia fiiliksiä tämän jutun suhteen. Tai ei nyt ihan samoja, mutta kuitenkaan silläkään ei ole mitään kiirettä muuttaa tapailun statusta tai rynniä kohti käsitteitä `vakava` ja `sitoutuminen`. Sanoisinko, että kivi vierähti sydämeltäni tuon juttutuokion aikana ja olo helpottui sata prosenttia. Pelkäsin että meillä on ihan eri ajatukset koko jutusta, mutta nythän mun ei tarvitse enää ollenkaan stressata sitä. Nyt voin ottaa ihan rauhallisesti ja katsoa, miten asiat etenevät. Joten kiitos stalkkeri-mussukkani; et varmaankin toiminnallasi ihan tätä hakenut, mutta eivätkös parhaat asiat yleensä tapahdukin ihan noin vain yrittämättä? :D

Sunnuntaimasennuksesta ei ole vielä tietoakaan.

Harvinaista, nukuin hyvin. Ja tuo nukuttu yö lievitti vähän aggressioita jotka se eilinen stalkkeritapaus nosti pilviin. Kyllähän mua edelleen vituttaa moinen toiminta, mutta lähinnä nyt vain halveksin sitä ihmistä. Tosin edelleenkin aion selvittää tyypin henkilöllisyyden ja julkistaa sen sitten aivan kaikille. Täytyy myös selvittää, onko tosiaan laitonta laittaa lähettäjäksi toiselle ihmiselle kuuluva sähköpostiosoite. Sillä jos on, tämä pikku stalkkerini on pulassa. Hahaa, melkein toivon sitä!

Noin muuten lauantai on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Kunnon unet saavat ihmeitä aikaan ja nyt onkin ihan uudestisyntynyt olo. Paitsi että se olo katoaa jonnekin kun katson tuota keittiön tiskivuorta ja muutakin sotkua. Huoh, siivota täytyy. Mitähän muuta sitä tänään tekisi? Vähän mietin, että leffaan voisi mennä, mutta saa nyt nähdä. Voi olla myös että tyydyn lusmuilemaan kotona, käymään lenkillä ja menemään vanhemmille saunaan. Saa nähdä.

Ja sitten se O:kin pitäisi nähdä jossain vaiheessa. Sovittiin eilen että puhutaan asioista, koska kumpikin on tähän mennessä vaiennut fiiliksistään. Stalkkerini varmaan luuli saavansa eilisellä toiminnallaan välirikon aikaiseksi, mutta sehän nyt toki on hiukkasen häiriintynyt luulo. Aikuiset ihmiset kun tosiaankin puhuvat keskenään tällaisissakin tilanteissa eivätkä katko välejään jonkun psykon tekosien perusteella. Eikä tuo tapaus meihin vaikuttanutkaan. Tai no, vaikutti, mutta ainoastaan siten että puhumme nyt asioista joista muutenkin olisimme puhuneet lähiaikoina. Tuo nyt ehkä vähän aikaisti sitä keskustelua, mutta väliäkös sillä. Luulenpa, että siitä keskustelusta voi seurata jotain hyvääkin. :) Eikä O kuulemma ole yhtään vihainen mulle eikä eilisen perusteella tahdo lopettaa tapailua. Fiksu mies.

Tiskaamaan -->

Äh. Uhraan ihan liikaa ajatuksia sille, kuka lähetti O:n työsähköpostiin linkin tähän blogiin. Siis mietin, kuka perkele se oli. No, eipähän kenties tarvitse miettiä kovin kauaa, sillä teen kyllä kaikkeni selvittääkseni asian - ihan vaikka kiusallani. Onneksi on tarvittaessa vaikka huippu-atk-ihmeitä käytössäni vanhempien työpaikkojen kautta. Haluan todellakin tietää, kuka tuo elämätön stalkkeri on.

Mietin sitä, että on hyvin todennäköistä, että kyseessä on joku joka tietää mut IRL. O:n tutut kun eivät ole edes nähneet mua eivätkä muutenkaan tiedä musta mitään. Ja jotenkin en jaksa uskoa, että joku ihan ventovieras olisi asian takana. Siihen en keksi motiivia, enkä käsitä, kuinka joku muka olisi saanut selville O:n sukunimen ja työpaikan ihan noin vain. Ja sen tiedän, ettei kyseessä ole ketään lähipiiristäni; siis niistä IRL-kavereistani joille tuosta tapailusta olen kertonut. Jää jäljelle joku ei-niin-hyvä tuttu, jolla joko on jotain hampaankolossa mua kohtaan tai joka jostain syystä tahtoo viilentää mun ja O:n välejä. Joku, joka olisi jotain kautta saanut tietää tapailustamme. Aika moni on veikannut että kyseessä on joku mies jolle olen antanut pakit, eikä se toki mahdoton vaihtoehto ole. Siinä tapauksessa jäljelle jää muutama vaihtoehto, joiden välillä voin arpoa kunnes totuus selviää. No, voi se olla joku muukin.

Inhottaa vain tämä tunne, että joku haluaa ensinnäkin sorkkia elämääni, ja vielä tällä tavoin. Ei mahdu omaan käsityskykyyni se, miten kukaan jaksaa. No, kuten todettua; jollain ei ole elämää eikä sen enempää mielenterveyttäkään.

Hei sinä stalkkeri, joka lähettelet tapailemani ihmisen työsähköpostiin linkkejä häntä koskeviin blogimerkintöihini: Tajuatko, miten helvetin säälittävä olet? Tuollainen toiminta lähentelee jo sairaalloisuutta, ellei jo ole sitä. Sanoisin "Hanki elämä!" ellei "Hankkiudu hoitoon!" sopisi paremmin sinulle. Tongit siis esille tapailemani ihmisen nimen ja työsähköpostiosoitteen ja sitten lähettelit tuollaista postia; helvetin psykoa! Ja tajuatko, ettet tuolla tavalla pysty rikkomaan yhtään mitään? Katsos kun aikuisilla ihmisillä on tapana puhua keskenään eikä elää jonkun perkeleen sairaan stalkkerin sabotointiyritysten mukaan. Herää tähän maailmaan, tai mene pehmeiden seinien sisään jos et osaa elää tässä yhteiskunnassa!

Miten olla lojaali läheiselle ja tehdä silti oikein? Ja mikä on oikein?

Miks mä aina haalin itselleni juttuaiheita joihin täytyy saada lääkärin kommentti vaikka tarkalleen tiedän, miten helvetillistä on yrittää saada kiinni niitä lääkereitä? Masokismia kai. Tosin tällä kertaa idea ei ollut omani, mutta kohdalleni se silti ropsahti. Nyt olen parin päivän ajan soitellut ja viestitellyt lääkäreiden perään mutta eipä vaan ole vieläkään irronnut yhtään mitään. Vittumaisinta on se, kun jo kertaalleen saa sovittua esim. puhelinajan, ja sitten se tohtori ei vastaakaan. Näin kävi taas eilen. Toki tiedän että niillä on kiireitä ja etteivät ne kiusakseni noin toimi, mutta turhauttaa silti. Äsken soittelin taas yhteen lääkärikeskukseen ja mua yhdisteltiin eri ihmisille niin kauan että sain kyllästymiseen asti selittää saman asian. Ja lopputulos oli se, että mua pyydettiin soittamaan yhden jälkeen uudelleen kun paikalla kuulemma on joku toinen lääkäri. Joo, ei ole kovin optimistiset odotukset. Luultavasti saan taas roikkua pitkän tovin puhelimessa hyötymättä siitä rahtuakaan.

Ehkä pitäisi hommata jostakin sellainen kiva hovilääkäri, joka olisi aina valmis vastaamaan kysymyksiini.

Kehtaanko edes myöntää... Jotenkin tykkään James Bluntin biisistä `1973`. Se varmaan soi radiossa aika paljon, mutta nyt kun en ole kuunnellut radiota, ei kyseinen biisi ole alkanut ärsyttää. Usein tuon tyyppiset ovat kyllä alusta asti aivan paskoja, mutta jostain syystä tämä ei. Sanoitus nyt on mitä on, mutta tuon sävelessä ja tulkinnassa on aavistus jonkinlaista surumielisyyttä mikä kai sitten vetoaa allekirjoittaneeseen. Ja kai Bluntin persoonallinen äänikin vetoaa juuri tässä biisissä. En tiedä. Mutta yllätyin itsekin kun huomasin tykkääväni tästä.

http://youtube.com/watch?v=A7Cd5LwV6eg

Tosin tuo varmaan kuluu nopeasti puhki ja saavuttaa sitten sen ärsytystason.

Johtuuko sitten siitä lyhyestä yöstä vai mistä, mutta tänään on ärsyttänyt vähän kaikki. Työkaverit, työt, osa cityläisistä, minä itse... Tällä hetkellä harmittaa suunnattomasti se että pian täytyy lähteä opintojen alkuinfoon yliopistolle. Teinikieltä käyttääkseni: EVVK. No, pakko sinne kai siltikin on mennä, jottei mene mitään tärkeää ohi korvien. Se kestää pari tuntia - toivottavasti en nukahda sinne. Sen jälkeen voisin tulla kotiin vaihtamaan vaatteet ja suunnata sitten lenkille. Veikkaanpa, että juokseminen saattaisi poistaa ylimääräiset höyryt ja ehkä toisi paremman mielen. Sellainen vaikutus sillä ainakin yleensä on.

Lenkin jälkeen aion ottaa suihkun, ja käpertyä sitten sohvalle tai sänkyyn kirjan ja teemukin kanssa. *Haavailee*
No, ensin pitäisi kai hoitaa se opintojuttu pois alta. Huoh.