Olen reipas

Lähdin tänään kävelemään salille jo aamuviideltä, perillä olin puoli kuudelta. Se on aika suuri saavutus kaltaiseltani iltaihmiseltä. Aamuliikunta ei tavallisesti sovi mulle; iltaisin olen parhaassa vireessä. Mutta koska lähden heti töiden jälkeen kohti Pärnua, oli pakko raahautua aamulla salille, sillä muuten olisi tullut kolmen päivän tauko lihastreeniin. Olen ylpeä jo pelkästään siitä, että todellakin olin tuohon aikaan kuntoilemassa, mutta ylpeyttä lisää vielä se, että tein sen vain kolmen tunnin unien jälkeen. Nukahdin joskus puoli kahden maissa, ja hereillä olin jo ennen puolta viittä. Oli tosi jumittava olo alkuun ja harkitsinkin jo takaisin sänkyyn kömpimistä, mutta sitten rohkaisin mieleni, puin, pakkasin loput matkatavarat sekä treenivehkeet, ja lähdin talsimaan salia kohti. Siellä sujui lopulta ihan hyvin, ennakko-oletuksistani huolimatta, ja sainkin tehtyä ihan normaalin treenin. Jihuu.

Ei mun noin aikaisin olisi normipäivänä tarvinnut mennä, kun työaika alkaa vasta ysiltä, mutta kun piti käydä poliisiasemalla noutamassa passi ennen töitä. Ja tämä yksityiskohtahan vain lisäsi uskomatonta aamureippauttani! Nimittäin tuonne asemalle on salilta vähän matkaa ja kävelin sitten sinnekin vielä treenailun jälkeen, ja sieltä toki sitten taas töihin. Kyllä siinä kertyi kilometrejä ihan kivasti. :) Ja kaiken tämän tein matkatavarat selässä, sillä mihinkäs mä niitä olisin jättänyt. Nyt on siis ansaitusti reipas olo.

Uunituoreen passini kuva on odotettua parempi. Se oli ihan mielettömän järkyttävä siinä vaiheessa kun menin viemään passihakemustani, mutta jotenkin se ei näytä valmiissa asiakirjassa niin kamalalta. Ei se nyt hyvä ole, mutta menettelee. Näytän siinä melko alakuloiselta, mistä tulikin mieleeni, että lähes kaikkien mielestä näytän surulliselta aina kun olen vakava. Se on kummallista. Voin olla ajatuksissani, ihan muuten vain, ja heti joku on kysymässä, että mikä painaa mieltäni. Ei mikään! Mutta niin vain jatkuvasti luullaan. Pitäiskö aina muka hymyillä?

Voisin jatkaa tämän ajatuksenvirran kirjalliseen muotoon muuttamista vaikka kuinka kauan, mutta nyt taitaa olla pakko tarttua töihin. Pitäis tavoitella jotain työväenopiston tyyppiä, huoh, tylsää. No, nyt on perjantai, ja Pärnu kutsuu pian. :)