Cityparin elämää

Otsikko on tietysti melko kärjistetty, sillä onhan täällä hyviäkin tyyppejä paljon. En vain tajua, mikä on joidenkin motiivi laverrella toisista ja puhua selän takana paskaa. Näin nimittäin on ilmeisesti allekirjoittanuttakin kohtaan (taas) menetelty, joskaan en todella tiedä, miksi. Jos on jotain hampaankolossa, niin sen saa tulla ilmoittamaan ihan henkilökohtaisesti, mä kun en itse ole asiasta tietoinen. Juorujen levittely lähentelee puhdasta idiotismia, eikä todellakaan ole fiksun aikuisen käytöstä.

Hassuinta on se, ettei juuri ketään täältä edes tunne mua. Lapsuudenystävääni rasperryä lukuun ottamatta tosiaankaan kukaan ei tunne mua hyvin, ja niitäkin, jotka tuntevat jotenkuten, on vain muutama. Se, että olen tavannut jonkun miitissä tai vaikka parissakin, ei tee musta tuttua kellekään. Tästä aspektista hassua on siis, että jotkut katsovat asiakseen puhua siitä, millainen mä olen.

Ei toki pitäisi antaa tällaisen häiritä, mutta vituttaahan se, kun niitä juttuja liikkuu. Toisaalta fiksut ihmiset antavat niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja muodostavat käsityksensä minusta ihan itse. Siltikin sanoisin, että ihmisellä ei ole kaikki ihan hyvin, mikäli katsoo asiakseen puhua paskaa tuntemattomasta henkilöstä. Itse asiassa ihmisellä ei ole kaikki ihan hyvin, mikäli katsoo asiakseen puhua paskaa yhtään kestään. Se kertoo enemmän puhujasta itsestään kuin juttujen kohteesta, ja yleensähän tuollaisen taustalla on jompikumpi kahdesta K:sta: katkeruus tai kateellisuus.

Mulle tulee kahvin juomisesta ja sen mausta suussa usein sellanen olo, että pitäisi pussailla. Nytkin on semmonen fiilis. Kummallista. Harmi vaan ettei ole saatavilla ketään, jonka kanssa tämän omituisen mielihalun voisi toteuttaa. En mä kummiskaan viitti tuonne kadulle mennä random-ihmisiä suukottelemaan.

Hitsiläinen, alkoi oikein heikottaa lenkillä pari tuntia sitten. Tuli huono olo ja sellanen inha viileä hiki normaalin hien lisäksi, ja sitten tajusinkin syöneeni tänään varsin huonosti. Aamulla meni pari desiä jugurttia vadelmien kera, päivällä vain dippivihanneksia ja kahvia, ja illalla leffassa se perhanan sata grammaa karkkia. Tooosi ravitsevaa. :D Ei ihme että heikotti.

Huomenna on taas maanantai. Viikot vierivät ihan uskomatonta tahtia. Ihan pian alkaa maaliskuu! Käsittämätöntä - vastahan oli joulu. No, en valita. Mitä nopeammin tulee kevät ja sen myötä kesä, sitä parempi. En juurikaan tykkää muista vuodenajoista, tai no syksy on kyllä ihan jees syys- ja lokakuun osalta. Talvea tosin ei enää tunnu olevankaan siinä merkityksessä kuin joskus oli. Mutta kuitenkin ihan liian suuri osa vuodesta on ihan liian kylmä. Kesää rakastan. <3

Onko 100 grammaa paljon? On, jos se on karkkia. Hiton leffaseuralainen, kun houkutteli mut syömään semmosia. :/ Nyt lenkille kuluttamaan ne pooois --->

Työt siirtyivät huomiselle. Tavallaan hyvä niin, sillä on vähän puolikuntoinen olo. Silti olen ollut reipas ja siivonnut. Se on aika paljon minulta. Illalla pääsen leffaan, jipii. En yleensä hirveästi lämpeä suomalaisista sellaisista, mutta Kolmistaan on hyvä nähdä ihan jo pelkän Kari-Pekka Toivosen vuoksi. Se on aika... *censored*

Löysin eilen ohjeen ihkuun jälkiruokaan, jossa ei ole energiaa juuri nimeksikään, mutta joka silti on tosi hyvää. Siihen tulee vain 3-4 dl pakastemarjoja (jäisiä), 2 valkuaista ja maun mukaan makeutusainetta (itse laitoin yhden teelusikallisen). Ainekset sekoitetaan tehosekoittimessa ja voilá, herkullinen marjavaahto on valmis! Yhdessä keskikokoisessa valkuaisessa on energiaa n. 17 kcal ja neljässä desissä (=200g) esim. mustikoita 66 kcal. Teelusikallisesta makeutusainetta sen sijaan on energiaa alle kaksi kaloria. Näin ollen marjavaahdon kokonaisenergiamääräksi tulee vain about sata kaloria. Se on hirmu vähän noin hyvässä jälkkärissä. Ja onpa tuo myös melko terveellistä. :)

Edit: Vaahto kannattaa muuten syödä heti tai jos ei pysty, laittaa vaikka pakkaseen hetkeksi. Muuten se alkaa sulaa ja vaahtomainen koostumus katoaa.

Miksihän sitä leikkii joillakin ajatuksilla vaikka tietää, etteivät asiat vain mene niin? Miksi sivuuttaa seikat, jotka kuitenkin tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin? Miksi tahallaan "unohtaa" ajatella lopputulosta, joka on vääjäämätön?

Enpä tiedä. Sen tiedän, että minusta kannattaisi pysyä kaukana, ja minun kannattaisi pysyä kaukana kaikista. Näin säilyisi tasapaino ja rauha ja harmonia.

Hyvää yötä - menen peiton alle häpeämään.

Alkaa ehkä hitusen konkretisoitua tämä kaukomatkasuunnitelmani, tosin paino sanalla `hitusen`. Afrikan ja Aasian välillä päätin valita jälkimmäisen. Afrikkakin kyllä kiehtoo kovasti, ja taatusti sinnekin vielä matkaan, mutta puhtaasti budjettikysymyksen vuoksi tällä kertaa näin. Tarkoitus nimittäin on lähteä reissaamaan tulevan kesän kesätyörahoilla, ja siksipä edullisempi kohde vei voiton. Afrikassa kun olisi kiva käydä myös safarilla, ja nehän eivät ihan halpoja ole.
Aasiasta mietin ensin Intiaa, mutta päätin kuitenkin passata sen. Tämä muun muassa siksi, että Intiassa kulkuyhteydet eivät ole hirveän hyvät. Sen sijaan Kaakkois-Aasiassa (mm. Filippiinit, Indonesia, Kambodza, Laos, Malesia, Vietnam, Thaimaa) on melko helppo reppureissailla. Ja toki halpaa siellä on myös. Sinne siis.

Ja se matkaseura. No, siitä ei ole vielä ihan täsmällistä tietoa. Ketään tyttökaveria en saa mukaani, se on selvä. Ne joko eivät saa säästettyä rahaa tai sitten niillä ei ole kiinnostusta moiseen. Pari kaveria myös ovat sellaisia, joita en yksinkertaisesti jaksaisi kuukautta.
Yksin taas en viitsisi lähteä. On kiva kun voi jakaa kokemuksiaan jonkun kanssa, ja muutenkin naisihmisenä vähän arveluttaisi lähteä yksikseen, vaikka monet niin tekevätkin ja vaikka se varmaan ihan turvallista onkin.
Valtaosa miespuolisistakin kavereistani joko eivät halua lähteä tai eivät syystä tai toisesta pysty sitä tekemään. On kuitenkin yksi ihminen, joka haluaa ja pystyy, nimittäin exä.

Exä on jo kauan puhunut tahtovansa lähteä tuonne Kaukoitään hieman pidemmäksi aikaa, varmaankin siis useammaksi kuukaudeksi. Mieluusti reissailisin minäkin kauemmin, mutta jos nyt vaikka sattuisin pääsemään kouluun tänä vuonna, en voine olla maailmalla yli kuukautta. Ajattelin, että voisin kuitenkin tuppautua exän mukaan tuoksi ajaksi. Puhuin sen kanssa äsken, ja sillekin moinen olisi ihan ok. Se on mahdollisesti lähdössä reissuun kaverinsa kanssa, mutta heidän puolestaan voisin kyllä liittyä seurueeseen haluamakseni ajaksi. Hyvä niin. Voipi olla, että vielä saankin jonkun lähtemään kanssani, mutta mukava kuitenkin tietää, että seuraa on joka tapauksessa tiedossa. Se mahdollistaa lentojen varaamisen tässä jossain kohtaa. Ja exä on todistetusti oikein rentoa ja hyvää matkaseuraa. Ollaan muutenkin hyviä kavereita, joten miksikäs sitä ei reissaisi yhdessä. Jos joku muu kuitenkin sattuukin yllättämään iloisesti ja lähtemään mukaani reppureissulle, on se pelkkää plussaa.

Näillä mennään. Huomaan yllättäväni itseni yhä useammin erinäisiltä reissaussivuilta. Maa polttelee jalkoja, ja siihen polttoon on reagoitava.

...alkaa listata tänne syömisiäni?

- Luonnonjugurttia mustikoilla ja vahvaa kahvia

Äh. Tylsää.

Sanoinko reipas viikko sitten itseni irti kaikista kotitaloushommista? Sanoin, mutta tässä sitä ollaan taas. Tällä kertaa en tosin kuumentanut kattilaa mikrossa, vaan sen sijaan päätin paistaa pääsykoekirjani! Kyllä, luit ihan oikein. Oli tarkoitus tehdä munakas, ja tuossa hellan päällä oli erinäistä tavaraa, mukaan lukien se nimenomainen kirja. No, mielessä kyllä kävi, että pitäisiköhän ylimääräiset kamat siirtää muualle, mutta sitten ajattelin että mitäs turhia, sujuu se kokkailu siinä sivussakin. Niinpä väänsin levyn päälle ja aloin odotella pannun kuumenemista. Vajosin ajatuksiini, joista lopulta havahduin kummalliseen tuoksuun ja harmaana leijailevaan savuun. Siinähän se pääsykoekirja paahtui iloisesti levyllä. Tempaisin sen irti - se oli jo vähän sulanut - ja heitin sivuun. Päällähän oli tietysti väärä levy.

Nyt on kirja kannesta vähän sulanut ja sivuiltaan ruskea, mutta kyllähän sitä lukea yhä voi. Ellen seuraavaksi sitten esim. käytä sitä epähuomiossa sytykkeenä kakluunissani...