Cityparin elämää

Tänään tuli ekaa kertaa semmonen keväinen olo. Kävelin töistä kotia kohti ja aurinko paistoi. On ilma ennenkin ollut tuommoinen aurinkoinen, mutta tänään siinä oli jotain erilaista. Kevättä ilmassa ihan selkeesti. Ainakin uskottelen itselleni niin. Alkaa talvi lievästi sanottuna kyllästyttää. Haluan kesän ja lämmön ja kesävaatteet enkä enää palella pakkautuneena takkeihin ja huiveihin.

Muutoinkin on ollut hyvä päivä. Saamattomuus on tiessään ja olen kirjoittanut jo pari juttua. Sain myöskin kiinni kaikki haluamani haastateltavat.

Elämä hymyilee. Sen kunniaksi otin just tilkan punaviiniä hyvän juuston painikkeeksi. Nam nam.

Liskojen yötä ei enää ollut, mutta muuten nukuin kyllä erittäin levottomasti. Näin myös kaikkia kivoja valveunia. Kuten sellaista, että sohvallani makasi joku mies. Kurkottelin ja olin ihan näkevinäni sen kyynärpäänkin. Piti kännykän valon kanssa sitten tiirailla ja lopulta tajusinkin sen olevan vain sohvatyyny.

Harmi - jos se olis ollut oikea mies, olisin kyllä tempaissut sen kanssani sinne sängyn puolelle.

Toinen krapulapäivä lähenee loppuaan. Toivon todella ettei enää kolmas yllätä. Tulihan niitä viinaksia kiskottua ihan kiitettävästi laivareissulla sekä sitten la-iltana vielä baarissa, mutta kyllä kahden päivän krappe olis musta ihan riittävä rangaistus.

Ollut taas kaikki krapulan oireet mitä kuvitella saattaa. Viime yö oli yhtä niin kaameaa liskodiskoa että huh huh. Pyörin ja hikoilin ja heräilin ja näin painajaisia. Yhdessä unessa joku ihme hämähäkkimäisesti liikkuva, epämuodostunut ja vain puolikkaan pään omaava lapsi yritti lähestyä mua. Heräsin sitten omaan ääneeni kun huusin täysillä: "Älä tuu tänne! Älä tuu yhtään lähemmäs!"

Siistiä.

Ajattelin että josko viis kiloa koittais keventyä tässä kevään aikana. Ei siksi että mitään ylimääräistä painoa olis kertynyt, vaan siksi, että se vain tuntuu hyvältä ajatukselta. Painoindeksi huitelee nyt jossain reippaan 23:n tuntumassa, joskaan en siihen ole koskaan järin tiukasti tuijottanut, kun kuitenkin harrastan liikuntaa ja on tuota lihasmassaakin jonkin verran. Ajattelin jos sitä laskisi yhdellä yksikölle tuonne 22:n tuntumaan. Siis ne viisi kiloa painosta pois.

Joo. Niin teen. En kuitenkaan ala mitään kuuria vetää. Eiköhän nuo kilot karise ihan terveellistä ruokavaliota ylläpitämällä ja ahkerasti liikkumalla. Jos tulee liian ahkerasti liikuttua voi olla, ettei lihasmassan kasvaessa nuo kilot edes lähde, mutta ei se mitään. Pienentymistä tapahtunee siltikin. Järkevämpi tavoite siis voisikin ehkä olla esim. housukoolla pieneneminen.

Mä yksinkertaisesti viihdyn nahoissani paremmin ollessani hitusen keveämpi tai pienempi. Se ei varmaan ole rikollista.

Ajatukset on taas tänään olleet levottomampia kuin minä itse, ja se on aika paljon se. Mä en saa aatoksiani irti kivoista jutuista, joita mies ja nainen voivat tehdä yhdessä. Tai pikemminkin jutuista, joita mä voisin tehdä yhden ihmisen kanssa. Jutuista mitä on tehty ja mitä ei olla tehty. Jutuista joihin liittyy alastonta ihoa, hikoilua ja hekumaa. Enkä puhu yhteisistä saunareissuista.

Mä fantasioin ja näen sekä oikeita että valveunia. Hengästyn pelkistä ajatuksista. Haluan lopettaa fantasioinnin mutten pysty. Kropalla on iso ikävä. Toki mielellä myös. Ei ne sulje toisiaan pois eikä niiden tarvitsekaan.

Sillä seksi oli seksiä, mutta myös jotain enemmän. Siinä oli jotain suuresti erityistä. Fyysinen yhteys oli mutkaton. Ja henkinen... no ne oli jotenkin yhtä. Me oltiin.

Mä en ole koskaan halunnut ketään niin paljon. Tai näin paljon. Saatoin helposti viettää pari päivää sängyssä ja unohtaa muun maailman. Me seottiin toisistamme. Eikä vain seksuaalisesti.

Meillä oli niin kaikki. Vieläkään en tiedä, voiko olla taas. Ehkä eräät tulevat kymmenen päivää selvittävät jotain.

Joskus onnistaa juuri silloin kuin pientä onnenkantamoista kaipailisi. Mulla on reissailun jäljiltä iso Matti kukkarossa, ja sitä tuskaillessani sain kaksi hyvää uutista: Yks työn alla oleva juttu päätettiin kasvattaa reppariksi, mikä tietää toki lisätyötä, mutta myös tuplapalkkiota. Ja sitten muhun otettiin yhteyttä eräältä taholta ja pyydettiin kirjoittamaan ensi perjantaiksi juttu (lyhyt ja helppo), josta maksetaan huimasti. Tiesinhän mä, että tiedotuspuolella palkkiot on kovempia kuin sanomalehdissä, mutta se, että saan tuosta yli tuplasti palkkaa sanomalehtityöhön verrattuna, on kyllä aika kivaa!

Kyseiseltä taholta kysyttiin joku aika sitten, jos tahtoisin alkaa kirjoittaa niiden sisäiseen lehteen. Toki tahdoin. En tosin tiennyt, että eka toimeksianto tulisi näin nopsaan. No, en valita. Kannatti varmaan tehdä hyvin se eräs tiedote niille tuossa vuodenvaihteessa. Se näköjään poikii lisää töitä.

Jihuu. Pääsen ehkä sittenkin kesällä/kesän jälkeen Hollantiin. Ja keväällä Pietariin (jotta voin olla taas iso Matti kukkarossa). :D

Yläkroppa ja vatsalihakset on aika kipeet salilta. Nyt taas kun oli about kuukauden tauko siinä touhussa, kipeytyy aluksi sellaset paikat, joissa olevan lihaskudoksen olemassaoloa ei useinkaan tule huomioitua. Kuten tissiväli. Pitäisköhän kasvattaa muskeli siihen? x)

Meinasin mennä tänäänkin salille, mutta sitten pohdin että ehkä voisi pitää päivän tauon kun nyt olin siellä sekä edellispäivänä että eilen. Eilen tosin tein vaan aerobista. Huomenna voisi sitten mennä taas rehkimään.

Yritän tässä kovasti keksiä tekosyitä viivyttää kirjoittamista ja siivoamista vielä vähän lisää. Alkaa kyllä syyt kohta loppua. Ehkä sittenkin sinne salille... :D

Kävin rehkimässä iltasalilla. Latasin korttiin kolme kuukautta, joten nyt tietää sitten ravaavansa siellä säännöllisesti toukokuuhun asti. Ei hassumpaa. Onhan tässä nyt muutenkin tullut saleiltua, mutta tässä rahatilanteessa oli lottovoitto löytää laatikoiden kätköistä liikuntaseteleitä 80 euron edestä.

Salilla soi vauhdikas rokki, mutta nyt taustamusiikin roolia näyttelee Musen Unintended. Se on niin kaunis että syräntä särkee.

You could be my unintended
Choice to live my life extended
You could be the one I'll always love
You could be the one who listens
To my deepest inquisitions
You could be the one I'll always love

Before you

Katselin tuossa hetken vanhoja kotivideoita, joita vanhukset pisti dvd:lle ja antoi meidän sisarusparvelle joululahjaksi. Ne on kuvattu siinä ysikytluvun alkuaikoina, vanhimmassa nyt dvd:lle pannussa oon neljän-viiden vuoden ikäinen.

Ei noita voi katsoa nauramatta. Kaikki ne joulut, hiihtokisat kaatuiluineen, lukuisat väläytykset... Yhdessä kohtaa oltiin menossa naamiaisiin ja äiti oli pukeutunut joulukuuseksi. Minä sitten reippaana ja rehtinä tyttönä totesin kovaan ääneen että "Äiti, kyl ne tietää et sä oot ihminen!". Mikä Einstein! Äidin naamiaiset meni varmaan ihan pilalle paljastettuani karun totuuden. xD

Ihan loistava joululahja oli tuo. Hienoa nähdä taas pappaakin, joka kuoli kolme vuotta sitten.
Jos joskus epäilyttäisi, onko meidän perhe aina ollut näin tiivis klaani, niin ei tarvitse kuin vilkaista noita filmauksia. Oltiin me. Silloin jo.

Äitiä voi syyttää kaikesta, eiks vaa? Jopa humalatilasta. Sillä äiti se oli, joka mut tänään suurimmaksi osaksi juotti. Ensin tosin tapasin yhden kivan miehen, jonka kanssa tuli nautittua siideri sekä lasillinen valkkaria. Sitten oli vuorossa leffa äidin kanssa, jonka jälkeen mentiin ravintolaan. Aperitiiviksi otettiin omenamartinit, sitten pari lasia punkkua ruuan kanssa, ja sitten vielä toisessa paikassa isot siiderit. Mun viinapäällä tuo on ihan tarpeeksi huppelitilan saavuttamiseen.

Viimeisessä paikassa oltiin muuten vielä paremmalla kokoonpanolla: minä, äiti ja isä. Oli ihan kiva istuskella vanhuksien kanssa. Ne lähti siitä sit taksilla kotiinsa ja mä kävellen omaani, ja liikennevaloissa kuullessani jonkun huutavan "Älä sit jää auton alle!" luulin sen ensin olevan joku känninen, mut se olikin isi. <3 (ehkä tosin vähän huppelissa hänkin)

Mulla oli kiva ilta.