Cityparin elämää

Kahden vuoden takainen painajainen toistui. Vaikkei se koskaan kunnolla ohi ollutkaan.

Pystyin pidättelemään itkua melkein kotiin asti.
Nyt on vähän sellainen olo, että minen jaksa.

Keittelin puuroa, laitoin kahvinkeittimen päälle ja nautiskelin kämppään leviävästä kahvin tuoksusta - kunnes havahduin siihen, että silmäkulmasta näkyi jotain tummaa, joka laajeni ja laajeni. Katsahdin kahvinkeittimen suuntaan ja kas vain, en sitten ollut laittanut pannua paikoilleen vaan käynnistänyt keittimen ns. tyhjän päälle. Kahvia oli siinä vaiheessa jo suurehko lammikko pitkin pöytää ja ylimmäistä, auki ollutta laatikkoa niin, että kaikki haarukat, veitset ja muut välineetkin olivat yltä päältä kahvissa.

Niin sitä pitää. Josko koittais jatkossa pysyä edes sen verran tässä maailmassa, ettei harhailevat ajatukset aiheuttaisi vastaavaa kahvitulvaa...

Tein päätösen. En harrastele enää irtosuhteita. Enpä koskaan ole ollutkaan kova harrastaja, mutta pitkän suhteen jälkeen oli vaihe, jolloin noihin tuli hypittyä joitakin kertoja. Mutta se vaihe tuli ja meni, meni oikeastaan jo aika kauan sitten. Nyt vain asia on konkretisoitunut mielessäni. Aikansa kutakin, eikä noiden aika ole enää. Ei vaan nappaa.

Ajatuskin siitä, että päästäisin jonkun intiimisti lähelleni vain yhden yön tähden, etoo. En mä halua kenenkään koskettavan itseäni sillä tavalla vain siksi, että jostain itselleni tuntemattomasta syystä päädyn kännipäissäni sellaiseen tilanteeseen. Ja vaikka olisin selväpäinenkin, en silti halua tunteettomia hetkiä tuolla tasolla. Jokunen hetki tai vuosi sitten en vielä näin ajatellut, mutta nyt ajattelen. Tosin silloinkaan en koskaan tuntenut saavani noista jutuista mitään. Ennemminkin rikoin kuin rakensin.

Eikä tämä ole mitään eron jälkeistä löpinää vailla merkitystä. Ajatus kun on häilynyt mielessäni jo pidempään. Viimeinen vuosi kuitenkin opetti mulle aika paljon lisää omasta seksuaalisuudestani, joka on pirun voimakas, mutta myös herkkä ja kokonaisvaltainen. Löysin jonkinmoisen syvemmän yhteyden seksin ja henkisen puoleni välillä. Enkä halua kadottaa sitä intiimiydellä, jolla ei ole mitään merkitystä. Ajatuskin tuntuu jotenkin likaiselta, turhalta ja itselleni väärältä. Ja se tunne vain lisääntyi koettuani, mitä intiimiys voi toisen kanssa puhtaimmillaan ja parhaimmillaan olla.

En mä nyt sitä sano, ettäkö papin aamenta alkaisin vastaisuudessa odotella. Mutta jonkinmoisen tunnesiteen, edes orastavan, tarvitsen ennen kuin alan noihin puuhiin. Tarvitsen ajatuksen ja toiveen siitä, että tuo voisi olla se oikeanlainen ihminen. Tarvitsen halun siihen ihmiseen itseensä, halun tuntea se ja olla sen, halu pelkkään fyysiseen kanssakäymiseen ei enää riitä. Ja asiantilanhan täydentää hyvin se tunne, etten edes halua sitä pelkkää fyysistä kanssakäymistä. Sitä kun voin harrastaa itsenikin kanssa, tekemättä mitään tyhjäksi.

Tällaista tänään.

Kun puhalletaan tulta tähän
sammuvaan hiileen,
se savullansa meitä tukehduttaa.
Ja jos vain muistellaan,
jäädään kiinni ikuisuuteen.
Eikä eletä ollenkaan,
kaikki tämä vähäkin vain tuhotaan,
rohkeempaa on luovuttaa.

Kyllä minä tiedän, kuinka kehomme kietoutuu.
Kyllä minä muistan, kelle ihosi tuoksuu.
Jos tulevatkin vuodet käsiimme
vain rikkoutuu.
En jaksaisi olla, anna mun olla ja unohtaa…

Tänään oli viides salipäivä putkeen. Kolme vielä edessä. En ole koko ajan vetänyt lihastreeniä, vaan tehnyt yhtenä päivänä kädet, rinnan ja selän, toisena vatsan ja jalat, kolmantena aerobista pyörien ja juoksulaitteiden kanssa. Ja niin edelleen. Tiedossa on, että taukoakin ois hyvä pitää palautumisen vuoksi, ja meinaan mä pitääkin. Tää nyt on ollut vähän erikoisjakso, sillä viikonloppuna tulee pari-kolme päivää taukoa, ja haluan sitä ennen reenata vähän enemmän. Siitä eteenpäin ajattelin sitten treenailla pari kertaa viikossa käsiä, rintaa ja selkää, pari jalkoja ja vatsaa ja pari aerobista ja lepäillä sitten yhtenä päivänä. Plus tietty tehdä nuo kaikki kiertävästi silleen, etten tee samoja lihasryhmiä peräkkäisinä päivinä ja silleen että tulee sitä aerobista sinne väliin myös. Eikä tässä niin tosikkomaisesti mennä, etteikö tarvittaessa olisi sijaa toisellekin lepopäivälle viikossa.

Mutta suurinpiirtein noilla vois mennä kesään asti. Alkuvuonnakin oon viihtynyt salilla ihan hyvin ja saanut siihen sellasen kivan rutiinin. Motivaatiota tietty tulee lisää kun näkee muutoksia kropassa. Kyllä mä tänäänkin vähän kattelin, että taitaa olla käsivarsiin ja olkapäihin tullut vähäsen lisää lihasta. Ja kuulin samaa yhdeltä tyypiltä. Jee. En mä missään nimessä ole treenaamassa itseäni miksikään lihaskimpuksi, sitä en halua, mutta omassa ihannekropassa saa kyllä olla jäntevyyttä ja siitä saa näkyä ettei päivät mee sohvalla maatessa. Sellanen suht´ solakka mutta urheilullinen kroppa ois aika jees. Nytkin oon jo kuullut huhua, että kyllä musta näkee että kuntoilen, mutta vielä peilikuva ei ihan tyydytä. Hiukan lisää lihasmassaa ja painosta muutama kilo pois - sit alan olla tyytyväinen.

Tänään kun salilla kattelin itseäni peilistä, huomasin että yläkroppa alkaa olla ihan hyvässä kuosissa. Toki siinäkin on vielä tekemistä, mutta tällä hetkellä eniten häiritsee reidet. Niissä olis kaventamisen varaa. Mulla on kyllä suht hyvät jalkalihakset, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että löytyy sieltä muutakin kuin lihasta. :D Ja perseestä myös. Reitevää rakennettani en voi muuttaa, mutta eiköhän noille jotain voi liikunnalla ja ruokavaliolla tehdä. Tässä kropassa on se hyvä puoli, että yleensä treeni puree suht nopeesti. Tarkoitan että muutoksen eteen ei tarvi vuotta rehkiä. Mutta jos lihasta kertyy nopsaan, kertyy kyllä rasvaakin. Siks tässä saakin vähän myös katella syömisiään.

No, ihan hyvällä mallilla asiat kuitenkin on. On motivaatiota, on tavoitteita, on kehityskykyä. Niin ja hei, en mä mikään ulkonäkötreenaaja ole, jos tästä kirjoituksesta nyt sai sen kuvan. Toki on kiva päästä lähemmäs sellasta kroppaa, jota pitää kauniina, mutta aika iso pointti tässä on yksinkertaisesti kunnossa ja terveenä pysyminen. En halua että tukielimistö lahoaa viiskymppisenä enkä halua hengästyä bussiin juostessa saati mitään sydänongelmia. Ja pääkin pysyy kunnossa, kun pääsee välillä repimään salille. :)

Päivä alkoi melko huonoissa merkeissä mutta parani kummasti. Tapasin taas sen vanhan tuttavuuden ja juteltiin muun muassa treenaamisesta, matkustelusta ja vähän politiikastakin. Oli oikein rattoisaa. Oon ehkäpä saamassa uuden ystävän - tai sitten lämmittelemässä vanhaa ystävyyttä, miten sen nyt ottaa.
Myöhemmin tapasin myös hyvän kaverin, jonka kanssa tuli siemastua yksi siideri ja höpötettyä niitä näitä. Oli kivaa sekin.

Loppuviikkokin menee sosiaalisissa merkeissä. Huomenna on työpalaveri ja illalla juttukeikka, jonka jälkeen tapaan yhden toisen vanhan kaverin. Torstaina näen yhtä ystävää ja myös ehkä veljeä. Perjantaina lähdenkin sitten Tampereelle, jossa tapaan J:n ja lauantaina suunnataan kaverin tupareihin.

Huh. Oiskohan ens viikolla taas erakoitumisen aika? Ei se kyllä taida onnistua, kun on seuraa...

Nyt kuitenkin kokka kohti salia.

Perjantai-iltana join kaksi lasillista punkkua. Tuli lievähkö krapula.
Eilisiltana join kolme siideriä. Oli selvästi krapulainen olo aamulla sekä vielä päivälläkin.
Onko toi nyt sitten reilua? Jotkut tinaa itsensä sammuksiin eikä seuraavana päivänä olo poikkea normaalista ollenkaan. Mä taas kärsin jo parin jälkeen, ja jos intoudun kännäämään, saan kahden tai jopa kolmen päivän megadarran. Dna:n mainos toteaisi tähän väliin, että elämä on, mutta onko sen pakko olla?

Noh. Krapulaisuus onneksi hellitti myöhemmin, ja sain itse asiassa aika paljon aikaan tuossa päivän ja illan aikana. Kirjoitin jutun, luin tärkeitä opuksia, kävin salilla, jopa kokkailin. Ja nyt, kun mikään ei enää pidä kiireisenä, surffailen lentoyhtiöiden sivuilla. Tekemässä mitä? No ihan vain sillain vaivihkaa katselemassa, millä hintaa pääsisi esim. Kaakkois-Aasiaan. Suunnittelin sinne menoa viime vuonna, mutta meninkin muualle. Haave siitä ei ole kuitenkaan kuollut. Josko ens talvena. Tai seuraavana. Mun ongelma reissuille säästämisessä on se, että kohteita on niin jumalattomasti, että jos päätän alkaa säästää jonnekin, tulee sata muuta tarjousta ja ideaa, ja kohta huomaankin olevani jossain ihan muualla. Ei sekään tietty huono juttu ole. Olen nähnyt aika paljon aika kiintoisia paikkoja.

Mutta kun haluan lisää, lisää, lisää. Australiaankin haluan. Kaukokohteiden ongelma vain on se, että niihin pitäisi varata aika paljon aikaa. Mä kun haluan reppureissailla ihan rauhassa. Tosin olen mä sitä aikaa saanut kulumaan ihan Euroopankin kohteissa, kuukausia. Muu maa mustikka vain maistuu niin hyvältä. Ahdistaa vain, kun tietää, ettei kaikkiin jänniin paikkoihin voi koskaan päästä. Pitää siis tehdä parhaansa päästäkseen mahdollisimman moneen. :P

Tapasin tänään yhden pojan tai miehen, johon olin ihastunut viis-kuus vuotta sitten. Seurustelin silloin kyllä, mutta veljen pippaloissa menin sitten haksahtamaan kyseiseen miesolentoon. Mitään sen suurempaa ei koskaan tapahtunut vaikka tavattiinkin muutaman kerran, kavereina. Mutta silloin kyllä mietin vakavissani silloisen suhteen tulevaisuutta ja että olisiko sitä. Hetken harkitsin, josko jättäisin vanhan ja tarttuisin uuteen. Mutta sitten kuitenkin tajusin, että välitin silloisesta poikaystävästäni kovasti ja että tuon toisen miehen kohdalla kyse saattaisi olla vain ohimenevästä ihastuksesta. Tein siis päätöksen ja jäin silloiseen suhteeseeni.

Se oli siis joskus vuosina 2003-2004. Sittemmin ollaan silloin tällöin vaihdeltu kuulumisia, mutta ei enää nähty, sillä elämä on kuljettanut meitä vähän eri suuntiin. Nyt sitten päätettiin viimeinkin nähdä, vuosien jälkeen. Ja kun se astui siihen baariin tänään, tiesin heti, kuka se oli ja se tiesi heti, kuka mä olin.

Oli tosi kiva nähdä piiitkästä aikaa. Muisteltiin vähän vanhoja, ja puhuttiin sitten kaikenlaista muutakin, aika paljon reissuistakin. Se on siinä mielessä ihan samanlainen kuin mä, palaa halusta nähdä maailmaa ja onkin tehnyt pitkiä reppureissuja niin Aasiaan, Brasiliaan kuin Australiaankin. Muutenkin meillä tuntui yhä olevan aika paljon yhteistä, ja tällä tarkoitan yleistä suhtautumista elämään ja ihmisiin. Juteltiin parisuhteistakin, ja silläkin saralla meillä on ollut vähän samankaltaisia kokemuksia. Muistelin, että sen kanssa oli tosi helppo olla ja puhua, ja se kyllä piti yhä paikkansa. Tuntui ettei ollut mitään rajoja, vaan kaikesta sopi avautua.

Olis ollut niin paljon enemmänkin puhuttavaa, mutta aika oli rajallinen. Keskustelu rönsyili sinne tänne kun teki mieli puhua yhtä aikaa kaikesta. Ehkä me nähdään joku toinen päivä, niin voidaan sitten jatkaa tästä. :)

Vietin eilen iltaa vanhemmilla ja oli oikein rattoisaa. Velikin oli siellä, itse asiassa osan illasta molemmat veljet, kun toinen oli työmatkalla Dublinista. Se kyllä viipyy Suomessa vain kolme päivää, jonka jälkeen suuntaa Moskovaan yhdeksäksi päiväksi. No, oli kumminkin kiva nähdä sitäkin, kun ei taas olla hetkeen nähty. Jossain vaiheessa se siitä sitten häipyi kaverilleen, ja mä jäin väittelemään äidin sekä toisen veljen kanssa mm. huumeista, psykologiasta ja uskonnoista. Oli erittäin antoisa väittely. Veljen kaveri luuli että me tapellaan, mutta totesin vain että jos sä luulet tätä tappeluksi, et ole nähnyt vielä mitään. :)

Juotiin vähän viiniä, ja mä sain parista lasillisesta lievän krapulan. Hienoa. Syötiin valkosipuliperunoita ja tonnikalapihvejä ja salaattia. Katsottiin Katua. Äidin kanssa etsiskelin synttärirunoa 60-vuotispäiville, joille ne isän kanssa menee tänään. Ehdotin Aku Ankan "Suo mulle hauta pohjassa meren, kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren" -riimitystä, mutta jostain syystä se ei kelvannut. :D
Aamulla oli kiva herätä kun oli kerrankin kahvia valmiina, munia, viittä sorttia leipää, vihanneksia, juustoa, hedelmiä ja ties mitä. Sinkkutaloudessa kun ei tule aina panostettua tuohon ruokakaappien sisältöön...

Mutta siis joo, tosi kivaa oli. Nyt on hyvä mieli. Lueskelin tuossa vähän esseitä ranskalaisesta nykykirjallisuudesta ja sekin viihdytti. Luen vielä vähän lisää ja sitten suuntaan salille. Illalla ois vielä tarkoitus nähdä yksi vanha tuttu, jonka kanssa ei olla törmätty vuosiin. Mennään yhdelle tai kahdelle, ja ainakin mun osalta se todella jää siihen yhteen tai kahteen. Tämä on lupaus, ja pyhä sellainen. *Pus*

Kääk, mä olen lihonnut kilon. Vähän toinen suunta pitäis kyllä olla, mutta sen siitä saa kun ei eksy vaa´alle kuukauteen ja syö vähän mitä sattuu. Oon mä kyllä kuntoillut, mutten nähtävästi riittävästi. No, hyvä että menin punnitsemaan itseni vaikka se vähän masensikin, sillä nyt pistän itseni takaisin ruotuun. Vielä ehtii hyvin pudottaa ne viis kiloa ja risat tässä kevään aikana, ja samalla tipauttaa painoindeksin tuonne 21:n tuntumaan. Eikä sitä tarvi tehdä edes kovin ripeällä tahdilla, mikä on hyvä, koska mä en kumminkaan halua kadottaa liikaa työllä saavutettua lihaskudosta.

Onneksi en oo sentään juossut viihteellä liiemmin, koska se on omiaan lihottamaan. Alkoholi, aamuyön suolapalat, krapulapäivä tai -päivät, joina tulee mussutettua sitä sun tätä eikä pysty edes vastapainoksi liikkumaan... Juu ei sovi tähän kuvioon. Viimeksi olin viihteellä kolme viikkoa sitten enkä meinaa mennä tänä viikonloppunakaan. Ens viikonloppuna on kaverin tuparit, ja sinne kyllä menen. Mutta sitten sen jälkeen voisi taas elää hiljaiseloa, keskittyä kaventumiseen sekä rahansäästöprojektiin, jotka kyllä sitten palkitaan heinäkuussa Atlantissa lillumisella. ;)

Jep jep. Tää päivä alkoi ihan hyvin kuitumuroilla, maidolla, banaanilla ja kananmunalla, ja jatkuu samaa rataa. Saliakin ois tiedossa. Kyllä se tästä. Ja enää en pakoile vaakaa!