Cityparin elämää

Voi että on levoton olo. Päässä miljoona ajatusta joita ei pysty purkamaan millään tavalla. Sunnuntai, krapula ja yksinolo - kuollettava yhdistelmä.

Haluan mennä talviunille. Herättäkää sitten kun on kevät ja elämäni järjestyksessä.

Kaverin synttärit oli ja meni. Mentiin J:n kämpille alottelemaan iltaa kun se itse on Tampereella ja antoi siihen luvan. Ei siis itse vietettykään eilistä Treellä koska kaveri halusi tulla Turkuun. Oli vähän hassua olla entisessä kodissa, ihan uudessa asetelmassa, tavallaan vieraana. Kodissa joka J:n kanssa ostettiin ja sisustettiin. Kodissa johon mä valitsin värit ja jonka seinät yhdessä maalattiin. Muistan tosi hyvin sen kesäisen päivän kun sudittiin noita seiniä ja välillä tapeltiin, välillä naurettiin. Eihän siitä ole kauaakaan. Nyt istuin yhdessä ostamallamme sohvalla vieraana, join itse valitsemistani laseista kuin ne olisi jonkun toisen, ja niinhän ne onkin.

Tuliko sitten haikea mieli? Tuli, vähän. Ei sellainen, että haluaisin kaiken olleen takaisin. Ei, koska muistan hyvien asioiden ohella myös kaiken huonon. Muistan miten ahdistunut ja turhautunut olin. Mutta oli siinä paljon hyvääkin, ja niitä asioita kaipaan. Entinen yhteinen koti on omiaan muistuttamaan näistä asioista, hyvistä ja huonoista.

No, ilta oli mukava, ihan ok. Ei siitä sen enempää. Nyt on orastava pääkipu ja janottaa. On toki eräs muukin krapulan oire, kyllä te tiedätte :)

Kävin eilen elokuvissa katsomassa Virpi Hämeen-Anttilan kirjaan perustuvan Suden vuoden. Kirja oli loistava, mutta elokuva keskinkertaista huonompi. Harmitti. Miksi on niin vaikeaa tehdä hyvästä kirjasta arvoisensa elokuva? Tiedän kyllä että elokuvassa juonta pitää karsia kovalla kädellä eikä sen tarvitse noudattaa kirjaa orjallisesti. Mutta miksi muuttaa henkilöiden persoona täysin, hakea turhaa dramatiikkaa ja kriisejä täysin epärealististen ja osin kuluneiden käänteiden kautta? Ja miksi vastaavasti lisätä juoneen täysin turhia ja merkityksettömiä asioita jotka nekin sotivat henkilöiden perusluonnetta vastaan?

Tuntui aivan siltä kuin elokuva olisi tarkotuksellisesti yrittänyt poiketa kirjasta, hinnalla millä hyvänsä. Ja tuo pyrkimys maksoi koko elokuvan onnistumisen.

Miltei aina kirjasta tehty elokuva on pettymys kirjan lukemisen jälkeen. Joko juoni on pilattu liiallisella muuntelulla tai elokuvassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumapaikat eivät näytä ollenkaan sellaisilta jollaisiksi ne on lukiessaan kuvitellut. Suden vuosi teki kuitenkin täydellisen pohjanoteerauksen, vähän joka suhteessa. Onneksi lukukokemusta se ei kuitenkaan pysty haalistamaan.

Kävin aamulla taas luovuttamassa verta pieniin putkiloihin ja sitten otettiin myös se sydänfilmi. Hitto että oli kylmä kun piti ilman paitaa makoilla siinä sen aikaa kun elektrodit kiinnitettiin ja sydänääniä "kuvattiin". Mitään kovin radikaalia niissä ei tuntunut olevan, mutta ensi viikolla tiedän enemmän kun lääkäri soittaa tuloksista.

Mua ei oikeastaan edes pelota tai stressaa tämä tilanne. Jotain on pielessä, kun kerran on näitä oireita, mutta tuskin mitään kovin vakavaa. Lääkärikin sanoi, että oireet olisivat kyllä jo pahentuneet (ainakin kuume noussut) jos jostain kovin huolestuttavasta olisi kyse. Kenties mulla on vain jokin pitkittynyt virus tai sitten joissain veriarvoissa häikkää.

No mutta, lopetan nyt nämä sairaskertomukset vähäksi aikaa :) Tuo asia on vain yksi pieni varjo tällä hetkellä enkä edes mieti sitä niin paljon kuin nämä blogit antavat ymmärtää.

Sain pari päivää sitten luettua Suden vuoden loppuun ja huomenna menen katsomaan sitä elokuviin kun se on ensi-illassa. Mut lupauduttiin oikein viemään leffaan mikä sopiikin nyt ihan hyvin kun on rahat melko vähissä :) Yritin silti estellä ja vakuutella että voin ihan hyvin maksaa oman lippuni mutta ei auttanut =)

Lauantaina suuntaan sitten Tampereelle. Kaverilla on synttärit joiden kunniaksi lupasin sinne raahautua. Lahja on vielä ostamatta enkä oikein tiedä milloin sen ehdin hankkia. Kun edes tietäisi mitä ostaa... Kyseessä on lapsuudenystävä jota viime aikoina en ole hirveämmin nähnyt eikä tosiaankaan ole aavistustakaan sen haluista ja tarpeista, sen lahjan suhteen siis :)

Isoveli tuli tänään käymään ja viipyi monta tuntia. Se oli aika kivaa. Tehtiin puuroa ja lettuja ja puheltiin. Se on hyvä veli vaikkakin aika erikoinen persoona. Läheinen se on kuitenkin ollut aina. Sovittiin että mennään yhdessä Ismo Alangon keikalle maaliskuussa kun Ismo tulee Turkuun. Odotan sitä.

Kävin taas vaihteeksi lääkärillä. Se tutki ja koputteli ja naputteli. Ei silti osannut veikata vaivan laatua. Laittoi taas lähetteen verikokeisiin ja sydänfilmiin; menen niihin huomenna. Se antoi myös sellaisen määräyksen etten saa nukkua yksin :) Täytyy kuulemma olla mieluummin ylivarovainen kuin ottaa riskejä; siksi jonkun pitää nyt viettää yöt mun kanssa siltä varalta että oireet pahenee. Hassua. Mutta kai sitä ohjetta täytyy noudattaa. Ei muuta kuin viestiä tutuille: "Tulisitko nukkumaan kanssani?" :D

Kävin aamulla verikokeissa. Ehkäpä nyt selviää syy lämpöilyyn ja päänsärkyyn sekä muihin epämääräisiin oireisiin. Katsokaa, jaksan yhä uskoa vaikka samat kokeet ja paljon muuta on otettu jo ennenkin. Onni kuitenkin, että nyt osui viimeinkin kohdalle lääkäri joka ottaa tämän tosissaan, ja antoi lupauksen jatkotutkimuksista mikäli verikokeet eivät paljasta vaivan laatua. Alkaa nimittäin kyllästyttää tämä jatkuva puolikuntoisuus.

Miten voi ihminen olla näin ristiriitainen kuin minä, jatkuvasti? Miten asiat voivat tuntua aivan selkeästi yhdenlaisilta yhtenä hetkenä ja toisenlaisilta toisena? Aivan kuin olisin murrosiässä tai sitten muuten vain todella suuressa epätasapainossa henkisellä puolella. Haluaisin haluta jotain ja toisinaan haluankin, mutta sitten kaikki kääntyykin taas päälaelleen. Rasittavaa, oikein todella.

Viikonloppuna mun oli pakko viimeinkin myöntää itselleni asia jonka olen kovasti yrittänyt kieltää ja piilottaa:
Elämäni on tällä hetkellä sekaisin enkä ole ollenkaan tyytyväinen siihen. Sekasortoisuutta lisää se, etten kuitenkaan tiedä mitä tehdä jotta löytäisin oikean suunnan ja tulisin onnellisemmaksi. Jos olen aivan rehellinen itselleni, niin tunnustan olevani hukassa, eksyksissä. En yksinkertaisesti tiedä mitä haluan, monessakin asiassa. Ja kuitenkin olen hyvin, hyvin tyytymätön.

Ensinnäkin nykyinen työpaikkani ahdistaa kovasti. Ei yksin huonon ilmapiirin vuoksi, vaan muutenkin. Se hakkaa vastaan oikein todella. En haluaisi olla siellä enää päivääkään, en tuntiakaan, mutta on pakko. Milläs muuten maksan vuokran ja muut kulut? Tiedän että maailma on työpaikkoja täynnä mutta ainakaan vielä en ole löytänyt mitään mieleistä. Tiedän senkin, että tilanne on hyvin väliaikainen, että teen sitä vain nyt ja tässä, että pääsen sieltä kyllä pois ja että elämässäni on aivan muunlaisia määränpäitä jotka aion saavuttaa. Mutta tietoisuus tästäkään ei auta enää.

Sitten Helsinki. En tiedä viihdynkö siellä. Tai viihdyn kyllä, kohtalaisesti, mutta se ei tunnu olevan ollenkaan "minun kaupunkini". Turku on. No, eipä tämä nyt tietenkään mikään ihme ole, kun Turussa olen ikäni asunut ja Helsingissä vasta pari kuukautta. Tiedän kuitenkin jo nyt ettei Helsinki tule koskaan tuntumaan omalta. Ja tällä hetkellä aavistelen etten tule asumaan siellä kovin kauaa. Opiskeluja pohtiessani tajusin etten välttämättä pysty näkemään itseäni opiskelemassa Helsingissä. En ehkä pysty sitoutumaan siihen kaupunkiin useaksi vuodeksi.

Ja opiskelut itsessään. Tiedän tarkalleen mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Siitä ei ole epäilystäkään. Mutta tiedän senkin, että sen saavuttaminen on todella vaikeaa, ainakin tiettyä kautta. Olenkin ajatellut että otan opiskeluihin laajemman näkökulman. Tuo ala kun kuitenkin on sellainen johon voi hakeutua niin montaa eri tietä. Akateeminen koulutus on toki perusvaatimus, mutta se antaa melko vapaat kädet. Ja tuota vapautta aion nyt toteuttaa. Koska tiedän mitä tulevaisuudessa haluan tehdä, minun ei tarvitse miettiä opiskeluja enää siltä kannalta. Voin siis keskittyä pohtimaan sitä, mitä haluan opiskella sen sijaan että ajattelisin tulevaisuutta sen enempää.

Ihmissuhteet. Pahoin pelkään että olen sotkenut asiat nyt todella pahasti. Menneenä viikonloppuna tapahtui jotain jota ei ehkä olisi saanut tapahtua, ainakaan ilman harkintaa. Pelkään sekoittaneeni niin omani kuin erään toisenkin ihmisen pään pahemman kerran. Kenties myös sekoitin koko sotkuun vääriä tunteita, tunteita joita luulin toisiksi kuin mitä ne sitten olivatkaan. Pelkään myös että tällä tavalla tulen loukkaamaan pahasti sitä ihmistä, koska en kuitenkaan voi antaa itsestäni hänelle kovinkaan paljon. En ainakaan vielä. Tahallani en toki tehnyt mitään; "hetken huumassa" vain kuvittelin asioita jotka tuskin olivat edes todellisia.

Oikeastaan nämä kaikki ongelmat liittyvät tiiviisti yhteen. Toisaalta tuntuu että Helsinki on väärä kaupunki, mutta toisaalta taas voi olla niinkin, että nämä muut pulmat saavat mut ajattelemaan sillä tavalla. Koska olen tyytymätön esimerkiksi työ- ja opiskeluasioihin, tunnen olevani tyytymätön siihen kaupunkiin, jossa elän tällaisessa tilanteessa. Kenties tilanne olisi ihan sama vaikkapa Turussa. Niinhän oikeastaan tapahtui loppuvuodestakin kun pois muutin. Ehkä pitäisi koittaa saada nuo muut asiat järjestykseen, etenkin työpaikka, ja katsoa sitten miltä tuntuu. Kenties kaikki onkin sitten jo paljon kirkkaampaa.

Kävin eilen veljen uutta kämppää katsomassa. Se oli aika kiva. Lueskelin siellä `Maailman tila`-kirjaa ja järkytyin taas tehotuotannosta lukiessani. Kyllähän noi asiat on muutenkin jo tiedossa mutta yksityiskohtaiset kuvaukset aiheuttaa miltei oksennusreaktion. Lupasin itselleni vähentää munien ja maitotuotteiden käyttöä. Lihaahan en syö, ja muutenkin koitan kyllä aina ostaa luomua.

On niin epäinhimillistä se eläinten kohtelu. Ja toki alan työntekijöiden myös. Siinä ei oikien ole edes logiikkaa. Eläimet sullotaan väkivalloin koppeihin joissa ne eivät mahdu edes kääntymään (saati makaamaan), ne haistavat veren ja näkevät lajitovereidensa teurastuksen. Tämän seurauksena ne stressaantuvat ja stressihormonithan huonontavat lihan laatua. Näin ollen lihasta saadaan vain noin 70% sen todellisesta hinnasta. Jos kyse on tehotuotannosta ja mahdollisimman halvalla halutaan saada mahdollisimman paljon lihaa, mitä järkeä tässä on? Eläinten paremmalla kohtelulla lihasta saataisi parempi hinta. Pysähtyisivät välillä ajattelemaan!

Voisin kirjoittaa aiheesta "muutaman" rivin lisääkin mutten jaksa nyt ajatella sitä. Tulee vain paha mieli. Maailma on julma, etenkin heikoimpia kohtaan.

Turussa taas. Täällä on ihan täys talvi; keskiviikkona oli satanut lunta monta tuntia putkeen ja nyt sitä tulee taas "kaatamalla". Sain kutsun huomiseksi pulkkamäkeen ja olisikin kiva mennä mutta kaikki riippuu olotilasta. Jos olen vielä huomenna kipeä niin taitaa jäädä pulkkamäet väliin :/ En siis ehkä pääsekään treenaamaan pulkkamäkimiittiä varten =)

Pian ajattelin hipsiä mamman luokse ja sitten hurauttaa bussilla kaupunkiin. Illalla pääsen saunaan. Meinasin sanoa että pitkästä aikaa, mutta tulihan siellä Kotkassa saunottua ihan kivasti :) Huomenna sitten veljen uutta kämppää katsomaan ja illalla syömään johonkin kivaan ravintolaan. Mukava viikonloppu :)

Ensi viikonloppuakaan en vietä Helsingissä. Pitää lähteä Tampereelle kaverin synttäreitä juhlimaan. Oikeastaan aika kivaa; en ole sielläkään käynyt sitten syksyn. Ennen tuli käytyä paaaljon enemmän. Onhan sekin ihan kiva kaupunki vaikken siellä aikoinani yli puolta vuotta viihtynytkään. Katsoo nyt että kuinka kauan viihdyn Helsingissä... Sitten joskus kuitenkin varmaan palaan Turkuun. Kaikki riippuu tietysti siitä, mitä elämä tuo tullessaan. Tällä hetkellä suhtaudun asioihin aika avoimin mielin.

Jees. Lähden sinne mammalle nyt. Toivottavasti se ei tuputa mulle liikaa herkkuja. Isoäideillä kun on sellainen ikävä taipumus =)

Siis voi elämä taas mitä unia! Jeba ja Tiuttis seikkailivat niissä hetkisen viime yönä :D Mulla soi Manic Street Preachers läppärissä nukahtaessani ja jossain vaiheessa sitten tuli `The Everlasting`. Näin unta että oltiin Kotkassa ja Jeballa oli nimitarralla varustettu muki (jotta se ei menisi sekaisin muiden mukien kanssa) ja jostain syystä tämä muki oli sitten haljennut kahtia. Jeba meinas heittää sen pois mutta Tiuttis alkoi estellä. `The Everlastingissä` on kohta jossa lauletaan: "But as people we have a choice" ja jotenkin just se kohta tuli uneeni. Tiuttis alkoi laulaa Jeballe tuolla tavalla tarkoittaen että olemassa on vaihtoehto; mukia ei välttämättä tarvitse heittää roskikseen vaan sen voi korjata esim. teipillä. Sitten he alkoivatkin teippailla mukia kuntoon ja siinä kohtaa mä heräsin. Ihan pimeetä taas =)

En ole muuten Kotkan jälkeen nukkunut vielä yhtään yötä kunnolla. Siellä ei tullut nukuttua kuin muutama tunti ja sen jälkeisinä öinä tosi vähän ja tosi huonosti. Viime yönä nukuin ehkäpä nelisen tuntia ja nyt olo onkin kuin krapulassa. Päätä särkee ja tuntuu olevan koko kroppa ihan jumissa. Toivottavasti tulevina öinä saan nukuttua paremmin.