Leikkaako joku Pjongjangissakin nurmikkoa?

Olen lueskellut tämän viikonlopun aikana Guy Delislen sarjakuvakirjaa Pjongjang, hitaasti nautiskellen, jotta siitä riittäisi iloa myös sunnuntai-illalle, ennen kuin on palattava ahertamaan Suuren johtajan hyväksi. (Oi Johtaja, kerro kuinka voisin palvella sinua vielä tehokkaammin!)

Sain kirjan lainaan työpaikkani siivoojalta ja sen väliin oli leikelty siististi, kuinkas muuten, lehtileikkeitä Pohjois-Koreasta ja diktatuureista yleensä sekä George Orwellista. Kirja on oiva tapa tutustua yhteen maailman suljetuimmista yhteiskunnista ja ihmetellä mihin kaikkiin outouksiin ihminen on taipuvainen ja taivutettavissa. Lopulta jäljelle jää ainoastaan sääli kansaa kohtaan, jotka nämä naurettavuudet joutuvat nielemään. Sikäli jos Delisle on ne rehellisesti kirjaansa kuvannut. Parhaan kuvan saisi tietysti omin silmin, mutta maahan on aika hankala päästä ja siltikin siellä saisi esiliinan seurakseen. Pohjois-Korea on muuten napannut osan länsimaisten yritysten alihankinta toimeksiantoja kiinalaisilta. Ilmeisesti kiinalaiset, jotka suostuvat raatamaan maapähkinöiden hinnalla, jäävät jalkoihin uutteralle työläisten armeijalle, joille riittää pähkinöiden kuoret.

Tämä siivoja, keski-ikäinen nainen, on matkustellut paljon ja matkustamisella tarkoitan nyt muuta kuin sitä, että lennetään paikasta A paikkaan B, kirjaudutaan hotelliin ja läpsytellään sitten sen ja rannan väliä. Hän käy töissä vain iltaisin ja on ainoa, jonka kanssa olen keskustellut työpaikallani diktatuureista, Orwellista ja muutenkin kaikenlaisista jutuista, jotka meitä näköjään kiinnostavat. Eikä siinä mitään. Ihmiset ovat kiinnostuneita erilaisista asioista ja jos ne eivät töissä kohtaa, siksi on olemassa ystäviä, puoliso, kumppani, sukulaisia, naapureita, toivottavasti kaikilla edes joku, jonka kanssa keskustella asioista maan ja taivaan välillä. Vaikka virtuaalisesti.

Tärkeintä on tutustua ihmisiin ennakkoluulottomasti, kuunnella, katsella ja puhua, mutta rehellisesti. Ihmisillä on joskus taipumus liioitella omaa arvoaan ja tekemisiään. Tympeimpiä ihmisiä ovat ne, jotka asuvat henkisessä Pohjois-Koreassa. Se maa, ja sen asukkaat, kannattaa kiertää kaukaa.

Kirjoitettaessa soi Kate Bush: How To Be Invisible