Omenapuu - uudelleen vierailulla

Aikaisin aamulla, kesän jo taituttua ja koko kaupungin tuoksuessa vienosti vanhalta viinalta, pakkasin Bundeswehrin kenttälapion reppuuni ja polkaisin maastopyörällä keskuspuistoon.

Paikka oli valittu jo viime syksynä. Ajattelisin, että olin ajatellut jo kaiken etukäteen valmiiksi; valoisuuden, vedensaannin, maan koostumuksen, pölytyksen ja suojaisuuden. Kuinka onnistuin, se selviää myöhemmin. Vieressä oli kaksi kuollutta pihlajaa mutta pidin sitä vain hyvänä merkkinä. Eivätpä ole puutani varjostamassa.

Kaivoin tarpeeksi suuren kuopan ja multa vaikutti hyvältä. Lähellä oli siirtolapuutarha ja parempaakin maata tarjolla (muheva lanttupelto), mutta tyydyin pihistämään heiltä vain muutaman litran vettä. Tuskin pahastuisivat, jos näkisivät. Se meni sitä paitsi hyvään tarkoitukseen. Kastelin kuopan ja edessä oli enää koko projektin tympein vaihe.

Taimiston tyttöä nauratti kun tungin taimen reppuuni, mutta tuli auttamaan kuitenkin. Ensimmäisen kerran elämässäni minua teititeltiin. Vanha mies jo, tai sitten piti hulluna.

Valitsin pilarimuotoisen yksilön, lähinnä kuljetusteknistä syistä, ja mahtoi se olla näky kun poljin takaisin omenapuu repussa tuulessa suhisten. Vastaantulijoitakin nauratti. Mukava saada ihmiset iloisiksi.

Loppu olikin helppoa. Puu kuoppaan, maata tiivisti ympärille, vettä lisää, kaniaita ympärille vielä viikolla ja siinäpä se. Sitä on tietenkin käytävä kastelemassa toisinaan, tai muuten vain ihailemassa.

Hyvä syy lähteä pyörällä maastoon.