Höyhenalus

Hauska olo. Maailma keinahtelee. Sisäinen keinutuoli ei ota pysähtyäkseen, ennen kuin vasta aamulla. Onneksi omaan niin väärät sääret, että sisäkorvani on tottunut jo maalla kovaan merenkäyntiin. Eipä minua kaverit turhaan aikoinaan kutsuneet Vaapuksi. Lempinimi on enne.

Aallot iskevät täällä keulaan terävinä ja yhden uitua kölin alta pois, seuraava repii jo nokkaa. Kunpa tässäkin meressä olisi kunnon maininkeja. Kun olet niiden pohjalla, et näe ympärilläsi kuin vesiseinämät ja sitten ne nostavat sinut ylös, ylös, ylös ja huipulla aika tuntuu pysähtyvän hetkeksi, ehdit navigoida hätäisesti ja taas mennään alas. Muistan ensimmäisen melontaretkeni mainingeissa. Ensin se pelotti mutta aika nopeasti ymmärsin, että silloin meri on lempeimmillään. Samalla reissulla meloin kahden delfiinin seurana. Ne sietivät minua puolisen tuntia, sitten sukelsivat samassa pyrstöntahdissa ja olivat poissa.

Alkoi sataa ja pimenemään. Piti valita maisema- ja pikareitin väliltä. Otin jälkimmäisen mutta muuten, aina jos mahdollista, valitse maisemareitti. Elämä on liian lyhyt muuhun.