Luurankoja

Kompastuin intterwebin valokuvaus-sivulla vieraillessani Guardianin artikkeliin:

Detroit in ruins

Tongin aihetta lisää ja löysin muutakin materiaalia:

Andew Moore, valokuvia Detroitista

Detroit, jossa kerran asui melkein 2 miljoonaa, muuttuu hiljalleen kaupunkisuunnittelijoiden termein donitsikaupungiksi, jolle on ominaista laajat lähiöt ja raunioituva ydinkeskusta. Nykyään Detroitissa on n. 800 000 asukasta.

Samanlaista urbaania ghettoa taloröttelöineen löytyy Baltimoresta, Clevelandista, itäisestä St. Louisista ja monista muistakin, mutta Detroit on tavallaan ränsistymisen ja rauniopornon pysäyttävin esimerkki. Kaupungin perustivat ranskalaiset vuonna 1701 ja samoin kuten New Yorkin hollanninkieliset nimet Breede weg, Nieuw Haarlem, Breukelen, Greenwyck jne. käännettiin englanniksi, muuttuivat Detroitin ranskankieliset kadut ja kaupunginosat myös. Jossain vaiheessa kaupungista käytettiin nimitystä läntinen Pariisi. Jotain siitä on säilynyt myös, kuten kaupungin jazz-kulttuuri.

Detroitia dominoi yksi bisnesala; autoteollisuus, joka kannatteli koko Michiganin osavaltiota. Tehtaat siirrettiin hiljalleen Meksikoon ja muuallekin, missä autoja voitiin pienemmin kustannuksin valmistaa. Kokonaisen teollisuudenalan häipyminen ei voi olla vaikuttamatta kaupunkiin. Mitähän Varkaudessa tai Valkeakoskella asiasta tuumittaisiin? Onko samankaltainen slummiutuminen mahdollista Suomessa?

Silti syy ei ole pelkästään autoteollisuuden. Vuonna 1967 Detroitin mellakat muistuttivat melkein kaupunkisotaa tarkka-ampujineen katoilla ja tankkeineen kaduilla. Mellakat vauhdittivat erityisesti valkoisen väestönosan, mutta myös monien afroamerikkalaisten perheiden, muuttoa lähiöihin. Mellakoiden aiheuttamat tuhot, erityisesti kaupunginosissa, joissa enemmistönä olivat mustat, jäivät osin korjaamatta.

Yhdysvalloissa ei ole samanlaista turvaverkkoa kuin meillä pohjoismaissa. Mikäli menetät työpaikkasi, olet vaarassa menettää melkein kaiken. Työttömyyskorvaus-systeemi on repaleinen ja lyhyempi kuin Euroopassa. Työpaikan mukana menee terveysvakuutus ja ehkä asuntokin. Uudelleenkouluttautumis-ohjelmat ovat haparoivia. Mitä vahvempi hyvinvointiyhteiskunta ja turvaverkot, sen parempi sosiaalinen liikkuvuus kansalaisilla yhteiskunnassaan.

Minua on aina ihmetyttänyt amerikkalaisten (ja australialaisten) yltiöpäinen patriotismi. Muistan erään Australian-päivän Sidneyssä. Helikopteri lennätti koko päivän valtavaa maan lippua kaupungin yllä. Sitten luin aboriginaali-aktivistin tekstin aiheesta. “But it’s simple. Unless you give us back our nationhood, you can never claim your own.”

Kuulostaa järkevältä.

Eikä mikään ole pysyvää.

Raunioistakin syntyy jotain uutta.

Päivän biisi:

Soulsavers, You Will Miss Me When I Burn