Näkymä nelikymppisenä

Eli kävellen Genovasta La Speziaan.

Sanovat, että viisikymppisenä jokaisella on sellaiset kasvot ja kroppa, kun on ansainnutkin. En tiedä, mitä pitäisi olla nelikymppisellä. Hyväpalkkainen työ? Aviopuoliso? Perhe? Kesämökki? Vastauksia on kai lukematon määrä. Ei ihmisluonto eikä kulttuurikaan ole mikään fiksoitu systeemi, johon ihmisen pitäisi passiivisesti sopeutua.

Saavuin junalla Milanosta Genovaan perjantai-iltana. Kukaan ei ryypännyt eikä remunnut ja lapset istuivat penkeissään. Matkakin tosin oli aika lyhyt. Edessäni istui miespuolinen opettaja ja korjasi oppilaidensa kokeita. Vastauspaperit olivat pöydällä siististi nipussa ja kysymyskaavake vieressä. Ne koskivat Dante Alighieria. Luin väärinpäin kuinka Suzanne Mehret, luokalta 2A, oli kirjoittanut niin raivokkaasti, että käsiala pieneni kohti alareunaa tilan loppuessa. Ja minusta oli hienoa istua junassa, pimenevässä illassa, keskellä tavallisia italialaisia matkalla koteihinsa. Ajattelin melkein olevani onnellinen, mutta ehkä se olikin vain liikkeelläolon riemua.

Genova tuoksuu mereltä ja kalalta. Jo pikkupoikana asetuin aina genovalaisten puolelle heidän kärhämissään venetsialaisten kanssa. Seuraavana aamuna suuntasin kohti etelää. Navigointi oli helppoa. Niin kauan kun pidin meren oikean käden puolellani, olin matkalla minne pitikin. Eikä kävelystä sen enempää, paitsi ei ehkä kannata patikoida raskaahko rinkka selässä Cinque Terren jyrkimpiä reittejä. Helpommalla pääsee ja kävelystä nauttiikin, jos ottaa minkä tahansa pienen rannikkokylän tukikohdakseen ja tekee ympäristöön päiväretkiä. Myös paikallisjunat kulkevat säännöllisesti kylien välillä.

Löysin aina majapaikan iltaisin mutta olenkin aina ollut onnekas mitä reissaamiseen tulee. Hotelleissa oli hiljaista. Yhdessäkin oli vain minä sekä neljä, arviolta ainakin 150-vuotiasta italialaista. Vanhukset pelasivat korttia ja minä ryystin cappuccinoa sekä konjakkia hotellin baarissa. Yöllä heräsin yskimiseen eikä aamiaispöydässä alas tullessani ollut kuin kolme senioria. Sitten viimeinenkin heistä köpitti sinne ja luulen, että kaikki meistä näyttivät hiukan yllättyneiltä. No, monetkin meistä elävät puolet heidän ikäisikseen ja ylikin, joten ei mitään epäkunnioittavaa. Hotellien bidee on muuten aivan loistava väline jalkojen pesuun ja Igiene Intima- voide auttoi kolottaviin varpaisiin.

Tykkään italialaisista kahviloista. Sain poikkeuksetta hyvää palvelua. Tykkään italialaisten tavasta tervehtiä toisiaan kuin kauan kadoksissa ollutta sisarustaan ja kuinka iäkkäämmät ihmiset kävelevät ryhminä rantabulevardeilla tai istuvat juttelemassa kahviloissa. Haluaisin viettää siellä eläkepäiväni ja sitten kuoltuani tuhkani siroteltaisiin Välimereen. Tykkään heidän tavastaan lauleskella kävellessään. Onnettomat ihmiset eivät laula. Tykkään heidän focaccioista, panineista ja salame e formaggioistaan. Söin niitä rantabulevardien penkeillä kuten pummien kuuluukin.

Jätin Ligurian, otin junan Pisaan ja myöhemmin Firenzeen. Siellä sitten myöhästyin junasta ensimmäisen kerran elämässäni. Samapa tuo. Palasin asemahalliin, katsoin aikataulukkoa, valitisin seuraavan junan eikä sitten ollut enää muuta tehtävissä kuin…

Wait, wait
The race has been numbered
So soon to go where the horses have gone
Lay down your head, like a baby to slumber
Can't make it home anymore, oh no
Can't catch the train

Etkä tarvitse muuta kuin hyvät kengät.

Kirjoitettaessa soi Augie March: Men Who Follow Spring the Planet 'Round