Sydäntalvi

Herätelainasin hiljattain lähikirjastosta elämäni ensimmäisen audiokirjan: Mary Shelleyn Frankensteinin. Niillä oli vielä pikkaisen nafti valikoima näitä audiojuttuja ja tämäkin on tuttu tavallisena versiona. En oikein viitsinyt ruveta kuuntelemaan Kalle (miljoona sivua hyvää kuunneltavaa) Päätaloa tai Mari Möröä, kaikki kunnia em. kirjailijoille toki. Sitä paitsi tähän harakanpesään jäätyy, tämä rapistuu käsiin ja täällä onkin helpompi päästä goottilaisiin fiiliksiin. Eilen sytyttelin liudan kynttilöitä joka tasolle, napitin manttelin kaulaan asti, kaivauduin vilttien alle ja laitoin viimeisen cd:n soittimeen. Hirviöparka! Sitä aina tulee asetuttua häviäjien puolelle. Ei tuottanut vaikeuksia samaistua jäämerellä pimeyteen katoavaan piruparkaan.

Marysta tuli mieleen hänen puolisonsa Percy Shelley, joka hukkui veneen upottua lähellä La Speziaa joskus 1800-luvun alussa. Merelle ei pitäisi koskaan lähteä puutteellisin taidoin ja ilman pelastautumis-suunnitelmaa. Percy tosin oli jo tavannut doppelgängerinsä, joten mitään ei ollut tehtävissä.

Varasin kevään kävelyreissun päätteeksi majoituksen luostarista, ihan läheltä rantaa johon Shelleyn ruumis huuhtoutui. En ole uskonnollinen, mutta eipä minulla ole mitään sitä vastaankaan. Kuka tietää, jos vaikka saisin siellä herätyksen (toivottovasti ei sentään aamulla klo 4, eeeehhee!), tai tapaan oman doppelgängerini. Tutkimattomia ovat ihmisten ja kummitusten tiet.