Tienviitta

Jokin aika sitten Dalai-lama piipahti Suomessa. Kirjoiteltiin kovasti kuinka se ja se poliitikko ei tapaa häntä ja niin poispäin. En törmännyt yhteenkään valtamedia-artikkeliin siitä, mitä hän tuli meille todella kertomaan vaan uutisoitiin esimerkiksi, kuinka japanilaiset turistit piirittivät hänet lentokentällä yhteiskuvaan päästäkseen tai udeltiin mielipidettä Kiinasta. Yksityisissä blogeissa kirjoiteltiin onneksi myös hänen yleisöluennoistaan mutta muuten uutisointi keskittyi piirtämään hänestä jonkinlaisen karikatyyrin. Silti kuten Dalai-lama tietää, on maailmamme paljon monimutkaisempi ja monimuotoisempi kuin nämä yksinkertaistukset, kuten hyvät tiibetiläiset vastaan pahat kiinalaiset. En ehtinyt hänen luennolleen mutta katselin odotellessani ratikkaa Stockan edessä (polttariseurue örvelsi vieressä), kuinka tiibetiläinen munkki käveleskeli lauantai-iltana Aleksanterinkatua pitkin ja kuinka siististi pukeutunut kaveri näppäisi tahallaan kytevän tupakannatsan munkin kaavun helmaan. Munkki katsahti sivulleen hämillisen näköisenä ja minä mietin, että jos tässä on koko (juoma)kulttuurimme huipentuma, niin tästä lähtien en enää halua olla siinä osallisena.

Dalai-lama on julkisesti sanonut, että mikäli tiede tuo esiin asioita jotka asettavat buddhalaisuuden oppijärjestelmät kyseenalaisiksi, buddhalaisuuden on mukauduttava uuteen tietoon. Hänen mukaansa on tosin huomioitava se erotus, minkä tiede on havainnut olemattomaksi ja se mitä tiede ei ole pystynyt osoittamaan, kuten esimerkiksi oma- tai myötätuntoa, tai sielunvaellusta, joka on keskeinen osa Tiibetin buddhalaisuutta. Tiede enimmäkseen keskittyy aineelliseen, usko tai luottamus itse tarkkailijaan. Samoin hän on antanut ymmärtää, että mahdollisesti seuraava Dalai-lama saattaa löytyä Tiibetin ulkopuolelta ja olla nainen. Kuten Buddhakin, Dalai-lama on aina pitänyt itseään ainoastaan tienviittana. Sormena, joka osoittaa kohti kuuta, tai aurinkoa.

Emme ole tulleet tänne puhumaan Jumalasta.
Emme ole tulleet tänne puhumaan Nirvanasta.
Olemme täällä ainoastaan oppiaksemme, kuinka kasvaa myötätuntoisemmiksi ihmisiksi.

14. Dalai-lama pakeni Tiibetistä Intiaan 24-vuotiaana maaliskuussa 1959. Jos joku kuvittelee, että silloinen Tiibet oli jonkinlainen paratiisi maanpäällä, Shangri-La, saattaa pettyä, sillä Dalai-laman ollessa pieni poika, sijaishallitsija Reting Rinpoche vetäytyi mietiskelemään jonnekin kuten buddhalaisilla on tapana ja valta siirtyi väliaikaisesti sijaisen sijaiselle. Aikanaan Reting Rinpoche palasi mietiskelyreissultaan mutta hänen sijaisensa kieltäytyi luovuttamasta paikkaansa ja seurasi sisällissota, jossa Lhasan suuren luostarin Seran munkit alkoivat teurastaa kanssaveljiään. Yli kaksisataa munkkia kuoli, mukaan lukien yksi apotti. 11-vuotias Dalai-lama näki kaiken tämän. Vaikka mikään ei ole pysyvää, ihmisluonto ja sota eivät taida koskaan muuttua.

Heinrich Harrer pakeni 1944 brittien vankileiriltä Intiassa ja vaelsi kaksi vuotta Tiibetin ylänköjä, kunnes saapui vihdoin pääkaupunkiin ja ystävystyi Dalai-laman kanssa, joka pyysi häneltä apua saadakseen elokuvaprojektorin toimimaan. Jo ennen heidän tapaamistaan Dalai-lama oli aina ollut hyvin kiinnostunut luonnontieteistä ja tieteellisestä ajattelusta ylipäätään. Buddhalaisuuden oppien ja meditaation lisäksi (neljä tuntia joka aamu), Dalai-lamalle opetettiin luostarissa perinpohjaisesti muun muassa logiikkaa, dialektiikkaa, metafysiikkaa, erilaisia filosofian suuntauksia ja lisäksi myös taiteita, kuten runoutta, draamaa sekä musiikkia. Tuo iloinen, tuikkiva, nyt hieman etukumarassa kävelevä 76-vuotias mies on käynyt läpi vaativan valmistautumisen ennen virkaanastujaisiaan.

Kierrellessään länsimaissa Dalai-lama havaitsi aika nopeasti, että ei ollut paljon saavutettavissa pitämällä korkealentoisia esitelmiä buddhalaisuuden tietoteoriasta tai metafysiikasta, vaan hän alkoi keskittyä ihmisyyden universaaleihin perusarvoihin, kuten myötätuntoon.

Ehkä pikkuhiljaa, ihmisten havahtuessa huomaamaan millaista tuhoa nämä kulutukseen perustuvat länsimaiset yhteiskuntamme saavat aikaan, alamme todella kuuntelemaan häntä. Itse ajattelen uskonnoista, osin myös buddhalaisuudesta, enkä oikein usko jälleensyntymiseen, että tiedostavina eliöinä emme kestä ajatusta omasta kuolemastamme. Siksi kaikkivaltiaat, profeetat, paratiisit, vihreät niityt, hunajapurot, tanssivat neitsyet ja muut. Kuolemamme ei siis olisikaan lopullinen loppu mutta silti sen tiedostamaton pelko saa meidät näpertelemään jotain merkkiä itsestämme tuleville sukupolville. Emme haluaisi havaita, että kaikki on lopultakin vain syksyn lehtiä.

*

Suosittelen lukemisena Pico Iyerin kirjaa The Open Road, jota olen käyttänyt tämän lätinäni lähteenä Wikipedian lisäksi. Dalai-lama on itse kirjoittanut useita teoksia. Myös Sogyal Rinpochen kirja The Tibetan Book of Living & Dying on erinomainen teos elämästä ja valmistautumisesta omaan tai läheistesi kuolemaan.