Työmyyrä

Olipa tylsä päivä töissä, lisäksi eilen pyörää korjatessa ote lipsahti kiintoavaimesta ja lensin pää edellä sarvien päälle. Kaulaan tuli kauhea mustelma. Kukaan ei tietenkään uskonut selityksiäni.

Aikaa kun oli, aloin haaveilemaan. Etsin netistä Hollannin kanavaverkoston ja suunnittelin tulevaisuuden melontaretken niitä pitkin, mutta sitten mietin, miksi tyytyä vain niihin. Oikeastaan näitä vesireittejä pitkin pääsisi ties minne koko läntisessä Euroopassa. Aikoinaan, teiden puuttuessa tai niiden huonokuntoisuudesta johtuen, kanavia käytettiin tavaroiden kuljetukseen valtioiden välillä. Mielikuvitellessa kaikki on mahdollista. Matkaisin ylös Moselia ja koukkaisin yhdyskanavaa myöten Rhônelle. Näin jo mielessäni Välimeren. Aurinko paistaisi, totta kai, ja kaislikko kaartuisi ylle. Tytöt vilkuttelisivat penkereiltä ja kaarnapursi keikkuisi eteenpäin olympiavoittajan vedoilla.

Kehittelin myös kaupunki- ja rivitaloasumiseen soveltuvan, porraspyramidia mukailevan kasvimaan, joka makaisi pyörivällä alustalla ja jota siten voisi käännellä aina sille sivustalle mille enemmän valoa haluaisi. Alimmilla tasoilla voisi kasvattaa perunaa, seuraavilla porkkanaa jne. Keskelle kehittelisin jonkinlaisen kompostorin. Tämä vaatii vielä loppuviikonkin työpäivät tuotekehittelyä varten.

Sitten ideoin mullistavan ruokapalvelun, varsinkin sairaaloiden henkilökunnalle, jotka kipitellessä pitkiä tunneleita pitkin lounasravintolaan, kuluttavat siihen puolet ruokatauostaan. Tätä varten palkkaisin armeijan hyväkuntoisia eläkeläisiä, jotka sämpyläkärryineen tulisivat osastoille. Tämähän olisi win-win situation. Uupuneet työläiset saisivat ruokaa ja eläkeläiset sosiaalisia kontakteja. Jalomielisesti lahjoittaisin puolet voitosta vanhustyöhön.

Näyttäisi, että olen eniten hyödyksi töissä, jos minulle ei anneta vaativia tehtäviä ja pysyttelen poissa muiden näkyviltä.