Remelistä olkapiälle vempauttakkee hep

Tulin eilen illalla kotiin, keitin teetä ja käynnistin tietokoneen. Kone röyhtäisi ja menetti tajuntansa. Ryhdyin heti toimeen. Irroitin virtakaapelin, kiinnitin sen uudelleen, naputtelin käynnistys-nappia monta kertaa, laitoin sormen suuhuni ja jatkoin naputtelua. Mikään ei auttanut. Ajattelin jo laskeutua polvilleni, niin kuin jokainen paatunutkin äidin poika tekee, kun alamäki on tarpeeksi jyrkkä, mutta ehkä tässä ei ole vielä ihan niin tärkeistä asioista kyse. Alustava ja täysin asiantuntematon pikadiagnoosini on kärvähtänyt virtalähde. On siis suorittettava sille jonkinlainen elinsiirto. Aivan kuin ongelmat eivät alkaisi muutenkin kasautua.

Tänä vuonna olen huvittuneena seurannut kaikista pitkäaikaisimman ystäväni taistelua oman myllynsä kanssa. Se on kiskonut sitä matkalaukussa pitkin kaupunkia, korjaajalta korjaajalle, tasaisin väliajoin. Vanhaan hyvään aikaan pilakuvat olisivat sinkoilleet puolin ja toisin. Vanhaan hyvään aikaan koneet olisi potkaistu nurkkaan ja lähdetty jonnekin mesoamaan.

Outoa kuinka elämämme näyttävät kulkevan samansuuntaisesti noin ylipäätään muutenkin. Nyt on sitten minun vuoroni lähteä masiinan kanssa, ellen saa sitä elvytettyä, asiantuntijoiden luo. En omista matkalaukkua, se lainaisi takuuvarmasti omaansa, vaan ison rinkan. Se taitaa sopia enemmän tyyliini.