Walter de Camp

Turkulaisella Zipkinsillä, 31, on söpöt A-kupin rinnat, ja hän kääntyi niiden kanssa puoleeni: "En oikein tahdo löytää pienirintaisille naisille sopivan naisellisia rintsikoita. En halua jonkun teinin H&M aloitusrintsikoita, vaan jotain tyylikästä, naisellista ja upeaa. Jotain jota haluaisit nähdä/kuvitella naisen käyttävän noiden upeiden sukkahousujen kanssa." Lupasin järjestää asian.

En silloin aavistanut, miten vähän rintaliivejä valmistetaan naisille, joiden rinnat ovat A, AA tai AAA. Melkein kaikki rintaliivien tekijät näyttävät aloittavan B-kupeista. He ilmeisesti ajattelevat, että B:tä pienemmät rinnat eivät tarvitse rintaliivejä. Mutta tietenkin myös pienirintaisen naisen pitää voida laittaa rinnoilleen viehättävät koristeet. Don't worry, Zipkins, löysin sinulle rintsikoita.

Sain myös Katilta kehotuksen keskittyä: "Hei Walter, keskity nyt niiden liivien etsimiseen! Itsellä AA-kuppi. Vetelisin ilman liivejä jos nännit eivät olisi niin eläväiset. Pakosta ostan H&M:n Hello Kitty-esiteiniliivejä, ei siinä muuten ongelmaa mutta 25-vuotiaana alan saamaan miehiltä jo kummastuneita katseita. Aikuisempia vaihtoehtoja ois kiva löytää. -Kati"

Koristelemisen lisäksi on siis kysymys myös elämäniloisten nännien taltuttamisesta! En tietenkään ymmärrä, miksi niiden ei sallita nöpöttää mielin määrin varsinkin näin keväällä. Kuka siitä pahastuisi? Mutta ehkä näistä Zipkinsille menevistä neuvoista on hyötyä myös sinulle, Kati.

Lähdetään siis liikkeelle nännientaltuttimista. Lola Lu on erikoistunut palvelemaan vain A, AA ja AAA -neitosia. Valitsin heidän melko arkisista kokoelmistaan nämä tämän kevään väreihin sopivat rintsikat. Tällaiset on myös vaaleansinisinä, ja irtoavat noin 30 eurolla + postikulut.

http://www.lulalu.com/

Kun tästä mennään eteenpäin, luksuksempaan, voi rauhassa unohtaa rahan säästämisen. Puhutaan satasen luokkaa olevista kertaostoksista. Jotkut hieman sen alle. Olen pahoillani. Jos rintasi olisivat B:eet, voisin helposti järjestää niille kauniit rintaliivit huokeammalla hinnalla. Olen vartalohoitajananne valitettavasti vielä sisäänajovaiheessa, enkä tunne kaikkia maailman alusvaatevalmistajia. Luultavasti esim. Italiasta löytyy alusvaatemerkkejä, jotka ovat kauniita ja kohtuullisen huokeita. Palaan ehkä asiaan.

Kevät on pikkubuubsien tuulettamisen aikaa. Lähde kävelemään Aurajoen rannoille ja Keskuskadulle ilman rintaliivejä ja anna raikkaan ilman tuulahtaa kauluspuseron sisään. Rintasi ovat hautuneet koko talven H&M:n teinirintsikoiden alla. Anna niiden vihdoin riemuita! Niilläkin on oikeus kevääseen! Isorintaisemmat sisaresi eivät voi tällä tavalla rintaliivittöminä tuulettaa rintojaan kaupungilla. Se on sinun erikoisoikeutesi.

Tyylitietoinen ihminen kehittää tyylinsä korostamalla omia lähtökohtiaan, ei yrittämällä muuttua toisenlaiseksi. Niinpä pienten rintojen toppaaminen ja isommaksi feikkaaminen on mielestäni aivan järjetöntä. Ei toppauksia ja push-uppeja nyt. Keväälle 2012 sopii mahdollisimman keveät rintsikat, läpinäkyvätkin, ei missään tapauksessa mustaa pienille rinnoille, vaan vaaleaa tai iloisen väristä.

Fleur of Englandin kevään ja kesän 2012 kokoelmista löysin sinulle nämä kaksi viehättävää vaihtoehtoa.

Näissä on A ja AA -kokoja ainakin joillekin rintakehän ympärysmitoille.

http://www.fleurofengland.com/department/collections/

Sitten on sellainen hienoja alusvaatteita valmistava merkki kuin Sonata. Heidän rintaliivejään ei ole tarkoitettu kaikkein arkisimpiin askareihin. Valitsin heidän kokoelmistaan sinulle kaksi vaihtoehtoa. Vähän saman tyylisiä ja erivärisiä on muitakin.

http://www.sonata-lingerie.com/index.php

Noista ensimmäinen sopii keskiluokkaisen poroporvarillisen järjen mukaan aikuiselle naiselle ja vaaleansininen on tyttömäinen. Luulenpa kuitenkin, että kenelläkään miehellä ei olisi mitään sitäkään vastaan, että hän näkisi sinut noissa tyttömäisissä. Vai mitä, jäbät? Olenko harhateillä?

Sonatan rintaliivejä on kolmea kokoa: S, M ja L. Rintasi voivat olla niin pienet, että S-kokoisissakin kupeissa pitsikangasta jää hiukan lepattamaan ikävästi rintojesi päällä. Eikö noissa ole kuitenkin mahdollista ottaa kuppien alareunasta pitsikangasta tarvittava määrä sisään ja ommella liika kangas rintakehän ympäri kulkevan nauhan alle, jolloin kupit pienenevät? Maailmankaikkeuteni perustuu tähän uskoon. Pysyykö neula kädessäsi? Vai pistätkö sormeesi? Turussa on joka tapauksessa ompelimoja, joissa Sonatan kuppeja kyetään helposti pienentämään. Näe itsesi huippumallina, jonka asuja pienennellään ja suurennellaan backstagella ennen catwalkille astumista.

Ja nyt, voila! H-hetki lähestyy. I. D. Sarrierin kevään ja kesän 2012 kokoelmista valitsin sinulle nämä Lolita-sarjan rintaliivit ja pikkuhousut. Voisitko hurmaavammin pukeutua?

B-kuppeja käyttävälle naiselle I. D. Sarrierilla on vielä yksi Lolita-vaihtoehto. (Näitä on myös L-kokoa! Sen todella haluaisin nähdä, kun nämä vedetään L:ille!! Voisko joku D-kuppinainen, please, näyttää sen mulle?!)

http://shop.sarrieri.com/

Jos päätät sijoittaa muutaman satasen, pystyt näillä vinkeillä taatusti lyömään alusvaatteillasi tajut kankaalle turkulaisen missitoimistonkin kandidaateilta.

Jos et kuitenkaan koe mitään näistä rintaliiveistä itsellesi sopivaksi, pukeudu Zinkën Lace Jumperiin. Pitsijumpperiin!

http://shopzinke.com/

Oli hauskaa viettää aikaa pienten rintojesi seurassa! Iloista kevättä Zipkins ja Kati!

Vartalohoitajanne Walter

Tuoreimpaan Säärihoitajanne tiedottaa! -blogimerkintään on tullut viesti, jossa turkulainen lukijani Zipkins pyytää minua hoitamaan rintojaan! Ihanaa! Ottakaa vielä huomioon, että Susi78 on myöskin Turusta. Turkulaiset naiset ovat luottamassa koko bodynsa minun huostaani! Aurajoella ymmärretään! Tässä Zipkinsin, 31, viesti:

"Hei. Kun olet ollut noin avulias susi78-lle hänen sukkahousutiedusteluissa, mietin pystyisitkö olemaan yhtä avulias alusvaatteiden kanssa? Toki niitä alusvaatteita on paremmin tarjolla kuin sukkahousuja, mutta olen suht pienirintainen (A-kuppi) ja en oikein tahdo löytää pienirintaisille naisille sopivan naisellisia rintsikoita (olikohan tossa nyt mitään järkeä?). Eli, en halua jonkun teinin H&M aloitusrintsikoita, vaan jotain tyylikästä, naisellista ja upeaa. Jotain jota haluaisit nähdä/kuvitella naisen käyttävän noiden upeiden sukkahousujen kanssa."

Nyt joudun lähtemään tunnustuksen linjalle. Olen jo pidemmän aikaa salaa miettinyt, pitäisikö minun laajentaa naisnäkökulmaani sääristä koko vartaloon. Tällä tarkoitan, että pitäisikö minun säärten verhoamisen lisäksi ryhtyä verhoamaan - alusvaatteilla - myös naisten vartaloa? Mikäänhän ei olisi mukavampaa. Pähkäilyäni on vain pitkittänyt se, että alusvaatteita ja niiden valmistajia on suunnattomat määrät. Olen nähnyt itseni kyyristyneenä kaiket yöt netin ääreen tutkimaan naisten alusvaatetarjontaa. Se olisi hauskaa, mutta olisi mukava olla päivälläkin hereillä...

Sinun viestisi, Zipkins, ratkaisi asian. Totta kai ryhdyn tästä lähin hoitamaan teidän naisten vartaloakin. Te ette enää ole vartalonne kanssa yksin. Turun ulkopuolellakaan. Ensimmäiseksi hoidan Zipkinsin pikkuiset, taatusti über-suloiset rinnat kevätkuntoon!

Zipkins, vietän lähiyöt sinun pikku palleroisesi mielessäni. Verhoan rintasi ensi viikolla. Siihen asti, hyvästi yöunet!

Vartalohoitajanne Walter

Viime viikolla maailmaan putkahti kevätauringon paistaessa uusi sukkamerkki Jenny Penny. Sain siitä viestin sähköpostiini.

Te, tämän blogin kovia kokeneet lukijat, olette nyt Suomessa varmasti jotakuinkin ainoita ihmisiä, jotka tietävät yhtään mitään Jenny Pennyistä. Tässä neljä poimintaani Jenny Pennyjen joukosta.

Näitä valmistaa Jenny Penny Legwear, mutta en tiedä ko. firmasta mitään. Ehkä Jenny Penny on brittiläinen, sillä näitä voi ostaa vain yhdestä ainosta sukkakaupasta.

http://www.stockingsdirect.co.uk/jenny-penny.html

Tämä ei ole se englantilainen sukkakauppa, jota aina mainostan. Olen kuitenkin tilannut kamaa myös tästä kaupasta, ja kaikki on sujunut erittäin sutjakkaasti. Voisin olettaa, että he eivät ottaisi Jenny Pennyjä myyntiin, jos niiden laatu ei olisi hyvä. Ehkä Jenny Penny on heidän oma merkkinsä??

But who cares! Hienoja sukkiksia joka tapauksessa, vai mitä? Kun pukeudut Jenny Pennyihin, ei ole todennäköistä, että toisia samanlaisia kävelisi vastaan.

Sädehtivää kevättä!

T: säärihoitajanne

Pretty Pollyn keväisiä sukkahousuja esitellyttä "Säärihoitajanne tiedottaa!" -blogimerkintää kommentoidessaan susi78 kirjoitti, että hän käyttää mielummin stay-upeja. Very good, niinpä lupasin hoitaa hänen säärensä. Joten:

Hei susi78!

Stay-upeissa ei ole tänä keväänä kovinkaan paljon hyviä kuviollisia malleja. Sukkahousumallistot suunniteltuaan firmojen tyypit näyttävät lamaantuneen ja häipyneen drinkeille. Joudut kävelemään tänä keväänä kaupungilla suurimman osan aikaa yksivärisissä stay-upeissa. Älä huolestu, myös se tulee näyttämään erittäin hyvältä!

Nämä Charnos Semi-Opaquet sopivat mielestäni sinulle erityisen hyvin. Huomaa kuitenkin, että jos sinkkunainen pukeutuu näihin stay-upeihin ja sallii jonkun miehen nähdä ne, hän on hyvin suuressa vaarassa menettää vapautensa. Nämä luovat yhtä aikaa seksikkään ja pehmeän vaikutuksen, mikä saa miehen haluamaan sellaisen naisen ikiomakseen.

Nämä Aristoc Ultra Shinet ovat klassikko. Erittäin miellyttävän tuntuiset, hieman kiiltäväpintaiset. Tunnen erään naisen, joka on käyttänyt näitä vuosia hyvin tyytyväisenä. Ne näyttävät erittäin hyvältä. Ja tuntuvat hyvältä myös käteen! Kuvittele, miten kevätaurinko kultaa tällaisissa sukissa sääresi! Näitä on neljää väriä, myös mustat. Kannattaa aina kuitenkin huomata, että kiiltäviä mustia sukkia tai vaatteita ei kannata hankkia hoikentamistoiveissa. Kiiltävä musta ei hoikenna. Mielestäni keväällä kannattaa suosia kiiltäviä ihonvärisiä sukkia. Ne ovat kiitos auringolle! Nämä samoin kuin sukkanauhojen kanssa käytettävät vastaavat sukat maksavat suosimassani sukkakaupassa vajaat 7 euroa. Ne ovat vuodesta toiseen sen kaupan myydyimmät sukat.

Jos pidät hienoista sukansuista, nämä Le Bourget Essentialit ehkä miellyttävät sinua. Upea sukansuu!

Trasparenzen Xochipillit vauhdikkaimpaan kevätpäivääsi ja -iltaasi!

Nämä kaikki voi ostaa tästä kaupasta: http://www.stockingshq.com/hold-ups-c2

Viel Spass, niin kuin saksalaiset sanovat, eli paljon hauskaa sinulle!

Walt(susi)

Ottaen huomioon, että ensi viikoksi luvataan ainakin Etelä-Suomeen jo lämpöasteita ja kevätpäiväntasaukseen on vajaat kaksi viikkoa, kannattanee kertoa, että Pretty Polly -sukkamerkin suunnitteluosaston aina hyvät tyypit ovat tänä keväänä ylittäneet itsensä. Tässä Pretty Pollyn kevään uutuuksia!

Mielestäni tämän kevään ainakin toistaiseksi parhaat sukkahousumerkit ovat englantilainen Pretty Polly ja italialainen Trasparenze. Tähän voi lisätä englantilaisen Jonathan Astonin, jonka kevään sukkiksista kerroin äskettäin. On turha satsata liikaa rahaa Wolfordin tuotteisiin. Se merkki on yliarvostettu.

Jos et löydä näitä suomalaisista kaupoista, voit tilata ne esim. osoitteesta:

http://www.stockingshq.com/new-products-t319#:page1

Ensimmäiset kevätsääret ovat jo puhjenneet kaduille!

Yhden rakkaan lukijani ansiosta pystyn - vihdoin! - viemään oopperakirjoitteluni kokonaan vyön alapuolelle. Hän kiinnitti huomioni Lännen tytön toisen miespäähenkilön nimeen: Dick Johnson.

Tässä alkaisiksi hänen 24.2. 04:19 lähettämä kommentti (huomioikaa ansiokas kellonaika):

"mä kävin myös katsomassa lännen tytön. oli ihan mukava esitys, jotenkin erilainen tutumpiin oopperoihin verrattuna. rance veti alkupuolella komean rakkauden tunnustuslaulelman, jengi sai ujutettua pikaiset taputukset siihen väliin. mäkin tajusin taas kerran ja tällä kertaa juuri tämän oopperan aikana että tärkeintähän näissä oopperoissa on suuret tunteet, upea musiikki komeat lavasteet, kaikki ylikorostetun mahtipontisesti toisiaan tukien. tunnelma talossa on aina miellyttävä, kahvi ja konjakki sopivat erinomaisesti väliajan kyytipojaksi siemailtavaksi samalla kun voi lepuuttaa silmiään tyylikkäästi laittautuneiden kauniiden suomalaisten naisten lipuessa ohitse. oopperaillan päätyttyä pois lähtiessä jää aina sellainen mukava olo että on kokenut jotain arjesta poikkeavaa.

mutta yllätykseni oli moinen kun suurista suurin auktoriteettimme herra de Camp ei ollenkaan kiinnittänyt huomiota yhteen seikkaan lännentytössä. nimittäin kuka ihmeessä voi nimetä näytelmän yhden päähenkilöistä dick johnsoniksi?! kyseessä lienee alan sisäpiirivitsi tai jotain. mutta asiaa tämän enempää tarkastellaksemme ehkä joku asianharrastaja voisi hieman tarkemmin valaista pornoskenen kehittyneisyyden astetta sata vuotta sitten?

jatkossa aion ottaa herra de Campista mallia ja valita itselleni oman pysyvän hauskan narikkatytön. nyt meni kiireessä jollekin harakalle.

mutsi kävi katsomassa sen katri helenan musikaalin. ei valittanut. stadihan sinänsä on jo maalaisia täynnä.

-d"

Muistan hämärästi Dick Johnson -nimen humahtaneen pääni lävitse, mutta se katosi saman tien johonkin oopperausvaan, enkä ryhtynyt pohtimaan asiaa. Paha moka. Etunimi Dick (kulli) oli varsin suosittu pojan etunimi Amerikassa vuonna 1920, jolloin Lännen tyttö tuli ensi-iltaan. Etunimenä Dick saavutti suosionsa huipun vuonna 1930. Yhdysvaltain taannoinen ulkoministeri Dick Chaney syntyi 1941, jolloin kulli oli vielä kohtuullisen suosittu. Sehän on sinänsä lempinimi Richardista, joka tarkoittaa vahvaa ja kovaa ("hard"). Ric(hard).

Toinen miespäähenkilö on Jack Rance. Dick ja Jack ovat olleet englanninkielisessä maailmassa sellaisia miesten etunimiä, joita voidaan puhekielessä käyttää yleisesti miestä tarkoittavana sanana. Suomessa vaikkapa urpo, tauno...

Mutta koko tarinahan ei ole tässä.

Lännen tytön lainsuojattoman miespäähenkilön Dick Johnsonin, joka - huom! - saa lopussa omakseen naispäähenkilö Minnien, sukunimi Johnson tarkoittaa amerikkalaisessa slangissa myöskin penistä. Giacomo Puccinin päähenkilö on nimeltään tuplamuna! Muistamme vertailukohtana koripallotähden, jonka nimi on Magic Johnson! Taikaletku.

Pornokuvio oli 1920-luvun alkaessa jo kohtuullisen laajalle levinnyttä toimintaa, mutta vain miesten keskuudessa. Miehet kokoontuivat vain miehille sallittuihin tapaamisiinsa ja saattoivat katsoa jonkin lyhyen mustavalkoisen pornofilmin.

Dick alkoi puhekielessä tarkoittaa kullia vuoden 1890 tienoilla.

Puccini ei itse keksinyt sankareidensa nimiä. Lännen tytön pohjana toimi amerikkalaisen näytelmäkirjailijan David Belascon vuonna 1905 valmistuneen näytelmän The Girl of the Golden West käsikirjoitus. Kaikki nimet ovat peräisin siitä, myös naispäähenkilön nimi Minnie, mikä sekään ei ole ihan streitti.

Tässä on sen suuntainen tilanne kuin jos suomalaisessa näytelmässä päähenkilöt olisivat Vuokko ja hänen kosijansa Jorma ja Yrjö. Italialaisena Puccini ei ehkä käsittänyt nimiin sisältyviä vivahteita.

Lämpimät kiitokset anonyymille kommentoijalle. Jos lähetät minulle nimesi ja sähköpostiosoitteesi, järkkään sinulle JONKIN EPÄMÄÄRÄISEN AJAN SISÄLLÄ kutsun johonkin mukavaan tilaisuuteen.

walterdecamp.pressi@gmail.com

PS. Maltan tuskin odottaa seuraavaa oopperaensi-iltaa, joka on 3.3. Antonin Dvorákin Rusalka. Siinä on pääosassa vedenneito! Pääsen näkemään, miten kovan hinnan joku neito on valmis maksamaan saadakseen prinssin!

Ihan huikeaa! Aikaisempina keväinä odotin vain formuloiden alkua.

Arpajaisissa oopperalipun voittanut Jenni kävi eilen illalla katsomassa Georg Friedlich Händelin oopperan Julius Caesar. Oopperan väki oli järjestänyt hänelle hyvän paikan permannolta.

Hän lähetti oman kertomuksensa laitettavaksi tähän blogiin. Se on tässä:

Ilta oopperassa: Jennin ilta

Aktiivisena konserteissa ja keikoilla kävijänä päätin viime vuoden loppupuolella laajentaa kulttuurikokemuksiani ja ostin siltä istumalta lipun Aarre Merikannon Juha-oopperaan. Ooppera oli ollut minulle pitkään vieras taiteenlaji ja tuonut mieleeni lähinnä Juha Vainion Savonlinnan Oopperajuhlilla vierailevaa porvarisväkeä piikittelevän Ookko käyny oopperassa -kappaleen.

"Ookko käyny oopperassa?
Ookko kunnon ihminen?
Juhlaviikko Junttilassa
sulle antaa leiman sen.
Siellä jopa kuppiloissa
laulut klassilliset soi.
Artistit kun nenä voissa
illoin jodlaa: "Hii-o-hoi! "

Juha oli huikea elämys ja kipinäni oopperaan leimahti saman tien. Voittamani lippu Julius Caesar -näytökseen oli kuin taivaan lahja.

Räntäsateen pieksemänä ja pahaksi onnekseni väsyneenä saavuin Oopperatalolle. Lippu oltiin luvattu lähettää minulle postitse, mutta syystä tai toisesta sitä ei kukaan ollut lähettänyt. Hain lipun vahtimestarilta ja sain mukaani myös käsiohjelman sekä Ooppera 100 vuotta -kirjan. Paikkani oli permannolla viime hetkellä tulleen pariskunnan sekä vanhan rouvan välissä. Rouvalla oli häiritsevän voimakas, jollain tapaa tuttu parfyymi. Hetken kuluttua tajusin saman hajun leijailleen vanhainkodissa.

Olin kuullut esityksestä paljon kritiikkiä ja väliajalla mietin siihen syytä. Nautin musiikista, henkilöhahmot olivat selkeitä ja tarina eteni loogisesti. Musiikki oli tehnyt vaikutuksen ensisävelistä lähtien. Ainoastaan repliikkien jatkuva toisto häiritsi, välillä tuntui että tarina jää paikoilleen.

Väliajan jälkeen alkoi sitten tapahtua. Lidiaksi naamioitunut Kleopatra juoksi näyttämöllä pinkissä velourkankaisessa verryttelypuvussa hikinauha vaalean kiharaperuukkinsa päällä, tuoden väkisin mieleeni Kike Elomaan 80-luvulta. Kohtaus tuntui muutenkin kovin irralliselta ja mikään ei kertonut tapahtumien sijoittuvan muinaiseen Egyptiin. Taustakankaalla oli kuvioita kuin suoraan 70-luvun lastenkirjasta ja kuka ihme keksi laittaa Asterixin ja Obelixin heittelemään punaisia sydäntyynyjä Julius Caesarin kanssa tämän vihreän lintu- ja sydänkuvioisen kankaan edessä? Asterix ja Obelix tuntuivat koko ajan pelkäävän, että tyynyt putoavat. Varsinkaan Obelix ei olisi saanut nostettua sitä lattialta pois kovinkaan helposti. Yleisöstä kuului epäuskoisia naurahduksia.

Ikäväkseni väsymykseni alkoi tuntumaan pimeässä salissa rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Jouduin taistelemaan, jotta pystyisin keskittymään esitykseen. Kolmannen kohtauksen aikana silmäni alkoivat häpeäkseni kuitenkin painua kiinni ja torkuin arviolta varttitunnin ajan. Viime minuuteilla tokenin ja näin taustakankaalle heijastetut uutis- ja sotakuvat sekä Julius Caesarin ja Kleopatran onnenhetket.

Hyvä esitys, olipa kyseessä ooppera, teatteri tai elokuva, jättää aina jälkeensä muutaman kysymyksen ja herättää keskustelua. On vaikea lähteä arvioimaan Julius Caesaria yleisellä tasolla, sillä en pysty vertaamaan kuin Juhaan ja Juhaan tätä barokkioopperaa ei oikein voi verrata. Kokemus oli kaikin puolin hieno ja ihastukseni oopperaan jatkuu edelleen.

Jenni Ekkala

Tähän mennessä on tapahtunut: Walter on käynyt katsomassa jo kolme oopperaa. Niiden jälkeisinä öinä hän ei ole pystynyt nukkumaan, koska musiikki on soinut hänen päässään.

Lue koko sarja:

www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/120242/

www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/120255/

www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/120317/

http://www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/120584/

Ja nyt Ilta oopperassa, 5. jakso: laulavat lynkkaajat

Vien aina takkini samalle ruskeahiuksiselle narikkatytölle, narikan lämpiön puoleiseen päähän, ja olen ottanut hänet (lupaa kysymättä) sydämeeni omaksi narikkatytökseni. Olen päättänyt olla hänelle uskollinen, ja luvannut mielessäni olla koskaan antamatta takkiani kenellekään toiselle narikkatytölle. Amen.

Nyt kuitenkin havaitsin heti pääovesta sisään astuessani narikan Mannerheimintien puoleisessa päässä hauskan näköisen vaaleahiuksisen narikkatytön. Pitäisikö minun viedä välillä takkini tälle tapaukselle? Vaihtelu virkistää, man. Ei, torjuin ajatuksen. En voisi pettää omaa narikkatyttöäni. Kuljin narikan toiseen päähän, mutta voi kauhistus. Siellä ei ollut narikkatyttöäni! Hän oli poissa. Jouduin jättämään takkini jollekin tuiki tuntemattomalle narikkaihmiselle (koska en viitsinyt enää kävellä narikan toiseen päähän vaaleaverikön luo). Tämä oli uskollisuuden palkka.

Oli alkamassa italialaisen Giacino Puccinin vuonna 1910 New Yorkin Broadwaylla ensi-iltansa saanut ooppera Lännen tyttö, La fanciulla del west (fanciulla on suomeksi tyttölapsi). Hetkinen! Tämähän oli jo toinen Puccinin ooppera, jonka näkisin. Edellinen oli La rondine, viime joulukuussa. Sen lopussa koettu naispäähenkilön tempaus jättää miespäähenkilö oli suistanut minut tolaltani useiksi päiviksi.

Ja nyt tämä narikkatyttöni katoaminen.

Paikalla oli taas kaikenikäisiä katsojia, joiden joukosta bongasin heti noin kolmekymppisen naisen. Hän oli hoikka, vaaleahiuksinen suomalaisnainen, jollaisten olemassaoloon perustuu maailmanlaajuinen käsitys Pohjolan naisten suurenmoisuudesta ihmisinä, elämänkumppaneina, äiteinä, keittäjinä ja seksiobjekteina. Hän oli pukeutunut lanteita ja reisiä myötäilevään, hieman kiiltelevästä kankaasta valmistettuun mustaan kynähameeseen ja mustaan tiukkaan puseroon sekä korkeakorkoisiin kenkiin. Hänestä teki aivan poikkeuksellisen hänen täydellinen ja luonteva ryhtinsä. Ei vähäisintäkään hartiakyssyä, kun hän tyynen rauhallisena lipui korkeakorkoisilla kengillään lämpiöön saapuneen väen keskellä. Pää meidän kaikkien kyyristelijöiden yläpuolella. Yksikin hyväryhtinen ihminen saa huomaamaan, että kaikki muut ovat huonoryhtisiä. Meikäläisen kohdalla ryhdistä ei koskaan ole voinut puhuakaan.

Suoraryhtinen meni ensimmäiselle parvelle, minä tutusti omalle paikalleni rivin päähän permannolle. Olen jo oppinut, ettei esitettä ehdi lukea ennen oopperan alkua. Ihmettelin vain muutamien edessäni istuvien naisten uskomattomia permanenttikampausviritelmiä ja lukaisin nopeasti esitteen ensimmäiset rivit: "Tapahtuu Sierra Nevadan vuorilla Kaliforniassa vuosien 1849-50 suuren kultakuumeen aikana. I näytös: Sheriffi Rancen hallitsema kullankaivajayhteisö kokoontuu työpäivän jälkeen Minnien emännöimään kanttiiniin."

Sheriffi Jack Rance

Lännen tyttö on siis italialaisen oopperasäveltäjän tekemä länkkäriooppera. Villin lännen kullankaivajat, kapakanpitäjä Minnie, sheriffi Jack Rance ja lainsuojaton Dick Johnson puhuvat asioistaan laulaen italian kielellä italialaisten oopperasävelien mukaan. Näistä lähtökohdista syntyy niin outoa kamaa, että jokaisen oudoista asioista kiksejä saavan kannattaa rynnätä katsomaan tämä ooppera. Mitään näin outoa ei joka päivä ole tarjolla. Tapahtuipa sinun elämässäsi ja lähipiirissäsi miten outoja juttuja tahansa, se on pientä verrattuna Lännen tyttöön.

Tavallaan ei edes tekisi mieli mennä yksityiskohtiin. Sheriffi Rance ja lainsuojaton Johnson rakastuvat molemmat Minnieen. Minnie torjuu Rancen ja rakastuu Johnsoniin. Sheriffi Rancea ottaa päästä. Hän kokoaa kullankaivajat pyydystämään lainsuojattoman Johnsonin ja yllyttää heidät lynkkaamaan hänet. Laulavat lynkkaajat sitovat köyden Johnsonin kaulaan. Tässä vaiheessa on käyty kaksi kertaa väliajalla, ja olen juonut vakioteeni ja syönyt vakiosuklaaleivokseni ja kulkenut ympäriinsä lämpiössä etsien suoraryhtistä naista.

Elokuvan alalla on tehty noin 600 ns. italowesterniä. En ole nähnyt niistä ainoatakaan. Sen sijaan tuttavani toimittaja Lauri Lehtinen, joka suunnittelee filmisarjoja Elokuva-arkiston näytöksiin, on nähnyt niistä noin 300. Hän on viettänyt suurimman osan elämästään italowesternejä katsellen. Soitin hänelle ja kysyin, ovatko myös italowesternit outoja. Hänen mielestään kysymykseni oli outo.

Hän aloitti luennon italowesterneistä: Estetisoidaan asioita, ei suoraa suhdetta historiaan, ei patrioottisuutta, paetaan todellisuutta länkkärisfääriin, usein ironista, vittuilevaa. Italialaiset usein cooleja, toisaalta roomalainen mentaliteetti, ironinen mutta digataan esim. oopperaa. Kysyin häneltä, ovatko italowesternit uskottavia. "Päätän uskoa", hän vastasi.

Pitääkö oopperaa katsoessa päättää uskoa? Ei, ymmärtääkseni. Oopperat ovat kaiken uskottavuus-problematiikan tuolla puolen. On outoa, että vasta Lännen tyttö sai minut ajattelemaan asiaa. Eihän myöskään jossain oopperassa, joka tapahtuu muinaisessa Egyptissä, ole mitään realistisuutta. Hei, nyt mä käsitän! Vain tunteiden pitää olla oopperassa uskottavia! Ja musiikin hyvää. Kaikki muu on samantekevää! On päinvastoin hienoa, jos mikään muu kuin tunteet ei ole uskottavaa eikä normaalia! Jess! Mä tajuun!

Minnie on Lännen tytön keskeinen hahmo. Alusta alkaen on selvää, että Minnie on vahvempi kuin yksikään näistä miehistä. Hän pystyy saamaan kullankaivajamiehet tekemään juuri niin kuin haluaa. Lopussa hän pelastaa rakkaan Johnsoninsa lynkkaajien käsistä uhkaamalla ampua itsensä ja Johnsonin. Karskit lynkkaajat käsittävät nopeasti, ettei heidän ole sopivaa pahoittaa Minnien mieltä.

Puccinin Lännen tytön ensi-ilta 10.12.1910 tukki liikenteen Broadwaylla. Jenkkiyleisö hurmaantui. Kansallisoopperan tekemässä Lännen tytön esitteessä kerrotaan, että joidenkin ensimmäisten esitysten jälkeen Lännen tyttö on jäänyt Puccinin muiden oopperoiden varjoon. Puccinillahan on valtavia menestysoopperoita kuten La Bohème ja Madame Butterfly.

Oopperan esitteessä sanotaan, että heikohko menestys on johtunut siitä, että Lännen tytössä ei ole juuri lainkaan erillisinä aarioina tunnetuiksi tulleita numeroita. Eikö ole hienoa? Oopperan omissa esitteissä käsitellään teosten ongelmallisia piirteitä ja kerrotaan avoimesti, että tietyt oopperat eivät ole menestyneet kovin hyvin. Ei voi kuvitellakaan, että Helsingin kaupunginteatterin Katri Helena -musikaalin esitteessä pohdiskeltaisiin asiaan liittyviä kriittisiä seikkoja. Kuten esimerkiksi kysymystä, mitä järkeä on kuluttaa helsinkiläisten rahoja tekemällä musikaali maalaisten diggaamasta Katri Helenasta.

Aariat tosiaan puuttuvat Lännen tytöstä. Katsojat eivät voi osoittaa suosiotaan. Kullankaivajayhteisön miehet ja Minnie vain laulavat vuoropuheluaan, sinänsä hienon musiikin mukaisesti.

Lännen tytön esityksen päätyttyä jumituin norkoilemaan Kansallisoopperan aulaan. Ihmiset pukeutuivat ulkovaatteisiin ja valuivat pikku hiljaa ulos. Minullakin oli jo talvipalttoo päällä, mutta en halunnut lähteä kotiin! Olin niin kotiutunut oopperaan ja Oopperataloon. Tuleeko ilta, jolloin minut pitää kantaa ulos, mietin. Siinä tapauksessa minusta tulee käänteinen hahmo kulttuuriministeri Paavo Arhinmäelle, joka pitäisi kantaa sisään.

Seuraava yö: Lännen tytön musiikki ei aarioiden puutteen takia soinut mielessäni. Sen sijaan näin aamuyöstä järkyttävän unen: joku mies yritti uhkailemalla viedä minulta naisystäväni. Sheriffi Rance!!!

Ilta oopperassa, 6. jakso: vedenneidon valinta

ilmestyy maaliskuun alkupuolella.

Kerää koko sarja!

PS. Ilmaisen oopperalipun voitti muuan Jenni. Saammekohan jonain päivänä lukea, millainen oli hänen Ilta oopperassa?

PPS. Tänä keväänä on tulossa vielä kaksi klassista oopperaa: tsekkiläisen Antonin Dvorákin Rusalka, jossa on mm. kuuluisa Laulu kuulle, ja uutena ensi-iltana Claude Debussyn ainoa ooppera Pelléas ja Mélisande. Jälkimmäinen on varmasti todella hieno. Kyseinen teos on viimeksi esitetty Suomessa 60 vuotta sitten. Sen ohjaa, lavastaa ja valaisee Marco Arturo Marelli, joka on tehnyt sen myös Berliinin Deutsche Operaan. Hän aikoo tuottaa lavalle 30000 litraa vettä. Keskeisissä rooleissa laulavat kovat nimet ja orkesteria johtaa Mikko Franck.

Arvoisat, ihanat naiset! Ajattelen totta kai jo teidän keväisiä sääriänne! Eihän kaupunkilainen pysty havaitsemaan kevään tuloa leskenlehtien ilmestymisestä tien pieliin. Kaupungissa tietää kevään koittaneen, kun näkee ensimmäisen naisen kulkevan kadulla kylmää uhmaten ohuissa sukkahousuissa.

Tällaisena kevään airuena toimiminen edellyttää naiselta luonnollisesti kevään sukkahousut -kysymyksen definitiivistä ratkaisemista jo lopputalvesta. Tässä on kaksi mahdollisuutta.

1) hankitaan ohuet vaaleat sukkahousut. (Niitä on missä tahansa kaupassa.)

Tulos: Ihan pätevää. Uppoaa mieskatsojiin totaalisesti. Täyttää miesten sielun elämänhalulla. Ei herätä muissa naisissa kovin suurta kateutta, hämmennystä eikä pelkoa. Mahdollistaa muille naisille säälittelytyyppisen itsepetoksen: "Hullu, kun kulkee noin ohuissa sukkiksissa näin kylmällä ilmalla!"

2) hankitaan ohuet sukkahousut, jotka ovat kevään muotia ja erityisen hyvännäköiset ja silmiinpistävät, ja, sellaiselta valmistajalta, jonka sukkahousuja ei myydä Suomessa.

Tulos: Ylivoimaista. Miesten ajattelukyky lamaantuu. He ymmärtävät vain, miten riippuvaisia he naisista ovat. Pieni huolen häivähdyskin liikahtaa miesten mielessä, kun he käsittävät rakastuessaan kadottavansa itsemääräämisoikeutensa kokonaan. Naiset valtaa kateus ja ahdistus, kun he tajuavat, miten avuttomassa kondiksessa he itse ovat.

Koska ratkaisumalli n:o 1 on helposti toteutettavissa, keskityn vaihtoehtoon n:o 2.

Elän siinä oletuksessa - joka ei ole 100-prosenttisen varma - että yksi tämän kevään sukkahousujen trendi on kirkassävyiset, vaaleat kuviot vaalealla pohjalla. Tämä oletus perustuu esimerkiksi siihen, että tammikuussa Pariisin Whos Next Prêt-à-Porter -messuilla oli esillä tämän näköisiä sukkahousuja:

Ja nyt käytännön toimiin! Maailman parhaaksi sukkakaupaksi mainostamaani englantilaiseen Stockingshq:hun on alkanut tulla kevään uusia sukka- ja sukkahousumalleja. Yksi valmistajista on brittiläinen perinteikäs Jonathan Aston. Sitä merkkiä ei kaiketi myydä Suomessa. Tässä kaksi kuvaa heidän tämän kevään malleistaan, joita on tehty vain rajoitettu määrä.

http://www.stockingshq.com/new-products-t319

Väitän, että näillä saavutetaan vaihtoehto n:o 2.

Visioikaa, miten tyrmäävältä te näytätte, jos te lähdette kaupungille kukka- tai kirsikkasäärisenä!

Säärihoitajanne Walter

Tähän mennessä on tapahtunut: Walter on on käynyt katsomassa jo kaksi oopperaa. Hänen paikkansa on aina rivin päässä, koska yksi hänen monista fobioistaan estää häntä istumasta keskellä riviä.

http://www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/120242/

http://www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/120255/

http://www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/120317/

Ja nyt Ilta oopperassa, 4.jakso: kesyt krokotiilit

Kleopatra-beibi on ollut kylvyssä rakkaan kumikrokotiilinsa kanssa.

Hytisyttävän kylmänä talvipäivänä oopperailtaan oli saapunut melkein pelkästään vanhoja ihmisiä, posthormonaaleja. Heti ensimmäiseksi kuulin jonkun miehen tilittävän tilannettaan seuralaisilleen kummallisen innostuneeseen äänensävyyn: "Alkaa luusto mennä kasaan." Hetken kuluttua näin naisen, jonka toista silmää peitti musta merirosvotyylinen lappu. Kävelykeppejä käytettiin ahkerasti. On kuitenkin turha kuvitella, että kaikki olisivat olleet rapakunnossa. Paikalle oli saapunut myös varsin hyväkuntoisia, hyvätuloisia päälle kasikymppisiä. He turvautuvat tarvitessaan yksityisiinkin lääkäripalveluihin ja viettävät pari kertaa vuodessa kuukauden kylpyläloman Italiassa. Keeps you going, old dog!

Oli alkamassa Georg Friedrich Händelin vuonna 1724 valmistuneen Julius Caesar -oopperan esitys. Joutuisin sukeltamaan mittaamattoman kauas menneisyyteen, barokkiin. Aikamatka historiaan voi olla yhtä ufo kuin scifin tulevaisuuden kuvitelmat. Ainakin itselleni barokki on yhtä tuntematon kuin tulevaisuus. Barokkimusiikki on korvissani jännää, mutta paljon alkeellisempaa kuin 1800-luvun musiikki. Poliittisesti korrektiahan on digata hulluna Bachista, joka nikkaroi kamaansa samaan aikaan kuin Händel, mutta en ole ikinä pitänyt Bachista. Nyt oli tulossa kolme ja puoli tuntia Händeliä yhdellä tauolla, joten edessä ei suinkaan ollut vaivaton iltapuhde.

Viereeni rivin toiseksi viimeiselle paikalle istuutui äärettömän lihava nainen. Tunsin heti, että tästä ei voi tulla mitään. Kolme riviä taaempana näin tyhjää tilaa ja pakenin sinne. Nyt oli vieressäni kolme tyhjää paikkaa ja sen jälkeen hieman nuorempi, ehkä nelikymppinen rehevä nainen mustassa mekossa. Hän antoi huolettomasti helmojensa kivuta puoleenväliin runsasmuotoisia reisiään. Monien miesten unelma lihallistuneena. Valot himmenivät ja kokomusta esirippu avautui.

Händelin musiikki alkoi soida ja tyhjällä lavalla nähtiin ensin vain pystyssä harovia valokiiloja. Ne toivat mieleen toisen maailmansodan aikaiset valonheittimet paikallistamassa vihollisten lentokoneita. Sitten ilmestyi heppe rynnäkkökiväärin kanssa pukeutuneena amerikkalaiseksi sotilaaksi. Häntä seurasi esiintyjiä muinaisen Egyptin asuissa. Siis käsittämätön sekasotku.

Tässä oopperassahan on oikeasti kysymys siitä, että roomalaiset saapuvat taistellen valtaamaan Egyptiä. Vain muutaman hetken kuluttua olikin jo laulaen edetty siihen pisteeseen, että Pompeiuksen vaimon Cornelian ja heidän poikansa Sextuksen eteen heitetään Pompeiuksen irtileikattu verinen pää. Cornelia laulaa täyttä kurkkua tuskaista aariaansa ja toistelee: "En jaksa enää elää."

Tunsin oloni vieraantuneeksi. On vaikea noin vain yltyä osallistumaan ihmisen tuskaan, jos on nähnyt hänet elämänsä ensimmäisen kerran muutama minuutti aikaisemmin, eikä tiedä hänestä yhtään mitään. Siinähän vääntelehdit.

Illan edetessä aloin ymmärtää, että tämä on barokkioopperaa. Barokkiajan oopperoissa oli ennen kaikkea kaksi tunnetta: viha ja rakkaus. Jokainen henkilö on koko ajan jomman kumman tunteen riivaama. Ei ole minkäänlaisia vivahteita. Juoni on kömpelö. Henkilöhahmojen taustoja ei tuoda esille. Aarioiden tekstit eli libretot ovat kökön yksinkertaisia. Samoja lauseita toistetaan yhä uudelleen.

Barokkioopperan outoutta lisää vielä se, että Händelin aikana oopperatähdet laitettiin laulamaan korkealla äänialalla, kimeällä äänelle. Laulavat miehet olivat usein kastroituja (kuohittuja) laulajia. Miehiä, joilta oli leikattu pois kivekset. (Naisten muuten kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota niihin oleellisiin pallukoihin, koska ilman niitä pallukoita ei ole myöskään toimivaa patukkaa.) Barokin jälkeen parin vuosisadan kuluessa oopperoiden äänimaailma on muuttunut matalammaksi. Nyt meidän mielestämme miessankarin pitää olla mieluiten basso. Kun Julius Caesar laulaa kimeällä äänellä, se on hyvin vieraannuttavaa. Miten Rooman suuren valtakunnan suurin johtaja voi kimittää?

Händelin Julius Caesarissa on siis jo sisäänrakennettuna valtava määrä vieraannuttavia aineksia. Neuvo ohjaajalle: ei enää lisää Brechtin vieraannuttamisefektejä, please!

Julius Caesar on Kansallisoopperan tämän kevään uutta tuotantoa. Sen on ohjannut Ville Saukkonen ja puvustanut Kalle Kuusela. Kansallisoopperan lehdessä he sanovat: "Nyt on meidän sukupolvemme vuoro tehdä tuo liki 300 vuotta vanha ooppera."

Eikös mitä, nämä kaverit päättivät vieraannuttaa täysin vieraantuneita katsojia vielä enemmän. Näyttämöllä on esimerkiksi yhtä aikaa eri aikakausien vaatteita. Lavasteita ei ole ja kaikki on enemmän tai vähemmän kummallista.

Tässä kuvassa näette Kleopatran ja Julius Caesarin. Vetoan teihin, jotka ette koskaan nukahtaneet koulun historiantunneilla? Vaikuttaako tämä (kimakalla äänellä laulava) H&M-tyyppisiin vetimiin puettu pikku jeppe Rooman valtakunnan kuuluisimmalta keisarilta ja sotapäälliköltä? Tämä kaveri, joka on juuri aikeissa kouria minihameiseen jakkupukuun puetun Kleopatran pakaroita?

No, okei. Oli miten vieraannuttavaa tahansa, odotin kiihkeästi Kleopatran kylpykohtausta. Tästä nuo kaverit olivat etukäteen luvanneet: "Siinä meillä on PVC-muoviin pukeutuneita ranskalaisia midinettihahmoja, joilla on Anubiksen pää. Niillä on myös valtavat lehmänutareet, joista ne lypsävät maitoa altaaseen, jossa Kleopatra ui krokotiilien kanssa."

No, joo. Se oli kyllä aika vaatimaton esitys. Lavalla ei ollut allasta. Osaa lavan pinnasta oli laskettu alaspäin ja Kleopatra seisoi siellä jossain ja kurkisteli lavan korkeammalla olevan pinnan ylitse. Mitään utareita ei lypsetty eikä maitoa purskahdellut kylpyveteen. Ja ne krokotiilit! Etukäteen oli luvattu vaaleanpunaisia krokotiileja. Tässä oli kaksi tosi leppoisan näköistä vaaleanvihreää krokotiilia.

Ei, ei, jätkät. Ei tolla tavalla. Utareet roiskumaan! Lypsäkää! Lypsäkää!

Kun oopperaa oli jatkunut kolmisen tuntia, kolmen istuimen päässä lojuva rehevä puuma ajautui täydellisen piittaamattomuuden tilaan. Hän laittoi toisen pullean säärensä toisen päälle sillä tavalla, että yläpuolella olevan säären nilkka on alapuolella olevan reiden päällä ja ylemmän säären polvi osoittaa sivulle. Pystyttekö hahmottamaan? Siis jalkojen ollessa tässä asennossa reidet avautuvat apposen levälleen. Naisen hame tietenkin nousi paljastamaan hänen lihaisat reitensä kokonaan. Lisätkää tähän korkonilkkurit, jotka hänellä oli jalassa.

Minähän vääntelehdin ja kääntelehdin ja retkotan aina esitysten aikana olivatpa ne miten tylsiä tai hyviä tahansa. Nyt käännyin lojumaan kasvot puolittain tuohon felliniläiseen naishahmoon päin. Caesarin laulaessa tuskaansa annoin katseeni asettua salin hämärissä naisen säärille. Kuuntelin Händelin musiikkia ja tallensin samalla mieleni videomuistikirjaan rehevien pohkeiden, polvien ja reisien jokaisen kaarteen. Tämä oli sellaista naisen lihaa, jonka olemassaolosta monet miehet hurmioituvat. Nautin siitä heidän puolestaan.

Sitten havahduin huomaamaan, että laulun vuoro oli siirtynyt Kleopatralle. Hän luuli Caesarin kuolleen. "Jumalainen Caesarini on ehkä kuollut", Kleopatra lauloi. "Ei ole!", teki mieleni huutaa hänelle, lohdutukseksi. "Minulla ei ole mitään toivoa", Kleopatra lauloi. "On, on!", halusin huutaa hänelle.

Ja todellakin, lopussa he saivat toisensa ja lauloivat yhdessä onnestaan. Ja sivu mennen sanoen Julius Caesarin ja Kleopatran esittäjät Owen Willetts ja Christina Raphaëlle Haldane laulavat erittäin hienosti.

Oopperatalon päälämpiössä on aina suuri vieraskirja, johon kuka tahansa, älykkyysosamäärästään riippumatta, saa kirjoittaa lausuntojaan. Kun menin seuraavan kerran oopperaan, luin siitä pari kommenttia Julius Caesar -illasta. "Looooved Julius Caesar! Amazing! Thank you!" Ja: "Stadin kingi IFK!"

Mehän tiedämme, että homoseksuaalit rakastavat oopperaa. Se on heidän mielestään kiehtovaa campia. Julius Caesar on ehdottomasti high-campia. Sen täytyy kai olla parempaa kuin middle-camp ja low-camp. Vai kuinka?

Olinpa valvetajunnassani mitä mieltä hyvänsä Julius Caesarista ja sen toteutuksesta, alitajuntani soitti koko seuraavan yön päässäni unen lävitse Händelin musiikkia. Miten kaunista se itse asiassa onkaan! Julius, Kleopatra ja kumppanit lauloivat minulle aamuun asti. Korkealta ja kauniisti.

Ilta oopperassa, 5. jakso: italo-oopperaa!
ilmestyy ihan kohta.

Kerää koko sarja!

PS Ilmaisen oopperalipun arvonta suoritettu! Onnellinen voittaja löydetty! Yksityiskohdat kerrotaan seuraavassa jaksossa!