Walter de Camp

Viime viikolla lähdin seuralaiseni kanssa vuokratulla autolla ajamaan Rovaniemen lentokentältä, ja heti siinä muutaman kilometrin päässä, kun tie kääntyy pohjoiseen, vastaan tuli joulupukki hienolla avoautolla. Joulupukki istui kuljettajan vieressä täysissä joulupukin vaatteissa. Toisaalta, missä vaatteissa joulupukki sitten olisi ellei joulupukin vaatteissa. Tietenkin joulupukki on joulupukin vaatteissa ympäri vuoden. Ei kai joulupukki voi kesällä olla uimahousuissa tai Armanin puvussa tai pukeutuneena ihmiskauppiaaksi.

Siellä on nyt se tilanne, että Joulupukin maan rinnalle on perustettu ainakin yksi kilpaileva joulupukin koti. Mikä on tosi törkeää. Ei voi olla useita joulupukkeja. Niinpä ei ole täysin varmaa, oliko se avoautossa viilettävä joulupukki oikea joulupukki vai kilpaileva feikkijoulupukki. Se näytti kyllä ihan oikealta.

Sodankylän filmifestivaaleille mennessä kannattaa ehdottomasti vuokrata Rovaniemen lentokentältä auto, eikä mennä linja-autolla. Kun liikkuu omalla autolla, voi pysähtyä puolimatkassa Köyrimön Keitaalle - ääh, siis sori, Käyrämön Keitaalle. Suomalainen mies ja hänen kiinalainen vaimonsa myyvät Chinese and European Foodia. Ja pihalla pyörii usein poroja.

Sodankylässä parhain ruokapaikka on Päivin Kammari. Siellä käyvät kaikki kuuluisat ulkomaiset vieraatkin.

Kaikki mitä Sodankylän filmifestivaaleista sanotaan, pitää paikkansa. Se on loistava kuvio. Jos sinne kerrankin menee, ei voi koskaan enää olla poissa.

Tänä vuonna siellä oli mieletöntä draamaa. Kumpaakaan Kaurismäkeä ei näkynyt kaljottelemassa koulun pihalle pystytetyssä ravintolassa ja "lääkäri määräsi Peter von Baghin lähtemään Helsinkiin lepäämään". Petterin lähtö tapahtui juhlien toisena päivänä. Sen jälkeiset kolme aamukeskustelua hoidettiin Peter von Baghin opetuslasten vetäminä. Ne onnistuivat ihan ok.

Kaikesta ohjelmasta mainitsisin unkarilaisen ohjaajavieraan Béla Tarrin filmit - ihan oman laatuistaan kamaa, mustavalkoisia, pitkinä otoksina tehtyjä. Menin katsomaan lauantai-iltana 20:30 alkanutta seitsemän ja puoli tuntia kestävää Sátántangó-elokuvaa. Jengillä oli eväät mukana.

Se filmi alkaa 10 minuuttia kestävällä yhtäjaksoisella otoksella, missä lehmät tulevat ulos navetasta. Kamera siinä jonkin verran kääntyy ja seuraa niiden luupäiden löntystelyä, jolloin nähdään yksityiskohtaisesti maalaiskylän karu maisema jossain pustalla. Tämä ei tietenkään ole mitään sellaista mitä ikinä haluaisin katsoa, mutta se filmi alkoi nopeasti koukuttaa.

Häpeäkseni lähdin sieltä ulos puolentoista tunnin kuluttua, koska halusin viettää lauantai-iltaa Sodankylä-cityssä seuralaiseni kanssa. Turha selittää. Todella avutonta toimintaa. Eräs tuttuni kertoi seuraavana päivänä katsoneensa Sátántangóa neljä ja puoli tuntia. Vähän parempi. Olimme yhtä mieltä: meidän on pakko nähdä se filmi kokonaan. Olen ihan varma, että eräs toinen tuttuni katsoi filmin loppuun asti. Se on taatusti yksi maailman parhaimpia elokuvia.

Lopuksi pieni vinkki: kaikkein eniten juovien elokuva-arvostelijoiden kirjoitukset ovat luotettavimpia. Itsehän en juo, joten en edes yritä esittää elokuvakriitikkoa
.
Tavataan ensi kesäkuussa Sodankylässä.

Runsas viikko sitten vietettiin Raffaellon kesäterassin eli suomeksi sanoen Mummotunnelin kesäavajaisia. Olen harvoin ollut sellaisessa väentungoksessa. Kun ruoat oli syöty ja tilaisuus pääsi kunnolla vauhtiin ja kansansanedustaja Ben Zyskowicz käveli sisään pihalle klo 19:55 - 2 tuntia 55 minuuttia tilaisuuden alkamisen jälkeen, miten ihailtavaa coolia! - alkoivat mummotunnelin rankimmat naiset heilahdella musiikin rajussa tahdissa.

Tuskinpa missään muualla kuin Mummotunnelissa näkee käytettävän yhtä paljon liilaa huulipunaa ja liilaa silmäluomimeikkiä. Sehän on ihan ok nuorilla naisilla, mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä pelottavammalta se näyttää.

Ilman perusteellisia kenttätutkimuksiakin voinen varmuudella sanoa, että Mummotunnelin naisten alusvaatteiden yleisin väri on musta. Tämähän perustuu siihen naisten väärinkäsitykseen, että mustat alusvaatteet olisivat erityisen seksikkäät.

Jotta Mummotunnelin naisten lohduttoman tasapaksuun alusvaatetilanteeseen saataisiin dramaattinen käänne parempaan, olen todellakin - kuten viime kertaisen blogimerkintäni eräs kommentoija epäili - tutkinut alusvaatekatalogeja eli nettiä. Olen löytänyt Mummotunnelin naisten meikkiin soveltuvia hienoja liilan värisiä seksikkäitä alusasuja. Nämä ovat myös yhtä pelottavia kuin se meikki.

Ja huom! Nämä sopivat kaikenikäisille neuronaisille!

Nämä ovat newyorkilaisen Clare Herronin käsin tekemiä. Hänellä on pieni liikeyritys nimeltään Clare Bare Eco Lingerie. Hän tekee kaikki alusvaatteet kierrätysmateriaaleista tai muusta ekologisesti kestävästä kuidusta.

Neuronaiset voivat mainiosti sängyssä miehen kanssa ollessaan ruveta vaahtoamaan tästä ekologisuudestaan ja syyttämään miestä hänen kalsareittensa epäekologisuudesta ja epäeettisyydestä. Se piristää!

Näiden alusvaatteiden tekijä Clare Herron tykkää mopseista.

Clare Herronin tekemiä alusvaatteita voi tilata tästä: http://www.etsy.com/shop/ClareBare

Painotan, että Clare Herron tekee monenlaisia alusvaatteita. Olen poiminut nämä hänen tämän kesän kokoelmastaan, mutta yleisesti ottaen hänen alusvaatteensa sopivat hipstereille. Ne eivät läheskään kaikki ole liilan värisiä. Joten kannattaa seurata hänen kokoelmiaan.

Babydollit ovat taas kuuminta muotia - sikäli kuin pystyn tajuntani rajamailla ymmärtämään. On hetki, jolloin jokainen nainen voi toteuttaa sisäisen lolitansa.

Muistakaa silti myös ilmasto-ongelmia ja ihmiskunnan lisääntyvää tuhonuhkaa. Te protestoitte? Huomautatte, että babydolliin pukeutuminen on aina ekoystävällistä, koska kangasta kuluu niin jumalattoman vähän. Totta, mutta siitä huolimatta kannattaa hankkia sellainen babydoll, joka on tehty käsin ja ekoystävällisistä materiaaleista kuten 100-prosenttisesta luomupuuvillasta, soijasta ja bambusta.

En tosin käsitä, miten kangas voitaisiin tehdä soijasta tai bambusta, mutta lontoolainen Joanna Ketterer, n. 30 tai hiukan alle, ompelee alusvaatteita juuri näistä materiaaleista.

Joanna Ketterer on perustanut oman vaatemerkin/firman Luva Huva (lausutaan Lover Huva) ja myy tuotteitaan Etsyn sivuilla. Tässä hänen kesän 2012 babydollejaan. Eiks oo ihania?!!! Ja ihanan värisiä!!!!

Näiden hinnat ovat noin 40-70 euroa ja postitus ilmainen. Vähän kalliimpaa toki kuin kansainvälisten kauppaketjujen tuotanto, mutta Luva Huvan babydollit eivät ole kostuneet bangladeshiläisten naisten kyynelistä ja hikikarpaloista. Koot ovat S-L, ja tarpeen vaatiessa Joanna ompelee babydollin asiakkaan mittoihin. Babydollit vireyttävät parisuhdetta. Ekololitana rakastellessasi jokainen orgasmisi toimii maapallon ja ihmiskunnan pelastamisen puolesta. Kestäviä, ympäristöä säästäviä orgasmeja!

http://www.etsy.com/shop/luvahuva?ref=seller_info

John Edward Heys (1948-) asuu New Yorkissa ja Berliinissä ja on ohjannut dokumenttielokuvan Das Ende des Schweins ist der Anfang der Wurst (Sian loppu on makkaran alku; 22 min. 2009).

Can you beat this?

Berliinissä pidettiin huhtikuun jälkipuoliskolla kuusi elokuvafestivaalia, joista yksi oli Camp Film Festival. Sen yhteydessä järjestettiin kolmipäiväinen Camp/Anti-Camp; A Queer Guide to Everyday Life -festivaali. Siellä luennoi alan kuuluisimpia camp/queer-tutkijoita kuten Heather Love, Gavin Butt (mikä sukunimi!),Douglas Crimp ja elokuvaohjaaja Bruce LaBruce ja esiintyi mm. Vaginal Davis, Narcissister ja The Volluptuous Horror of Karen Black.

Queer-tutkijat ovat jotenkin samantapaisia kuin feminismitutkijat. Kumpikaan jengi ei tule koskaan lopettamaan tutkimuksiaan tapahtuipa todellisuudessa mitä hyvänsä. Queer-teoreetikot uurastivat ensin vuosikymmeniä todistaakseen, että queer-ihmiset (homot, lesbot jne.) ovat ihan kunnon kansalaisia siinä missä "heteronormatiiviset" heterotkin, ja sitten, joskus 2000-luvun ensi vuosina, he yhtäkkiä pelästyivät, että he ovat kiillottaneet queer-ihmisiä niin paljon, että heitä ei enää erota heteroista, ja siitä pitäen he ovat taas ryhtyneet teoretisoimaan, että queer-ihmiset ovatkin ihan erilaisia, parempia, hullumpia jne.

Camp/Anti-Camp -festivaali järjestettiin eräässä rakennuksessa, ja makasin siellä pehmustetuilla tyynyillä kolme päivää ja iltaa pitkälle yöhön.

Camp-festivaalin ruokapöytä.

Camp/Anti-Camp -festivaalin ensimmäisen esiintyjän paikka oli annettu Andy Warholin Factoryn käsittääkseni ainoalle elossaolevalle Supertähdelle Holly Woodlawnille. En olisi ikimaailmassa voinut kuvitella näkeväni häntä elävänä.

Holly Woodlawn työnnettiin sisään esiintymislavalle rullilla varustetulla valkoisella sohvalla. Sen jälkeen hän piti ainakin puolentoista tunnin ironisen talkshown. Holly lauloi vain kaksi laulua, joista toisen Berliinin lähettiläänne Walter onnistui eturivin tyynyillä maaten kuvaamaan.

Holly Woodlawn sai huikeat suosionosoitukset berliiniläiseltä yleisöltä. Kun esitys oli päättynyt ja tilaisuuden järjestäjät kokoontuivat Hollyn sohvan ympärille miettimään, miten he saisivat tähden rullatuksi ulos lavalta, hyppäsin esiintymislavaa reunustavan kaktusrivistön ylitse lavalle ja heittäydyin polvilleni sohvan viereen Holly Woodlawnin jalkojen juureen toisessa kädessä vihko ja toisessa kynä ja huudahdin: "Could you give me your autograph, Holly, PLEASE!"

Kuvassa Holly Woodlawn kirjoittaa vihkooni omistuskirjoitustaan. Sitten hän painoi sivulle punaisen suudelmansa. Shit! I was in heaven!

By the way, olin ainoa joka sai hänen nimmarinsa. Seuraavana päivänä Camp-festarin pääjärjestäjä Marc Siegel tuli juttelemaan kanssani. Hän viittasi lavalle loikkaamiseeni ja Hollyn jalkojen juureen heittäytymiseen: "I loved to see that action." Se oli hänestä niin campia.

Tässä nähtäväksenne Holly Woodlawnin laulu suurista vanhan ajan tähdistä ja tähdeksi tulemisesta haaveilevasta ihmisestä. Antakaa, jos teillä on aikaa, laulun sanojen vaikuttaa mieleenne.

70F ja 80G pyysivät jo monta viikkkoa sitten, että kertoisin heille, mistä he löytäisivät kauniit rintaliivit. "Waltsu, joko seuraavaksi ne koot 70-80 F-G? Jookos kookos? Tukevia, kauniita, parhaat puolet näyttäviä...?;) Tahdon viedä mieheltä jalat totaalisesti alta. Malttamaton 80G." Pyydän anteeksi viivyttelyäni.

Olen kylläkin aika lailla uurastanut tämän asian merkeissä ja miettinyt isojen rintojen tilannetta yötä päivää. Monet valmistajat tekevät rintaliivejään vain B-E -rinnoille. Tutkimusteni tässä vaiheessa ehdottaisin, että hankkisitte rintaliivinne Chantellen mallistosta. Chantellella on nättejä ja seksikkäitäkin rintaliivejä myös hyvin isoille rinnoille.

Valitsin teille nämä mallit Chantellen tämän kevään ja kesän mallistosta:

Chantelle, Saint-Germain

Chantelle, Icone

80G, miehesi pitää noista! Ja noita on F- ja G-kokoa.

Sitten on vielä tällainen melko kivan näköinen tukevampi malli.

Chantelle, Icone

Lisäksi on tällaiset nätit rintaliivit F-kokoon saakka.

Chantelle, Tuileries

Ongelma ei kuitenkaan ole tällä ratkaistu, koska nämä liivit on vielä pystyttävä ostamaan. Chantellella ei ole omaa nettimyyntiä ja useat nettikaupat, joilla on Chantellen rintaliivejä, pitävät myynnissä vain B-E-kokoja. Siis kuvitelkaa miten meikäläinen on uurastanut löytääkseen hyvän nettikaupan, josta isobuubsiset naiset voivat ryhtyä hankkimaan rintsikoitaan!

Suosittelisin brittikauppaa nimeltään Louises Boutique Ltd. http://www.louisesboutique.com/

Louise pitää myynnissä hyvin isojakin kokoja. Tsekatkaa heidän sivuiltaan "Womens brands" -kohdasta myös Freyan ja Adoren mallistoja.

Freya, Arabella

Adore, Dotty

Ennen tilaamista teidän täytyy vielä perehtyä rintaliivien kokomerkintöihin, koska ne ovat Englannissa (UK) erilaiset kuin Suomessa (Europe). Louisen brittikaupassa käytetään UK-merkintöjä. Esim. meidän 80 on siellä 36 ja 70 on 32. Kuppien kirjaimet ovat myös erilaiset. Kaikki tähän tarvittava tieto löytyy tästä: http://en.wikipedia.org/wiki/Brassiere_measurement

Ostoksen saa nettikaupassa palauttaa, jos se ei ole sopiva. Korkeintaan yhden virheen jälkeen osaa varmasti tilata oikeaa kokoa. Louisen kauppaa kannattaa neljännesvuosittain tsekkailla, jos buubsit on yli E:n.

Hyvää kevättä, 70F ja 80G! Kadehdin miestäsi, 80G, kun hän näkee sinut noissa vempaimissa (kuvat 1 ja 2)!

Walter

Vartalohoitajanne!

Joku ajattelija on todennut, että "elämä ei ole harjoitukset, vaan se itse" eli tuleva vappu ei ole vapun 2012 harjoitukset, vaan vappu 2012. Joten, päätin hankkia uudet alushousut.

Alushousukaupassa huomasin ensimmäiseksi saksalaiset (!) alushousut, joiden merkki on Bruno Banani. On taatusti mahtavaa tulla nähdyksi alushousuissa, joissa lukee Bruno Banaani! Mitä muuta me miehet oikeastaan haluaisimme olla kuin Bruno Banaaneja.

Sitten huomasin toiset Saksassa (!) valmistetut alushousut, joiden merkki on Olaf Benz. Ei kauhean pahalta kuulosta sekään. Olavi Bensiini.

Ostin Olaf Benzit, koska niissä on pari etua Bruno Banaaniin verrattuna. Ensinnäkin näiden alushousujen kangas tulee venyessään läpinäkyvämmäksi. Jos nyt syvämietitään, mistä kohdasta miehen alushousut saattavat jossain tilanteessa ruveta venymään, niin ymmärrätte mikä sieltä silloin äityy näkymään läpi!

Toiseksi ne ovat neonpöksyt! Niissä on neonväritystä, minkä ansiosta ne hohtavat hämärässä puoleensa kutsuen. Tule luokseni, Mirri! Täällä on Olaf!

Luulen, että olen valmis vappuun.

Yksi kiva tapa aloittaa vappupäivä Berliinissä on mennä Suomi-Keskuksen klo 12 alkaville vappubrunsseille (Schleiermacherstraße 24a). Okei, that did it! Se oli meikäläisen loppu. Mitä muuta voin enää tehdä kuin jättää eronpyyntöni päätoimittajalle Helsinkiin palattuani. Jos jätkä on mennyt niin veteläksi, että se esittää vappupäivän aloittamista Berliinissä Suomi-Keskuksessa, niin mitä siltä voi enää odottaa. Vapaahtoinen eronpyyntö. Perhesyyt. "Haluan hieman vapaa-aikaa."

Tosiasia kuitenkin on, että Suomi-Keskuksen vappubrunssi on nautittava tapahtuma, koska siellä on about 15 euron hintaan saatavilla joka ainut ikinä keksitty suomalaisten vappupäivän herkku. Kaikki sillit ja ruisleivät ja koko repertuaari.

Sen jälkeen tietenkin suunnataan Kreuzbergin Oranienstrasselle ja sen poikkikaduille, missä vietetään valtaisaa vappupäivän My Festia. Erilaisia bändejä esiintyy kaduilla 50 metrin välein. Voi siirtyä suoraan punkmenosta turkkilaiseen tanssiin. Tarjolla on kaikki mahdollinen juoma ja ruoka ja iloinen tunnelma, ainakin jos aurinko paistaa.

Meno jatkuu pitkään, mutta kello 18 siirrytään Krawallentourismus-osastolle eli mellakkaturismiin. Silloin alkaa samoilta kulmilta joka vuotinen vappupäivän tiukka mielenosoitusmarssi kapitalismia vastaan. Tänä vuonna teemana on "Loppu kriiseille - kumotaan kapitalismi".

Tähän osallistuu aina suuret määrät enemmän tai vähemmän rauhallisia ihmisiä, mutta heidän lisäkseen myös kova joukko anarkisteja, jotka ovat hioneet kuukausikaupalla kynsiään ja välineistöään vuoden huippuhetkeä varten. Suuret poliisijoukot ovat myös asemissa valmiina päästämään itsensä valloilleen. Kovan luokan yhteenotto on aina taattu asia.

Loppuyö vietetäänkin sitten putkassa. Henkilöllisyyspapereiden mukaan ottaminen on aiheellista.

Hauskaa vappua!

Drama-baarin tarjoilijatar Mehringdammilla.

Tämä punainen väri on nyt ainakin täällä Berliinissä tosi suosittu väri vaatteissa. Punaisia housuja, hameita, mekkoja, erilaisia takkeja. Tietenkin on monia muitakin tämän kevään muotivärejä, mutta mielestäni tämä punainen on kyllä tosi hieno väri.

Uupumattomien kenttätutkimusteni jälkeen uskon vihdoin ja viimein tietäväni, mistä ulkoisista piirteistä pystyy tunnistamaan aidon berliinittären ja erottamaan hänet kaikenlaisista tulokkaista.

Hiukset: berliiniläiset naiset antavat hiustensa olla sotkuisina. He eivät harjaa ja kampaa ja siloittele hiuksiaan, niin kuin kaikki maailman muut naiset. Heidän tukkansa viestittää kadun särmikästä morsesanomaa: what the fuck, scheiss egal.

Tällaista tukkatyyliä muualta kaupunkiin tulevien naisten on lähes mahdotonta omaksua kovin nopeasti. Äitikullan sanat ovat liian syvällä mielessä: "Tukka pitää kammata siistiksi."

Kasvot: berliiniläiset naiset maalaavat usein huulensa voimakkaasti ja räikeästi. Suu on heidän kasvojensa silmiinpistävin yksityiskohta.

Suurkaupunkia kutsutaan viidakoksi. Berliiniläiset naiset pitkine, paksuine, sekasotkuisine ja usein jopa likaisine hiuksineen, harjoineen, ovat tämän viidakon naaraita. Kun asian on kerran käsittänyt, ei enää voi olla huomaamatta, että on, ei naisten vaan naaraiden, ympäröimä. Näillä naarailla, jotka kulkevat yksin ja parvissa, on kaiken huipuksi korostettu suu.

Berliinin viidakon naaraiden kesyttämisestä miehen on turha nähdä unta.

Olen ollut jo viime perjantaista alkaen Berliinissä enkä ole tätä ennen ehtinyt kirjoittaa blogia. Ai mitä muuta tekemistä on ollut? No, olen esimerkiksi ottanut alastomana aurinkoa asuntoni parvekkeella ja päivettänyt muniani. Myöntänette, että se on paljon järkevämpää toimintaa kuin kirjoittaa blogia.

Asun Kreuzbergin yhdellä laidalla, Mehringdamin tienoilla. Kiva huone, parveke ja iso kylpyamme. Sain vihdoin pakotettua vuokranantajani poraamaan heidän puolensa ja minun asunnon väliseen seinään reiän ja työntämään nettipiuhan tälle puolelle. Olin puhunut siitä vuosia.

Nakuilua-sanan käyttö otsikossa on siis nyt perusteltu. Siirrytään naisiin. Tällä hetkellä berliiniläiset naiset ovat täysin koukussa hyvin lyhyisiin ja tiukkoihin minihameisiin. Niitä näkee koko ajan. Hillitön säärinäyttely esim. metromatkoilla. Minullahan ei ole mitään tätä vastaan.

Lauantai-iltana puoli kahdentoista aikaan metroon paukahti äiti, n. 45, ja tytär, noin 19. Molemmat kipeän lyhyissä tiukoissa minihameissa. Pieni vinkki sinne Suomeen teille kaikille äideille äitienpäivän lähestyessä: käyttäkää superminejä hameita. Varsinkin silloin kun haette lasta päiväkodista. Se tekee luotettavan vaikutuksen.

Sori, nyt en pysty jatkamaan enempää. Aurinko tuli juuri pilven takaa. Housut pois ja parvekkeelle! Palaan pian asiaan.