Ollessani tammikuussa muutamia päiviä Hongkongissa tulin kiinnittäneeksi huomiota pariin varsin korkealla sijaitsevaan baariin.
Toinen on klassikko: vanhan, kauniin ja arvokkaan Peninsula-hotellin 28. kerroksessa majaileva Felix-baari. Peninsula sijaitsee Kowloonin niemen kärjessä, joten baarista avautuu näköala Hong Kong Islandin pilvenpiirtäjien suuntaan.
Toinen on samaiseen niemeen 29.3.2011 avautuneen Ritz-Carlton -hotellin ylimmässä, 118. kerroksessa, lähes 500 metrin korkeudessa toimiva Ozone-baari. Hotelli väittää, että se on katutasosta mitattuna maailman korkeimmalla sijaitseva baari. Se ei ole ihan varmaa, koska Dubaissa sijaitsevan Burj Khalifa -rakennuksen 122. kerroksessa toimii Atmosphere-baari. En kuitenkaan tiedä näiden rakennusten huonekorkeutta, joten on mahdoton sanoa. Atmosphere on ykkösenä Guinnesin ennätysten kirjassa. Anyway, 118 kerrostakin on jumalattoman korkealla.
Peninsulan Felix-baaria on ollut suunnittelemassa maailmankuulu arkkitehti Philippe Starck. Hän on tehnyt miesten vessan pissapaikat sellaisiksi, että miehet pissaavat vessan lasiseinää vasten. Se on samalla baarin ulkoseinä, jonka takana, alapuolella, avautuu näkymä Hongkongin kaupunkiin. Syntyy vaikutelma, että mies pissaa kaupungin päälle! Aika makeaa. Ei voi muuta sanoa. Mahtava tunne! Se on ihan toista kuin pissata bussipysäkkien katoksiin.
Tämä pakottaakin esittämään perimmäisen kysymyksen. Onko sittenkin mahdollista, että jotkut naiset voisivat tuntea peniskateutta, koska ilman penistä naiset eivät pysty roiskimaan pissaansa ympäriinsä niin kuin miehet?
Tässä videossa näytte meikäläisen siellä Felix-baarissa! Huomatkaa tyylikäs kaljuni ja viiksipartani.
Kyllä, olin Hongkongissa Pelastusarmeijan majoituksessa, ja sieltä siirryin Filippiineille Manilaan, ja edelleen kaukaiselle ja syrjäiselle rannalle asumaan siellä olleeseen kanalaan.
Näistä kaikista lisää tuonnempana, mutta nyt olen palannut, ja - lo and behold! - sähköpostissa odotti tieto, että voin arpoa teidän lukijoiden kesken yhden ilmaislipun johonkin tämän kevään oopperaan!
Voittajan valittavana on jokin seuraavista oopperoista:
Georg Friedrich Händelin Julius Caesar (menen itse katsomaan sen tänään)
Giacomo Puccinin Lännen tyttö
Antonin Dvorákin Rusalka tai
Claude Debussyn Pelléas ja Mélisande
Tästä voit käydä tutustumassa näiden teosten esittelyihin:
En tietenkään voi arpoa mitään sellaiselle henkilölle, josta en ole koskaan kuullutkaan. Osallistuaksesi arvontaan sinun on lähetettävä ihan yksinkertaisesti nimesi ja sähköpostiosoitteesi minulle: walterdecamp.pressi@gmail.com
Olen kehittänyt seuraavanlaisen arvontamenettelyn. Kirjoitan kunkin minulle lähetetyn nimen saman kokoiselle pienelle paperilapulle. Sitten laitan laput diskopalloon, johon olen teetättänyt luukun. Kun laput ovat pallossa, suljen luukun. Työnnän diskopallon perseeseeni ja heitän kolme kertaa kuperkeikkaa. Olen kutsunut paikalle kaikki exäni, joista yksi saa työntää kätensä hanuriini, avata luukun ja ottaa pallosta voittaneen arvan. Sitten exäni yrittävät - mä todella toivon että ne ei häivy siinä vaiheessa - repiä pallon ulos perseestäni.
Kenelläkään teistä ei voine olla huomautettavaa tätä arvontamenettelyä kohtaan?
Teidän on lähetettävä yhteystietonne minulle 7.2. mennessä.
Lipun voittanut lukija saa halutessaan - tosi mielellään - kirjoittaa oman kertomuksensa ja arvionsa oopperasta tähän blogiin.
Jep, asun taalla Hongkongissa Pelastusarmeijan yomajassa ja istun heidan tietokoneensa aaressa. Olen onnistunut haalimaan pari kiinnostavaa kaupallista uutista.
Ensinnakin Pekingissa eras Applen kauppa piti avata perjantain vastaisena yona jo 05, eika 07, ja aloittaa iPhone 4S:n myynti. Paikalle kertyi niin paljon asiakkaita, etta kauppaa ei pystytty avaamaan. Talloin - nyt tulen asiaani - useat odottavat asiakkaat alkoivat heitella kaupan ikkunoita kananmunilla.
Miten ihmisilla on tallaisissa tilanteissa aina kananmunia valmiina?
Pitaisiko meidan kaikkien ruveta kuljettamaan aina raakoja kananmunia mukana silta varalta, etta alkaa arsyttaa joku juttu? Ilmeisesti.
Taalla Hongkongissa Kanton Roadilla, jossa kuljin juuri eilen, on hassakkaa Dolce&Gabbanan myymalan edessa. Siella on kielletty hongkongilaisia ottamasta valokuvia liikkeesta ja sen tuotteista. Se on kaynnistanyt mielenosoituksia. Muotiaddiktit ovat tuoneen liikkeen eteen koiranruokapurkin ja heidan uusi sloganinsa on Dog&Garbage.
Tähän mennessä on tapahtunut: Walter on päättänyt ryhtyä käymään oopperassa. Hän on löytänyt oopperatalosta lipputiskin ja saanut ilmaislippuja. Giacomo Puccinin oopperassa La Rondine (Pääskynen) hän on samaistunut Magdan törkeästi jättämään Ruggero-rassukkaan ja saanut uuden vision sisäelimiin.
"Sydämellä ole mitään arvoa. Jos joku sanoo: "Sydämeni jää luoksesi." Hänelle voi vastata: "Ota vain mukaan kaikki sisäelimesi.""
Sain taas Kansallisoopperan lipputiskiltä ilmaiseksi paksun esitteen. "Matka Reimsiin. Il viaggio a Reims". Kyseessä on italialaisen Gioachino Rossinin vuonna 1825 ensi-iltansa saanut ooppera. Rossini sävelsi 39 oopperaan, mm. Sevillan parturin, joka on taatusti maailman kuuluisin hiustenleikkaaja.
Juuri kun avasin esitteen summamutikassa jostain kohdasta ja luin tekstin "kuningas pitkästyi ensi-illassa", näin kauniin naisen, joka laskeutui portaita oopperatalon päälämpiöön pukeutuneena läpinäkyvään pitsihameeseen. Voi luoja, huokaisin. Näitä esitteitä on ihan mahdoton lukea ennen esityksen alkua.
Oli alkamassa Matka Reimsiin -oopperan ensi-ilta. Jep! Olen jo onnistunut sementoimaan asemani oopperakirjoittajana niin hyvin, että saan ilmaislipun ensi-iltaan! Ehkä se johtuu siitä, että kahden edellisen blogimerkinnän kommenttipalstalle minulle on jo ilmoittautunut kolme fania. Hi, you little monsters!
Itse asiassa kyseessä oli uusintaensi-ilta, koska Matka Reimsiin esitettiin ensimmäisen kerran Kansallisoopperassa vuonna 2003. But who cares. Eihän kukaan meistä ollut silloin vielä syntynytkään.
Kansallisoopperan Matka Reimsiin on italialaisen, pian 86 vuotta täyttävän Nobel-kirjailijan Dario Fon Kansallisoopperalle ohjaama. Fo on näytelmäkirjailija, ohjaaja, näyttelijä, säveltäjä jne. Hän on kuuluisa satiirisesta tyylistään. Fo on kritisoinut Italian oikeistoa, poliittista korruptiota, Vatikaania, abortin vastustajia jne. Dario Fon läheisimmät poliittiset kannattajat ovat italialaisia kommunisteja. Tajua, Arhinmäki: Kansallisooppera esittää kommunistisympatisoijan materiaalia!
Kaksi ilmeisesti järvenpääläistä romukauppiasäijää istui takanani permannolla. Olin taas saanut paikan rivin päästä, koska olen keskelläriviäistumisfoobikko.
Yritin nopeasti lukaista esitettä: "Napoleonin kukistumisen jälkeen suurvallat Englanti, Ranska, Preussi, Itävalta..." Sekosin, sillä toinen romukauppiaista selosti koko ajan kovaan ääneen kaverilleen, miten jossain hänen ostamassaan laitteessa oli ollut huono käyttöohje.
Edessäni istui kaksi missukkaa, jotka olivat täsmälleen sen näköisiä kuin olisivat olleet menossa taannoisiin seduloihin. He olivat siis laittautuneet retro-sedulatyylisiksi. He pöyhivät koko ajan hiuksiaan. Toinen kohotti toisen tukkaa ja avasi hänen mekkonsa selässä olevaa vetoketjua. Muutama hius oli jäänyt vetoketjun väliin ja hän auttoi kaveriaan female troublen selvittämisessä.
Valot himmenivät, kylpylämäiseksi maalattu esirippu avautui ja ensimmäiset Rossinin sävelet leyhähtivät sieluihin. Eteen ilmestyi näkymä kylpylään. Lavalle köpitteli kylpykaapuihin kietoutuneita ihmisiä. He nakkasivat kaavut yltään ja pullauttivat itsensä tekoveteen mulimaan ja heittelemään kuperkeikkaa.
Koko jutun juoni on siinä, että kylpylään on kokoontunut ilmeisen vajaaälyisten tyhjäntoimittajien joukko, joka on aikeissa matkustaa Reimsiin kuningas Kaarle X:n kruunajaisiin. Tämä kylpylän jengi koostuu kreiveistä ja kreivittäristä, herttuoista ja herttuattarista jne. Ensimmäisen näytöksen aikana seurataan heidän über-älyvapaita touhujaan, jotka siis tapahtuvat laulaen. Melkein kaikki nämä yhteiskunnallisessa laskusuuntauksessa elävät aristokraattinobodyt esittävät ainakin yhden aarian. Esiin nousee polttavan kovia aiheita: Hölmö A liehittelee hulluna hölmöä B. Hölmö B pilkkaa kiihkeästi hölmöä A. Naishölmö C (muotiaddikti kreivitär Folleville) pyörtyy ja parkuu kuultuaan, että hänen vaatearkkunsa on kadonnut. "Vain naiset voivat ymmärtää tuskani", hän laulaa yhä uudelleen. Naishölmö C saa takaisin elämänhalunsa, kun hänen vaatteitaan taas löytyy. Jne.
Jos olisin Kansallisoopperan kassanhoitaja, sommittelisin mainoslauseen: "Rahat takaisin, jos löytää ensimmäisestä näytöksestä yhdenkin fiksun lauseen."
Silti se on tavallaan erittäin viihdyttävää ja hienoa katseltavaa ja kuunneltavaa. Hullun kylpyläjengin kriittinen läpivalaisu. Minulla oli vain yksi ongelma. Olin ollut edellisenä iltana pitkään jatkuneissa kotibileissä. Ei kankkusta, mutta nukkuminen oli jäänyt liian vähiin. Rossinin musiikki on loistavaa, ja loistavan musiikin säveliin voi nukahtaa paljon helpommin kuin rupisiin riimeihin. Käsi ylös kaikki ne, jotka eivät ole ikinä nukahtaneet missään esityksessä. Edellisenä yönä oli eräs kaveri kertonut minulle, että hän oli aikoinaan käynyt "kahdessakymmenessä oopperassa" ja nukahtanut joka kerta. En halunnut seurata hänen jalanjälkiään ja kuorsata kesken sulosointujen. Onnistuinkin pysyttelemään hereillä, mutta muutaman kerran havahduin huomaamaan, että toinen käteni oli nukahtanut.
Näytöksen edetessä kylpylän jengi on valmis lähtemään matkalle Reimsiin, Kaarlen kruunajaisiin, mutta sitten paljastuu karmea fakta. Hevoset ovat kadonneet. Jäljellä ovat vain vaunut. "Me ei päästäkään Reimsiin." Suunnaton lamaannus ja alakulo valtaa jengin. Silloin saapuu kirje Pariisista. Kaarle X järjestää siellä kruunajaisjuhlat pari päivää myöhemmin, joten kylpylän jengi voi mennä sinne, jollain vuorovaunuilla. Kaikki repeävät iloitsemaan. Me päästäänkin bilettään.
Tämä on vähän samaa kuin jos Kaivarin Lionsit olisivat kylpemässä Rantasipissä Aulangolla ja aikoisivat ehdottomasti pakata pyyhkeensä ja voiteensa ja pynttäytyä parhaimpiinsa ja matkustaa Helsinkiin suuren sankarinsa ja toivonsa Sauli Niinistön presidentin virkaanastujaisiin, mutta heidän autonsa varastettaisiin. Sitten he saisivat tietää, että heti virkaan astuttuaan Sauli Niinistö järjestää Linnassa kutsut kaikkein tärkeimmille kannattajilleen eli Kaivarin Lionseille ja Kokkolan eläkeläisille, ja Rantasipin kylpijät voisivat lähteä sinne, junalla. Mikä riemu!
Väliajalla nautin kupin teetä ja suklaakermasokeripommileivoksen. Retro-sedulatyyliset missukat ryntäsivät hiuksiaan pöyhien ensimmäisinä tiskille ja ostivat kuoharit. Katselin hetken aikaa kaikkialla liikkuvia korkeakorkoisia kenkiä ja sitten vetäydyin vessaan. Olen löytänyt sieltä jo oman suosikkieriöni. Se on miesten vessan invavessa. Siellä on oma pesuallaskin. Huuhtelin kasvoni moneen kertaan kylmällä vedellä. Olin valmis toiseen näytökseen.
Ja nyt tulee tärkeä tiedotus kaikille faneilleni. Hi, you little monsters! Te voitte ostaa kaikkein halvimmat liput kolmannelle parvelle. Ensimmäisen näytöksen alkaessa kurkistatte parven kaiteen yli ja katsotte, missä permannolla on vapaita paikkoja. Permannolla on rivien reunoilla aika usein muutamia paikkoja vapaana. Väliajan päättyessä voitte livahtaa niille paikoille permannolle! Teidän ei tarvitse olla kolmannella parvella kuin ensimmäinen puoliaika! Kukaan ei väliajan jälkeen tarkasta lippuja! Hei, haloo, mä en yllytä mihinkään, mutta tällaista näyttää tapahtuvan. Nytkin oli aikamoinen tohina, kun ihmiset vaihtoivat paikkojaan toisen näytöksen alkaessa. Esim. retro-sedulatyyliset missukat siirtyivät monta riviä eteenpäin. Romukauppiaat ja minä jäimme kököttämään peräkanaa.
Minun oli mahdoton kuvitella, mitä toisessa näytöksessä enää voisi tapahtua. Mutta Suuri Yllätys oli tuleva.
Heti kun toinen näytös alkoi, kylpylän jengi reuhtoi kuumeisessa kiihkossa. Kaikki olivat kuin amfetamiiniruiskeen saaneita. Liehitellyt naiset alkoivat myöntyä liehittelijöidensä kosintoihin. Päätettiin järjestää suuret juhlat. Oli kerätty matkakassa, ja se poltettaisiin juhlimalla, ja loput fyrkat jaettaisiin almuina köyhille. Juhlat alkoivat.
Nyt kävi ilmi, että pirullinen satiirikko Dario Fo oli tätä esitystä varten kirjoittanut toisen näytöksen libreton eli tekstit suurelta osin uusiksi, ja saanut siihen jonkun Rossinin oikeuksia valvovan jäppisen luvan. Vajaaälyinen kylpylän jengi alkaa yhtäkkiä laulaa mitä yhteiskuntakriittisintä kamaa. He muuttuvat kumouksellisiksi älyköiksi! "...seuraavaksi hoidetaan arabit ja bantut. Sitten käännämme katseemme Intiaan ja Kiinaan. Siellä saamme polttaa oopiumia." Aivan hillitöntä!
Lopuksi, yksi naisista saa tehtäväksi laulaa vielä yhden aarian. Sen aihe arvotaan. Lapuille kirjoitetaan ajankohtaisia laulun aiheita: "On lottovoitto syntyä Suomeen. Tosin siellä eläminen vaatii toisen lottovoiton." "Euro katosi Kreikkaan." Ja, kuvitelkaa: "Missä EU, siellä ongelma." Rossinin lähes 200 vuotta vanhaan oopperaan on sisällytetty Timo Soinin iskulause! Kannattaisiko sen perussuomalaisten nuoren oululaisen kansanedustajajeppen, joka ensimmäisen kerran Helsinkiin tullessaan alkoi heti suunnitella Kiasman taidemuseon lakkauttamista, miettiä asioita uudelleen. Jos Kansallisoopperassa lauletaan Timo Soinin tekstejä, voiko perussuomalaisilla enää olla valittamista Helsingin pytingeistä? Ooppera päättyy valtaisaan pilkkanäytelmään keisarista.
Dario Fon ohjaus on huippuhieno. Siinä on jatkuvaa säpinää, ja kylpylän yllä keinuu ja kiipeilee akrobaatteja. Parempaa versiota Matka Reimsiin -oopperasta ei voi olla olemassa.
Rossinin musiikki on ensimmäisestä viimeiseen nuottiin suurenmoista. Kahden oopperan kokemuksella arvioisin, että Oopperan orkesteri on erittäin hyvä. Tässä esityksessä on sitä paitsi joku älyttömän kuuluisa britti orkesterinjohtajana. Kaikki myös lauloivat ja esiintyivät valtavan hyvin. En pystynyt nukkumaan oopperan jälkeisenäkään yönä, koska Rossinin musiikki soi koko ajan päässäni.
Ilta Oopperassa, 4. jakso: vaaleanpunaisia krokotiileja
ilmestyy helmikuun alussa.
Kerää koko sarja!
Tätä ennen on tapahtunut: Walter on päättänyt ryhtyä käymään Oopperassa. Hän onnistuu löytämään oopperatalosta lippuluukun ja saa hänelle myönnetyn ilmaislipun. Jo sisään tullessaan Walter on kiinnittänyt huomiota Punamekkoiseen Neitoseen. Kellon kutsuessa katsomoon, Walter bongaa Punamekkoisen uudelleen.
"Hänen kyljessään kulki nyt inhottavan komea, ällöttävän roteva, kaljupäinen miesystävä, joka kaiken kukkuraksi oli pukeutunut parempaan tummaan pukuun kuin minä. Miehellä oli jopa valkoinen kauluspaita. He lähtivät nousemaan ensimmäiselle parvelle vieviä portaita, käsikynkkään, ja punainen mekko kiristyi naisen pyöreän lantion ympärille tuoden esiin alushousujen reunasaumat."
Paikkani oli permannolla rivin 11 vasemmassa päässä, käytävän vieressä. Olin Oopperan ilmaislippuja kinuessani avautunut (yhdestä) fobiastani. Minua alkaa ahdistaa, jos joudun istumaan keskellä penkkiriviä. Se ei tokikaan ole ainoa fobiani. Kun olin kerran Havannassa Folke Westin kutsumana, ja siellä oli myös kolme Folken ystävää - Kreivitär, Talouspäällikkö ja Eightfingers, joista viimeksi mainittu oli Bangkokissa työntänyt kätensä sirkkeliin ja menettänyt puolet nimettömästään ja pikkurillistään -, tulin maininneeksi heille muutamia fobioitani. Joku heistä kysyi huvittuneena, että onko olemassa jotain, mitä minulla ei ole. http://www.city.fi/artikkeli/Go+west+go/1819/ Olen miettinyt asiaa ja voin nyt kertoa teille, että minulla ei ole kolmea psyykkistä ongelmaa: huolestuneisuutta, pessimismiä ja kyynisyyttä.
Oli alkamassa Giacomo Puccinin vuonna 1917 ensi-iltansa saanut ooppera La rondine (Pääskynen). Puccinin nimi oli kirjoitettu nimikirjoitustyyppisesti suureen esirippuun. Se näytti upealta.
Samalla rivillä lähelläni istui vanhempi aviopari sekä nuorempi nainen. He puhuivat englantia, joka ilmeisesti ei ollut kenenkään äidinkieli. Oletan, että pariskunta oli ruotsalaisia ja nuori nainen oli suomalainen. Hän istui pariskunnan välissä, ja pariskunnan rouva istui vieressäni. Rouva oli pukeutunut vaaleanharmaaseen villaiseen housupukuun. Siirtymässä post-hormonaaliseen kauteensa, tuumin.
Silloin kuulin takaani langattoman sisäpuhelimen äänen. "Kuuleeko orkesterisyvennys? Onko kaikki siellä valmista?" Mikä fiilis! Mahtava operaatio oli alkamassa! Kello oli täsmälleen "nineteen thousend". Ja Puccini-esirippu lähti avautumaan!
Sillä siunaaman hetkellä villahousurouva kääntyi puoleeni ja ojensi karkkipussiaan. Oh, thank you! Otin paperiin käärityn karamellin.
Puccinin ensimmäisten vaimeiden sävelten huokuessa katsomoon hyväilemään ihmisten sielua rapistin paperin auki ja pistin karamellin suuhuni. Se oli anista. Silloin muistin, että ihoni oireilee talvisin kuivassa ilmassa. Shit! Jos syön tämän karamellin, voiko ihoni alkaa kutista kesken oopperan? Tätä riskiä en voinut ottaa. Käännyin käytävälle päin ja ongin karamellin suustani. Ällöttävä möykky takertui sormiini. Työnsin karamellisormet pikkutakin taskuun ja käärin karkin taskun sisällä nenäliinaan. Se tuskin onnistui kunnolla, joten karamelli on taatusti kovettunut kiinni taskun vuoriin. Sormeni olivat nyt aivan tahmeat. Voi v....! Ei, en hinkannut sormiani puhtaaksi Oopperan istuimen kankaaseen, vaan penkkirivin rautarakenteisiin.
La rondinen ensimmäiset sävelet menivät ohitseni villahousurouvan karamellihäiriköinnin takia.
La rondine tapahtuu Pariisissa ja Nizzassa. Ensimmäisessä ja toisessa näytöksessä ollaan Pariisissa. Rikkaalla pankkiirilla Rambaldolla on ylläpidetty nainen Magda. Pankkiiri on siis naimisissa ja Magda on hänen rakastajattarensa. Pankkiiri on hankkinut ja sisustanut rakastajattarelleen asunnon. Luoja, mikä läävä! Magdan vessa on luultavasti suurempi kuin minun koko asuntoni. Ja miten hienot kalusteet! Pelkkä olohuone on Oopperan näyttämön kokoinen! Suomessa varmasti 98 % ihmisistä asuu pienemmässä kodissa kuin Magdan asunto. Ja Magdalla on palvelijatarkin! Onko mahdollista, että jos kerään oikein paljon hyvää karmaa, voin syntyä seuraavaan elämään pariisilaisen pankkiirin rakastajattareksi? Okei, Magda joutuu antamaan pankkiirille omaa "pankkiaan" aina kun mies tulee käymään, mutta pankkiirit ovat kiireisiä ihmisiä.
Käykin ilmi, että Magda ei ole antopuuhien uuvuttama vaan äärettömän pitkästynyt. Hänen luonaan on käymässä kolme ystävätärtä Yvette, Bianca ja Suzy sekä varakkaita piirejä lipova runoilija Prunier, joka alkaa (laulaen) puhua romanttisesta rakkaudesta. Se viesti uppoaa Magdaan kuin veitsi vanhaan naiseen.
Jengin lähdettyä Magda pukeutuu yksinkertaisiin vaatteisiin. Hän laittautuu "grisetteksi" eli "kevytmieliseksi työläistytöksi". Hän on päättänyt lähteä viettämään iltaa tuon ajan suosittuun pariisilaiseen juhlapaikkaan Bal Bullieriin. Tässä on siis kysymys siitä, että normaalisti pankkiirin kustantamissa hienoissa merkkivaatteissa elelevä Magda pukeutuu Gina tricot'n ja Hennes & Mauritzin kuteisiin ja lähtee Tigerin yökerhoon bilettämään rikkaan rakastajansa tietämättä.
Ensimmäisen ja toisen näytöksen välillä oli muutaman minuutin tauko, jonka aikana valot kirkastuivat. Oopperassa esitettäviä biisejä kutsutaan aarioiksi ja niiden jälkeen katsojat osoittavat usein suosiotaan. Villahousurouva ei ollut taputtanut kertaakaan. Nyt hän mutisi jotain tyyliin "boring". "I found it quite entertaining", hänen vieressään istuva nuori nainen kommentoi ensimmäistä näytöstä tyytyväisen tuntuisena. "And now it's second act. Love is burning!" Villahousurouva huokaisi raskaasti.
Toisen näytöksen tapahtumat sijoittuvat Bal Bullierin huvihuoneistoon. Bal Bullier oli viime vuosisadan alussa hiukan Moulin Rougea rahvaanomaisempi tanssimesta. Luotan siihen, että teidät kaikki on pakotettu koulussa pistoolilla uhaten lukemaan Juhani Ahon Rautatie. Ainakaan minulle opettaja ei kertonut, että Juhani Aho kävi Pariisissa tsekkailemassa Moulin Rougen can-can-tanssijoiden sääriä ja alushousuja ynnä muita puolialastomia naisia ja heidän lihaansa. Minulle puhuttiin koulussa vain rautatien ja höyryveturin hämmästelemisestä. Oopperan esittelylehtisestä luin Ahon kuvailua Moulin Rougesta, mikä sopii myös Bal Bullieriin:
"Parit pyörivät toisiinsa puristuneina, miehet ja naiset, rinta rintaa vasten, melkein yhtenä olentona [...] Ilma on lämmin ja kiihkoinen. [...] ja siinä on hajuvesillä höystettyä hikeä [...] niin kuin nousisi savu parhaillaan palavien ihmisellisten intohimojen uunista."
Tämä teksti on Juhani Ahon vuonna 1890 ilmestyneestä romaanista Yksin. Eikö lapset kannattaisi pakottaa lukemaan mieluummin tätä kuin Rautatietä?
Bal Bullieriin on saapunut muuan Ruggero, joka on pankkiirin ystävän poika. Hän on käymässä Pariisissa ja hänelle on suositeltu Bal Bullieria hyvänä illanviettopaikkana. Siellä on myös ylioppilaita, taiteilijoita sekä kolme "grisettea", Georgetta, Gabrielle ja Loletta. He ovat samantyyppisiä nuoria naisia kuin taannoisissa "seduloiksi" kutsuttuissa yökerhoissa viihtyneet kissat. Mitä jos laittaisimme näille henkilöille suomenkieliset sukunimet? Georgetta Tahvanainen, Gabriella Luttinen ja Lolette Mielonen. Tosi-tv-tyrkkyjä, eikö vain? Magda Mäkinen. Pyrkii Taideteollisen korkeakoulun jollekin osastolle? Taideteollisen korkeakoulun tunnuslause on Pro Arte Utili - Hyödyllisen taiteen puolesta. Magda Mäkistä ajatellen se voisi olla Pro Arte Non-utili. Ruggero Pulliainen. Kaveri, joka menestyy bisneksissään ja saa naisia, mutta jolla on aina ongelmia naisten kanssa?
Magda ja Ruggero kohtaavat. He rakastuvat. He laulavat sydämensä riemusta. Lavalle ryntää can-can-tanssijoita helmat korvissa. Kaiken yläpuolella heiluttaa Ranskan lippua vaalea nainen rinnat paljaina. Voittaa kotiolot, tuumin.
Magda jättää pankkiirin ja muuttaa Ruggeron kanssa Nizzaan.
Väliaika.
La Rondinen kolmannessa, viimeisessä näytöksessä ollaan Nizzassa. On kulunut kolmisen kuukautta. Tässä joudun antamaan täydet pisteet kolmannen näytöksen lavasteista ja valaistuksesta. Ne on niin hienot! Lähes koko näyttämön levyiset ylöspäin nousevat portaat, joiden takana on Välimeri. Vaikka merta ei näe, aistii sieltä tulevan valoisuuden ja tuntee ihollaan Välimeren lämmön.
Ruggero ja Magda rakastavat edelleen toisiaan. Näin ainakin voi olettaa. Ruggeron rahat ovat finito, mutta hänen vanhempansa ovat varakkaita ja hän on kirjoittanut äidilleen ja saa äidiltä vastauskirjeen. Äiti hyväksyy Magdan! Magda ei tosin ole kertonut mitään taustastaan. Ja äiti hyväksyy Ruggeron ja Magdan avioliiton. Ruggero ei tosin ole puhunut naimisiin menosta Magdalle. Yhtäkkiä Magdan hermot pettävät. Tai jotain. I don't know. Magda ilmoittaa jättävänsä Ruggeron!!! Siis mieletöntä, mieletöntä touhua!
He ryhtyvät laulamaan vimmatusti loppuaariaa. Ruggero-rassukka on ihan kipeenä. "Etkö käsitä, että tuhoat elämäni? Älä jätä minua!" Ruggero ruikuttaa. "Älä vaivu epätoivoon", Magda laulaa. Ja sitten sadismin huippuna: "Voit muistella minua. Sydämeni jää luoksesi." Ruggero-rassukka viruu tuskan kouristamana.
Minä samaistuin niin kauheasti Ruggeroon. Magda ei edes sanonut, miksi hän Ruggeron jätti. Se oli niin kaamea ohari. Jos joku haluaa oppia jättämään rakastettujaan tosi sadistisesti, kannattaa mennä katsomaan La Rondine. Loppuaarian teksti pitäisi saada paperille, niin että kaikki törkeät jättäjät voisivat opetella sen ulkoa.
Tästä myös näkee, ettei sydämellä ole mitään arvoa. Jos joku sanoo: "Sydämeni jää luoksesi." Hänelle voi vastata: "Ota vain mukaan kaikki sisäelimesi."
Tilitin Magdan ja Ruggeron erosta eräälle naiselle, ja hän kysyi: "Miksi Magda sitten jätti Ruggeron?" Sitä Ruggero ja minä koko ajan mietimme, vastasin.
Mutta voitteko kuvitella? Kolmannen näytöksen ja oopperan päättyessä villahousurouva puhkesi taputtamaan.
Ilta oopperassa 3. jakso: Matka Reimsiin
ilmestyy 9.1. Kerää koko sarja!
Kovia kokeneet lukijani saattavat muistaa, että joulukuun puolivälin lähestyessä kerroin uudesta italialaisesta sukkamerkistä Nylonicasta, joka oli lanseerattu myyntiin maailman parhaana pitämäni sukkakaupan www.stockingshq.com sivustolle. Tämän merkin erikoisuutena on lukuisat eri värit. Voit ostaa esim. laivastonsiniset sukat.
Well, nyt joulun jälkeen Stockingshq tiedottaa, että Nylonican kysyntä oli kovempaa kuin millään muulla sukkamerkillä. Se oli onnistunein lanseeraus kautta aikojen. Ja täällä Suomessa vain te tiedätte näistä sukista ja sukkahousuista. Ja -20 %:n lanseeraustarjous on yhä voimassa.
Nyt vihdoin itse asiaan: Yllämainitussa blogimerkinnässä kerroin tutkivani erään todella erikoisia ja hienon näköisiä sukkahousuja valmistavan puolalaisen firman tilannetta. He tekevät erinomaisia Antea-merkkisiä sukkahousuja ja myyvät niitä hyvin halvalla. Heistä on erittäin vaikea saada havaintoa edes googlettamalla. Joten Antea-sukkahousut olisivat ainutlaatuisia täällä. Ongelma on vain siinä, että niitä ei pysty maksamaan netissä luottokortilla, vaan pitäisi mennä pankkiin hoitamaan maksu, mikä on tietenkin ihan mahdotonta. Tiedustelin asiaa suoraan heiltä, ja fakta on nyt tämä: he eivät saa maksuhommaansa parannettua.
Mutta: Nyt olen huomannut, että kolme heidän sukkahousumalliaan on myynnissä englantilaisella Hepburn and Leigh -nimisellä naisten, lähinnä 50-luku-tyylisiä alusvaatteita myyvällä firmalla. Sieltä niitä voi vaivatta tilata. Ne ovat 40 denierin talvikäyttöön sopivia sukkahousuja. Eikä niitä taatusti ole Suomessa muilla kuin tämän blogin lukijoilla!
Aika hienoja, vai mitä? Ja hinta/kappale on vain 6-10 puntaa (7-12 euroa)!
Hepburn and Leigh on erikoistunut 50-lukuun, ja heillä on juuri alkanut alennusmyynnit. Jos joku on kiinnostunut aika ajoin virittelemään itseään (tai tyttöystäväänsä) tähän klassiseen malliin, heiltä saa nyt järjettömän halvalla alusvaatteita. Esimerkiksi alla olevissa kuvissa näkyvä taannoisen pip-up tähden Mamie Van Dorenin tyylinen, Kiss Me Deadlyn valmistama sukkanauhaliivi maksaa vain 8 puntaa!
En kuvittele yltäväni samankaltaiseen sekoiluun kuin Marxin veljekset Ilta oopperassa -elokuvassa. Olen kuitenkin päättänyt aloittaa oopperassa käymisen, ja aion kertoa teille touhuistani. Suomen Kansallisoopperassa ei ole uusia oopperoita joka viikko, joten oopperajuttujeni määrä jää niin pieniin, että Paavo Arhinmäkikin voisi sen kestää.
Tanssikohtaus Giacomo Puccinin La Rondinessa.
Siis minähän rakastan oopperaa, ajatuksissani. En tietenkään ole käynyt oopperassa juuri lainkaan, koska liput ovat niin kalliita. Olen totaalinen oopperadiletantti. No know how. Joulun alla muistin yksinkertaisen tosiasian: enhän minä maksa ikinä mistään mitään. Olen toimittaja! Soitin Oopperaan, ja he lupasivat minulle lehdistöliput näytöksiin. Voin venytellä siellä ilmaiseksi! Kuunnella ihanaa musiikkia maksamatta äyriäkään! Jos Arhinmäki joskus myöntää minulle kolmenkymmenen tonnin apurahan niin kuin General Njassalle, lupaan ostaa niillä fyrkilla lipun yhteen jalkapallomatsiin.
Tästä aiheutui kuitenkin heti ihan jumalaton stressi. Lippu oli noudettava 20 minuuttia ennen esitystä. Onnistuin mielettömällä hosumisella astumaan sisään oopperatalon Mannerheimintien puoleisesta ovesta 22 minuuttia ennen esityksen alkua.
Ensimmäinen näkymä: punaiseen tyköistuvaan lyhyehköön mekkoon pukeutunut neitonen istuu narikan lähellä penkillä ja vaihtaa korkeakorkoisia mustia kenkiä jalkaansa, jolloin punaisen mekon helma liukuu yhä ylemmäs ihonväristen sukkahousujen verhoamaa hekumallista reittä. Ahaa! Oopperahan ei ehkä ole niinkään tylsää.
Äkkäsin ovien vieressä kaksi lippuluukkua, joiden eteen oli muodostunut jonoa. Toisella luukulla luki: "ennakkoon varatut". Asetuin jonon päähän seisomaan. Kului vajaa kymmenen minuuttia. Sitten aloin lukea luukun tekstiä tarkemmin. Voi v....! Ymmärsin seisovani jossain sellaisessa jonossa, josta käytiin lunastamassa etukäteen tilattuja väliaikadrinkkejä tai jotain vastaavaa.
Kello oli jo ainakin viittätoista vaille. Missä oli oikea lippupiste? Ei havaintoa. Narikkatytöltä sain tietää, että lipputiski on talon toisella puolella, alemmassa kerroksessa. Siellä ei ennakkoon varattujen lippujen kohdalla enää ollut tietenkään jonoa, koska viimeinen noutoaika oli sivuutettu. Lippuani ei kuitenkaan ollut myyty, joten sain sen! Samalla sain tukevan esittelylehtisen.
Oli joulukuun 28. päivä. Kohta esitettäisiin Puccinin La Rondine (Pääskynen). Kysymyksessä ei siis ole Puccini Who, eikä Who the Fucking Puccini, vaan Giacomo Puccini, yksi maailman tunnetuimmista oopperasäveltäjistä, kaveri, joka on säveltänyt mm. La Bohèmen, jossa neljä boheemia sekoilee parhaansa mukaan.
Oli kymmenisen minuuttia näytöksen alkuun. Yritin Oopperan lämpiössä ihmisten keskellä kulkiessani tutkia nopeasti esittelylehtistä, mutta siitä ei tullut kerta kaikkiaan mitään. Paikalla oli liian monta hyvännäköistä naista. Oli mahdotonta lukea. Esittelylehtinen pitäisi saada ennen iltaa.
Suurin osa oopperan kävijöistä on tietenkin elämänsä post-hormonaalista vaihetta kituvia varakkaita ihmisiä, post-hormonaaleja, joiden kohdalla tarvittaisiin kokenut lääkäri selvittämään, kykenevätkö he vielä mielessään ja kehossaan tuntemaan jotain. Tämä ei kuitenkaan ole koko tarina. Oopperassa näyttää käyvän myös nuorempaa lössiä. Yksi nainen oli täydessä, loistavassa goottiasussa. Jos La rondine ja gootti sopivat yhteen, niin eikö kulttuuriministerimme voisi pohtia, sopisiko ooppera myös hänen jalkapallo- ja koripalloinnostuksensa kupeeseen?
Joka tapauksessa näyttää siltä, että näin talven synkimpinä hetkinä hormonaaliset naiset pukeutuvat oopperaan lähtiessään vartaloa mukailevaan, enemmän tai vähemmän lyhyeen, useimmiten villatyyppiseen mekkoon, ohuisiin sukkahousuihin ja hyvin korkeakorkoisiin kenkiin. Se on erittäin viihdyttävä asukokonaisuus, jonka helmaa joudutaan yhtenään nykimään alaspäin. On oikeastaan hyvin kiinnostava, ja kiihottava, yksityiskohta, että miten paljon naisilla kuluu elämässään aikaa helman nykimiseen alaspäin. Silti kenellekään ei tule mieleen hankkia pidempää helmaa!
Jotkuthan saattavat vielä nykyisinkin luulla, että nainen ON nainen. Näinhän ei tietenkään ole. Nainen on olento, joka voi halutessaan LAITTAUTUA naiseksi. Ja jos joku nyt vaikka OLISI nainen, hän voi milloin vain LAITTAUTUA vielä enemmän naiseksi. Ja Ilta oopperassa on erinomainen kimmoke monille naisille laittautua NAISIKSI.
Yhtäkkiä kellon jo kutsuessa sisään katsomoon, havaitsin väkijoukon keskeltä Punamekkoisen Neitosen, jonka korkokenkien pukemista olin ensimmäiseksi seurannut. Hänen kyljessään kulki inhottavan komea, ällöttävän roteva, kaljupäinen miesystävä, joka kaiken kukkuraksi oli pukeutunut parempaan tummaan pukuun kuin minä. Miehellä oli jopa valkoinen kauluspaita. He lähtivät nousemaan ensimmäiselle parvelle vieviä portaita, käsikynkkään, ja punainen mekko kiristyi naisen pyöreän lantion ympärille tuoden esiin alushousujen reunasaumat.
Sanon tässä vaiheessa vain yhden varman asian: oopperoiden esittelylehtisiin on mahdoton syventyä ennen esityksen alkua.
Ilta oopperassa, 2. jakso: La rondine
ilmestyy pian. Kerää koko sarja!
Uupumattomat hieromotutkimukseni ovat edenneet pisteeseen, jossa voin ilmoittaa suuren ilosanoman kaikelle kansalle:
Helsingissä on kuin onkin yksi thaihieromo, joka sopii sekä naisille että miehille ja jolla ei ole mitään tekemistä ihmiskaupan eikä minkäänlaisten uhrien kanssa ja josta ei saa seksiä vaan monenlaista oikeaa hierontaa ja erinäisiä muita kauneus- ja hyvinvointipalveluja. Tätähän aina silloin tällöin kysytään Sisäpiiri-palstaltakin.
Paikan nimi on Ispa. Sen osoite on Pietarinkatu 11. Sen nettiosoite on
Ispassa voit nauttia itämaisesta tai balilaisesta hieronnasta, aroma- ja öljyhieronnasta, ruotsalaisesta hieronnasta tai intialaisesta päähieronnasta. Lisäksi on saatavana kasvohoitoja, kulmakarvojen ja silmäripsien käsittelyä sekä monenlaista pedikyyristä ja manikyyristä hoitoa niin naisille kuin miehille.
Ispassa työskentelee kaksi kunnostaan huolta pitävää thainaista. Toinen heistä on buddhalainen, ja toinen on kristitty.
Heidän nettisivuillaan on kohta "Ispa etiquette", jossa todetaan mm.:
"Know that you are in a professional spa therapy operations and do not expect anything other than therapeutic or spa services." Suomeksi sanoen: ei seksipalveluja.
Helsinkiinhän perustetaan aina silloin tällöin joku thaihieromo, joka tarjoaa oikeaa thaihierontaa. Ne yleensä lopettavat jonkin ajan kuluttua toimintansa kyllästyttyään loputtomiin seksinkyselijöihin.
Eräs tuntemani nainen kävi hiljattain Ispassa balilaisessa hieronnassa ja oli hyvin tyytyväinen.
Kuten koviakestäneet lukijani ehkä voivat muistaa, muuan Elisabeth, 23, kirjoitti City-lehden 23/2011 Sisäpiiri-palstalle kostoa janoavan kirjeen, joka meni näin:
"Heippa rakkahin Walter. Olen juuri eronnut riitaisasti poikaystävästäni kolmen vuoden seurustelun jälkeen, ja nyt haluaisin järjestää verisen koston hänelle. En siis toki aio murhata häntä, mutta kysyisin, onko mahdollista "vuokrata" jotain paremmanpuoleisen näköistä urosta kiihkeään suudelmaan kanssani hetkeksi, vain näyttääkseni exälleni? Onko siis olemassa miesvuokraamoja?"
Vastasin Elisabethille innoissani:
"Miesvuokraamo on olemassa, koska perustin juuri sellaisen, vain sinua varten, ihanan verenhimoinen Elisabeth. Lähetä minulle yhteystietosi: walterdecamp.pressi@gmail.com. Otan asiasi esille Cityn blogissani ja pyydän komeita miehiä pyrkimään suutelijaksesi. Valitsen heistä parhaan. Järjestetään exällesi sielun arpeuttava kosto!"
Halusin tehdä hyvän työn Elisabethille, nyyh! Ja halusin järjestää ainakin yhdelle blogini komeista mieslukijoista tilaisuuden uppoutua armeliaasti ylipitkään suudelmaan suloisen Elisabethin kanssa. Mutta!
Elisabeth ei ole ottanut yhteyttä. Haloo, Elisabeth! Ootsä siellä?
Monta yötä unettomana heittelehdittyäni olen tullut siihen tulokseen, että ei voi olla kuin viisi mahdollista syytä Elisabethin vaikenemiseen.
1. Elisabeth on alkanut taas seurustella sen jätkän kanssa.
2. Elisabeth on lakannut hautomasta kostoa, kun aikaa on kulunut lisää.
3. Elisabeth on kyllästynyt koko asiaan.
4. Elisabeth on löytänyt uuden miehen!!!
5. Elisabeth on saanut aivohalvauksen Kongossa.
Muita vaihtoehtoja ei kai voi olla? Yhtä kaikki, toiveikkaasti perustamani Miesvuokraamo on syvässä kriisissä. Sen ainoa asiakas on kadonnut.
Kukaan ei pääse suutelemaan.
Ei tämä rohkaise miehiä perustamaan naisia palvelevia yrityksiä, jos naiset ovat tällaisia tuuliviirejä.
Jo aiemmin ylistämäni englantilainen nettisukkakauppa Stockingshq ilmoitti kolme tuntia sitten saaneensa myyntiin uuden italialaisen sukkamerkin Nylonican tuotteita.
Nylonicalla on aivan uskomaton määrä erivärisiä sukkia. Eri värejä on saatavilla sekä ohuissa että paksummissa malleissa, sekä sukkahousuissa, stay-upeissa että liivien kanssa käytettävissä sukissa.
Ja hinnat ovat varsin edulliset.
En ainakaan tiedä toista vastaavaa tarjontaa.
Siis esimerkiksi tässä kuvassa olevat 55 denierin stay-upit eivät mustina ole mitään ihmeellistä, mutta ne voi hankkia yhdeksässä eri värissä, jotka ovat musta, air force blue, aqua, baby blue, baby pink, deep lilac, rose pink, royal blue ja turquoise. Joissain malleissa on tarjolla vielä kolme muuta, ruskean sävyistä väriä.
Nylonica-sukat Stockingshq-kaupasta
Visioikaa itsenne astumassa air force blue -säärillä sisään kapakkaan, missä kaikki muut naiset ovat mustasäärisinä! Sitä kateuden määrää!!!
Ja nämä sukat maksavat noin 13 euroa + noin vitosen postikulut. Postikulujen osuus tietenkin vähenee, jos tilaa useampia sukkia ja sukkahousuja kerrallaan.
Koska ajattelen jatkuvasti sääriäsi, olen onnistunut löytämään Puolasta erään sukkatehtaan, jolla on tosi hienoja, kuvioituja sukkahousuja noin vitosen hinnalla. Se on myöskin sellainen merkki, jota tuskin kukaan täällä vielä tuntee, joten sellaiset sukkahousut poikkeaisivat kaikkien muiden naisten sukkahousuista.
Tässä on vain vielä se ongelma, että kyseisen valmistajan tuotteita on äärettömän hankala tilata. He lähettävät laskun, joka pitää käydä pankissa maksamassa. Mahdotonta!
Koska puolan kielen taitoni on ruosteessa, olen pistänyt erään puolaa hallitsevan naistuttavani lähettelemään heille sähköpostia ja esittämään toivomuksia maksupalvelun parantamisesta. Jos se johtaa tulokseen, tämän blogin lukijat kuulevat asian ensimmäisinä Suomessa.
Hurmaa miehet ja nujerra naiset säärihoitaja Walterin avulla!
