Viime viikolla ilmestyneessä Ylioppilaslehdessä julkaistiin erittäin kattava henkilöhaastattelu minusta. Kerron siellä, miten äitini ja isäni reagoivat ensimmäiseen tyttöystävääni. Siellä myös ilmeisen asenteellisen toimittajan kynästä on mun mielipide prostituutiosta muotoiltu näin: "Meillä Suomessa on paljon yksinäisiä ja syrjäytyneitä miehiä, joilta puuttuu seksiä ja läheisyyttä. Ajattelen, että vapaaehtoinen prostituutio on hyvä asia ja voisi auttaa tässä."
Jonkun korvaan vapaaehtoinen prostituutio kuulostaa bordellilta, jossa tyypit työskentelee ihan hyväntekeväisyysmielessä. Viimeksi kun nero oikeusministerimme kertoi, että aikoo ajaa täydellistä seksin ostokieltoa, minulle tuli paha mieli. Tuli paha mieli niiden puolesta, jotka menettävät pian ainoan keinonsa saada läheisyyttä. Pimppiä ja muita seksuaalisia tarpeita tulisi saada ostaa. Hintaan en halua ottaa kantaa, se on jokaisen yrittäjän ja seksipalvelun tarjoajan itse määriteltävissä.
Prostituoitujen asiakkaat saattavat kaivata jotakin ihan muuta kuin tyhjentymistä reikään. Toki jotkut sitäkin pelkästään. He tarvitsevat keskusteluyhteyttä, hellyyttä ja toista ihmistä. Suomalaiseen kulttuuriin valitettavan usein kuuluu se, että toisen ihmisen lähestyminen on jotenkin vaikeaa. Joskus huora on helpompi saada ovelle kuin kaveri tai terapeutti. Vaikka soittaisi viidelle kaverille, jokaisella on voi olla muuta menoa. Sitten jää itselle tyhjä olo, kun haluaisi vain yhden halauksen tai kuuntelevan silmäparin.
Nälkää näkevät lapset eivät saa minua itkemään. Suomalainen, syrjäytynyt aikuinen saa. En voi kuvitella tässä omassa pienessä kuplamaailmassani kauheampaa kohtaloa kuin yksinäisyys ja kosketuksen puute. En osaa kuvitellakaan, miten kamalalta tuntuu elää vuosikaudet yksin ja vain toivoa, että edes kassatädin käsi hipaisisi omaa. Mikä silloin auttaa jaksamaan? Toivon sydämestäni, että näillä ihmisillä olisi edes juttuseuraa arjessaan vaikka tiedän, että näin ei todellakaan ole.
Asian varjopuoli onkin se, että seksin osto vaatii satoja euroja per kerta. Jos todella elää toimeentulotuella, niin ei tuollaisiin summiin ole mikään päivä varaa. Poliitikot ja muut voisimmekin miettiä, miten rakennamme enemmän sellaista ympäristöä, jossa ihmisten on helppo tutustua toisiinsa ja näin edistää fyysistä kanssakäymistä.
Miltähän vaikkapa aikuisten nuorisotalo näyttäisi? Kuvassa leikimme sellaista ystävieni kanssa metrossa.
