Merkittävimmät futissiirrot Suomesta ulkomaille

  • Tuomari
Kuva: kmit / Fotolia
Kuva: kmit / Fotolia

KYSYMYS: Merkittävimmät siirrot ulkomaille suomalaisessa jalkapallohistoriassa?

VASTAUS: Historian saatossa olemme nähneet monta merkittävää suomalaispelaajan siirtoa ulkomaalaisen joukkueen riveihin, joiden merkitys on ollut suomifutikselle elintärkeä. Tuomari kävi kuluneita vuosikymmeniä läpi ja poimi kolme kovinta suomalaissiirtoa historian saatosta.

3. Aulis Rytkönen, KuPS-Toulouse

Kuopiolaista taidetta maailmalle. Vuonna 1952 Suomi sai ensimmäisen ammattilaisfutaajansa, kun ranskalaisseura nappasi suomalaisen pallotaiturin. Suomessa siirtoa ei katsottu pelkästään hyvällä, sillä Rytkösen maajoukkuekutsut loppuivat. Ranskassa mies oli kuitenkin kuin kuningas. Lempinimen Monsieur Magic saanut pelaaja oli suorastaan maagisen ylivoimainen. Vuonna 2014 edesmennyt Rytkönen teki uskomattoman työn suomalaisen futiksen eteen ja ansaitsee paikkansa yhtenä suurista nimistä kotimaisen jalkapallon historiassa.

2. Sami Hyypiä, Willem II-Liverpool

Halvalla lähti nippu kultaa. Liverpool tuskin osasi arvata toukokuussa 1999, mitä se sai 2,5 miljoonalla punnalla. Huuhkajakapteeni saattaa olla jopa koko Valioliigan kaikkien aikojen paras hankinta puhtaasti hinta-laatu-suhteella arvioituna. Hyypiä on yksi historian parhaista toppareista mitä sarjassa on esiintynyt. Pääpelikuningas nousi Liverpoolin kapteeniksi, voitti Mestarien liigan ja kaikki muut cup-pokaalit uransa aikana. Legenda jo pelatessaan.

1. Jari Litmanen, MyPa-Ajax

Ensi Suomi haltuun – ja sitten maailma. Vuonna 1992 Litti jätti Suomen kentät ja valitsi Ajaxin, vaikka myös monet muut suurseurat olivat kiinnostuneita nuoresta suomalaisesta. Siirto ei sujunut mutkitta, sillä Litmasen aiempi seura HJK vaati tuolloin myös siirrosta korvauksia. Mussutus ei mennyt läpi, ja MyPa selvisi tilanteesta voittajana. Syvät haavat unohtuivat parikymmentä vuotta myöhemmin, sillä Kuningas edusti urallaan uudemman kerran HJK:ta. Litmasen aika Ajaxissa on kovinta futisaikaa Suomessa. Kuningas oli Ajaxissa pelatessaan yksi maailman parhaista, ja tästä on todisteena oikeastaan kaikki, mitä mies Amsterdamissa teki. Litmanen osoitti esimerkillään, että Suomen kentiltä on mahdollisuus nousta futismaailman kirkkaimpaan eliittiin.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.

1 kommentti

Pubivisa-Däni

25.8.2016 20:03

Kysyisin seuraavaa: Miksi esimerkiksi yleisurheilussa on parannettu viimeisen vuosikymmenen aikana VAIN muutamia maailmanennätyksiä, tai no viime aikoina useitakin melkein "ikuisiksi" mainittuja, mutta viimeisen vuosikymmenen aikana uinnissa on parannettu ainakin toista sataa kertaa maailman ennätyksiä. Kuitenkin Vesi on muuttumaton elementti, toisin kuin tuuli ja uima-asut on kuitenkin vain ja ainoastaan pieni lisä verrattuna Mondo-päällysteisiin tai yu-urheilijan varusteiden paranemisiin. Joten mistä tämä johtuu?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi