Helppoa rahaa?

Yhä useampi avioliitto päättyy nykyään eroon. Suurin syy on se että se on tehty niin helpoksi. Hakemuksen jättämistä seuraa puolenvuoden harkinta-aika ja jos se ei riitä puhumiselle, astuu ero voimaan, mikäli jompikumpi yhä sitä haluaa. Toisen mielipiteellä ei siinä vaiheessa ole mitään merkitystä, mikä lienee aika monessa suhteessa hyvinkin arkinen asia ilman jo ilman eroja.
Toista se oli ennen. Piti ihan oikeasti olla pätevä syy, jotta käräjäoikeus suostui antamaan eron tekemättä toisen mielipiteestä merkityksetöntä. Parhaassa tapauksessa lähetettiin yksityisetsivä tarkkailemaan puolisoa, josko tämä tekisi jotain, minkä voisi oikeuden edessä vääristää aviorikoksen tunnusmerkiksi. Vaihtoehtoisesti toteutettiin aviorikos ja huolehdittiin kiinni jäämisestä. Ja kun kaiken sen vaivan jälkeen oli saatu puoliso eroon suostumaan, oli suorastaan nautinnollista pyytää tältä puolet kaikesta omaisuudesta yksityisetsivän palkan maksamiseen, kerran avioehtoa ei ollut olemassa.
Mutta tänä päivänä ei tarvitse vakuutella kuin itselleen olevansa katkera kohtalostaan olla lähtöisin köyhistä oloista ja hakea helpotusta menemällä rikkaisiin naimisiin jonkun tarpeeksi tyhmän kanssa. Sitten vain erohakemus vireille ja vaaditaan puolet omaisuudesta itselleen. Edellyttäen toki, että rikas on niin tyhmä, ettei tajua vaatia avioehtoa ehdoksi avioliitolle.
Voidaan ajatella että avioliitto on nykyaikana pelkkä rahantekoväline, eikä sillä ole mitään tekemistä aidon ja luonnollisen rakkauden kanssa. Käytetään vain röyhkeästi hyväksi heikompaa osapuolta tavalla, jota laki ei pidä rikollisena toimintana.
Onko avoliitto sitten parempi vaihtoehto? Sitä kun alitajuisesti tiedostaa, että voi milloin tahansa lähteä pois jos ei tunnu kivalta, punnitaan, kuinka tosissaan toisen kanssa todella ollaan. Lähteäkö heti ensimmäisen kriisin kohdalla vai onko valmis taistelemaan paremman huomisen puolesta.
Miten siitä sitten pitäisi taistella? Ratkommeko me kaikki asioita ihan väärällä tavalla? Sillä jonka kaveri antoi vain koska oli kaverisi, ja sekin oli hatusta vedetty kani, joka tuli ensimmäisenä mieleen. Pulassa oleva olisi voinut yhtä hyvin käyttää sen idean, joka hänelle tuli aivan hatusta mieleen, nimittäin sidonta ja piiskaus. Annetaan selkäsauna sille joka mokasi, sinulta hänelle tai häneltä sinulle. Jos sittenkin vielä tuntuu siltä että tämä oli tässä, se luultavasti oli, kunhan on ensin sulatellut asiaa kolme viikkoa.
Viimekädessä jokainen päättää itse, millainen parisuhdemuoto on sopivin ja lähtee hakemaan seuraa sen mukaisesti. Mutta liika varovaisuus ei johda mihinkään. On osattava ottaa riskejä ja tehdä uhrauksia, kun vääntää kättä oman sydämensä ja luontonsa kanssa. Samoin on tarvittaessa ymmärtää perääntyä vielä siinä vaiheessa, kun mikään ei ole mennyt liian vakavaksi. Koskaan ei voi tietää, johtaako eteneminen onneen vai ennenaikaiseen kuolemaan. Tai onko päätös perääntyä avain ikuiseen onneen uuden kanssa, vai ikuiseen yksinäisyyteen oman itsensä kanssa. Vain yksi asia on varma. Aitoa rakkautta ei rahalla saa, eikä aitoa rakkautta voi vaihtaa rahaan. Röyhkeä vaatimus on pohjimmiltaan korvausvaatimus henkisistä kärsimyksistä, kun rakkaus jonka piti olla ikuista, syystä tai toisesta kuoli. Tässä vaiheessa toinen voi pysähtyä lyömään päätä, miksi ei kosinnan sijasta aikanaan tehnyt sitä toista päätöstä. ”Ollaan vaikka ikuisesti yhdessä me kaksi tällaisina, kunhan ei mennä ikinä naimisiin”.