Suomen yleisin ero on luultavasti avioero, vai pitäisikö sanoa ihmissuhde-ero. Se mikä joskus oli jotain, ei ole enää mitään ja siksi on parempi jakaa lusikat ennen kuin ne lentävät jommankumman toimesta nurkkaan ja selvinneelle heilahtaa häkki, jossa pääsee nauttimaan siitä kakusta, joka osana valssillista rituaalia oli jäänyt kokonaan nauttimatta tai se ei maistunut miltään.
Se pieni ero käsitellään koulussa biologian tunnilla osana ihmisen anatomiaa. Se niin pieni ero, että pienikin virhe ja erosta voi jäädä pieniä epäselvyyksiä, joista lopulta kasvaa niin suuri ongelma, ettei kaaos ole enää hallittavissa. Näin käy usein myös silloin, kun epäselvyyksiä ei biologisesti ole. Miehen ja naisen välistä eroa ihmisyydessä mitattuna on alettu pitämään niin suurena ongelmana, että tasa-arvokeskustelu on lakannut noudattamasta sitä kaavaa, jolla Suomi antoi aikoinaan ensimmäisenä maailmassa naisille äänioikeuden, vaikkei ollut vielä edes itsenäinen valtio. Mutta noudatti autonomiansa suomia valtuuksia ja sai nimensä samaan historiankirjaan kuin itsenäisyyden säilyttäminen hävityllä sodalla.
Sisu oli niin suurta, että saimme otsaan hullun leiman ja nyt sekin halutaan viedä meiltä pois samankaltaisen oikeuskeskustelun kautta. Suomi hävisi ehkä sodan, mutta suomalainen hulluus oli liikaa Stalinille, eikä hän halunnut sellaista kansaa osaksi johtamaansa Neuvostoliittoa, vaan tyytyi niihin alueisiin, jotka jäivät sen punaisen viivan taakse, jonka hän piirsi karttaan vapisevalla kädellä nautittuaan pullollisen vodkaa tajutessaan, millaisia hulluja siellä länsirajan takana oikein asuu.
Se suurin ero on kuitenkin ikäero. Kun se on tarpeeksi suuri, siitä tulee liian suuri ongelma ymmärrettäväksi. Ilmeisesti ymmärryksen raja kulkee presidenttiparin 29:ssä ainakin silloin, kun mies on vanhempi. Puumien tarvitsee muistaa vain, että 18vuotias on täysi-ikäinen. Ja 18vuotiaiden tulee muistaa se, että yli 47vuotiaat ovat muille tabuja, vaikka yhteiskunnallisesta keskustelusta yritetään parhaalla mahdollisella tavalla kitkeä tabuja pois.
Johonkin se raja on vedettävä, mutta kun puhutaan rajatapauksista, ajatus kasvaa kieroon. Jos portsari kysyy kello 23.55 papereita sisään pyrkivältä ihmiseltä, joka tulee täyttämään 18 viiden minuutin päästä, seisottaako hän ovella, vai päästääkö hän sisään sillä edellytyksellä, ettei tilaa mitään ennen kuin vuorokausi vaihtuu. Vai käskeekö hän tulemaan uudestaan vasta vuorokauden kuluttua ihan vain siksi, että ottaa nokkiinsa toisen typeryydestä. Sitä kun ei mitenkään todistaa, että olisi syntynyt juuri vuorokauden niinä tunteina, jotka baari sinä yönä on auki. Kaiken kaikkiaan oli ero mikä tahansa, siitä on vaikea keskustella järkevästi.