Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Päiväntasaajalla aurinko nousee vuoden ympäri joka aamu samaan aikaan ja nousee aina zeniittiin asti. Illalla se laskee ja yöstä tulee pimeä. Selkeitä vuodenaikoja ei voi määritellä, vaikka niistä kuukausien perusteella puhutaan ja pakkasta esiintyy vain öisin. Ihmiset valittavat vain keskipäivän kuumuudesta ja varjottomuudesta.

Suomen kesä on yhtä lyhyt kuin talvi. Talvi tuntuu pidemmältä, koska voimasuhteet ovat erilaiset. Kesällä edes auringonlasku ei tuo tullessaan sellaista pimeyttä, joka estää näkemästä ilman valoja. Talvella auringonnousu tuo täyden valoisan muutamaksi tunniksi, mutta ei sitä kaamosmasennukselta huomaa, kuten kesällä kukaan ei huomaa, että aurinko laski. Ihmiset valittavat vain silloin, kun sataa.

Suomen syksy on pitkä kuin kevät. Päivä tasaantuu kumpaankin vuodenaikaan keväällä valoisan ja syksyllä pimeän hyväksi. Keväällä tämä kokemus on monelle syksyä miellyttävämpi ja siksi sitä tahtoo masentua. Keväällä kesä ei tule millään, syksyllä on liian kylmä jo ennen ensimmäistäkään pakkasyötä. Ihmiset ovat valittamatta vain silloin, kun ei sada.

Kun päiväntasaajalla jokaista valoisaa päivää seuraa pimeä yö, Suomessa sama ilmiö tulee kausiluontoisesti. Lapsena siinä ei ole mitään outoa, kun siihen tottuu, mutta aikuisuus tuo tullessaan mielialat, joihin pimeä vaikuttaa useimmin masentavasti. Päiväntasaajalla ei ole vara masentua yön pimeästä, jos naapurissa asuu leopardi. Talviunta nukkuva karhu harvemmin tulee vastaan, vaikka asuisi naapurissa. Miksi siis valitamme?

Ihmiset voivat taistella vallasta, mutta useammin kyse on vapaudesta. Vapaus on valtaa päättää itse omista asioistaan, mutta kaikki eivät ole aina samaa mieltä ja väärä seura tekee valinnoista vääriä. Toiselle vapaus merkitsee muiden tahdosta riippumatonsa sortamista, jos ajatusmaailma on erilainen ja heitä tässä yhteiskunnassa jostain syystä eniten tuetaan. Yksikin soraääni ja järjen mukaisen enemmistön kannan painoarvo voi olla täysin merkityksetön.

Demokraattinen vallankäyttö perustuu ajatukselle säännöllisestä vallanvaihdosta ja enemmistön kannan ratkaisemisesta, mutta näin ei aina ole. Taloyhtiöissä kovan kädenväännön kohteena oleva parveketupakointikielto perustuu useammin kieltoa vastustavan voitolle, vaikka heitä olisi yksi kymmentä vastaan. Jos vastaavanlainen asia tulisi kiellosta tomuttaa vuodenvaatteita parvekkeella, sillä yhdellä anarkistilla ei olisi mahdollisuuksia, vaikka pöly on tupakan savua vaarattomampaa, ei haise ja lähtee pyyhkimällä pois.

Joskus kuulee kysyttävän, haittaako jos poltan. Jos joku rohkenisi sanoa sen haittaavan, ilma tuskin jäisi raikkaaksi. Jos tupakointi on kielletty, näkemys on, että kiukuttelija voi pitää huolta vain siitä, että noudattaa itse sääntöjä, eikä puutu muiden haluttomuuteen. Taistelu vapauksien ja oikeuksien puolesta ajaa äärimmäisiin tekoihin muuallakin kuin mielenosoituksessa, jossa polttopullot lentävät. Suomessa meno ei ainakaan vielä ole yhtä rajua, mutta sanoilla on suurempi merkitys. Sanat eivät tapa, mutta siltä voi hetken tuntua, kun on oikein pahasti tullut nöyryytetyksi. Loukkaantumisen takia ei pääse ambulanssilla sairaalahoitoon, mutta saatuihin vammoihin voi elämä menehtyä.

Kuka tahansa meistä voi löytää itsestään sen sisäisen pelurin, joka ei anna periksi, vaikka silmä puhkeaisi. Pää pysyy kylmänä ja löytyy perusteet sille, joilla toisten kokema asiaton käytös on oikeuden nimissä perusteltua. Siinä ei tarvitse olla mitään järkeä, vaan juuri järjettömyys saa muut vaikenemaan. Ero on siinä, ketkä myöntävät kiinni jäädessään menneensä liian pitkälle ja keiden mielestä vika on aina vain kaikissa muissa. Mutta ilman kahta ei ole riitaa, eikä ilman riitaa ole rakkautta. Toiset ovat vain itserakkaita, jotkut ainoastaan eläinrakkaita. Eivät ne lapsuuden traumat parane sillä, että hyökätään yhteiskuntaa vastaan, kuten lapsuudessa muut hyökkäsivät niitä omia ajatuksia vastaan, jotka ehkä olivatkin totta, mutta kukapa sen todistaisi.