Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Kesäaika, kelloja käännetään tunti eteenpäin vuodesta toiseen aina maaliskuun viimeisenä sunnuntaiyönä. Eikä siinä ole mitään järkeä. Perimmäinen tarkoitus on saada lisättyä valon määrää aikaan, jona ihmiset valvovat. Mutta eihän se valo mihinkään lisäänny. Se vain siirtyy aamusta kohti iltaa.

Erittäin ovela tapa huijata aivoja luulemaan, että valoa tulisi lisää. Ei, eikä aivoja huijata muutenkaan. Kaltaiselleni aamuvirkulle aamuherätykset eivät tavallisesti tuota suuria ongelmia. Jos joskus nukkuukin kellon sointiin asti, ei tarvitse torkkuja päästäkseen ylös. Mutta kun kesäaika alkaa, ovat aivot kellon soidessa unten mailla. Jos heräät omia aikojasi tuntia ennen kellon sointia, tarkoittaa kesäaika kellon soimista siinä hetkessä. Ei ole aikaa koota itseään pötkötellen, vaan heti pitää nousta. Se ei ole sama asia kuin herätä kellon sointiin ilman luonnotonta ajan siirtymää.

Toiset eivät saa iltaisin unta, kun aivot ovat vielä tunnin jäljessä. Kun siihen yhdistää vaikeat aamuherätykset, voi jet lag olla aikamoinen rasite. Ja voi että päivä tuntuu lyhyeltä. Aina kun katsot kelloa, se on jo todella paljon. Toiset eivät saa unta vain siksi että on niin valoisaa. Suomessa valoisa tulisi nukkumaanmenoaikaan lopulta ilman kesäaikaakin, mutta olisipa yksi huoli vähemmän.

Kesäaika kestää seitsemän kuukautta. Kun lokakuun lopulla palataan takaisin normaaliin aikaan, kääntyy tilanne täysin päälaelleen, jos et osaa nukkua tuntia pidempään. Ei tarvitse odottaa kellon sointia, että heräisi. Jos heräät tuntia ennen kelloa, olet hereillä kaksi tuntia ennen kelloa ja olet tunnin päästä valmis nousemaan ylös. Koko päivä tuntuu todella pitkältä. Kun katsot kelloa, se on erittäin vähän. Vaikka osaisit nukkua ylimääräisen tunnin alta pois, illalla sillä ei ole enää mitään merkitystä. Aivot ovat menossa nukkumaan vanhaan aikaan. Ei todellakaan voida sanoa, että seitsemän kuukauden takainen menetys otetaan takaisin. Elimistö on jo turtunut siihen ja jet lagiin lähdetään puhtaalta pöydältä.

Suomessa kesäajasta luopuminen ei ole kiinni kansasta, eikä edes eduskunnasta, sillä kyse on EU-direktiivistä. Ottaen huomioon miten monella direktiivillä EU on hankaloittanut maataloutta, on kesäaika erittäin outo direktiivi. Eivät eläimet ymmärrä kellojen siirtelystä. Lehmät eivät ehkä lypsä tarpeeksi kun siirrytään kesäaikaan. Talviaikaan palaaminen vastaavasti seisottaa maitoa pidempään.

Kenelläpä sitä olisi aikaa miettiä kesäajasta luopumista, kun taloustilanne yleensä on mikä on, epävakaalla pohjalla. Mutta eihän kesäajan lopettaminen maksa mitään. Se päinvastoin säästää rahaa, kun ei tarvitse maksaa yölisällistä palkkaa niille, jotka käyvät kääntämässä julkisten paikkojen kellot. Etenkin kun osa niistäkin kääntyy vasta maanantaina. Ja kun palaamme ajassa taaksepäin 1900-luvun alkuvuosiin, jossa kesäajasta alettiin puhua. Se oli alun perin pelkkä vitsi, mutta sitten joku otti sen tosissaan. Vähitellen ilmiö alkoi levitä ja keksittiin aina vain lisää ja lisää perusteluja sille, miksi siinä on järkeä. Kunnes itse perusteita alettiin tutkia ja havaittiin, että ehkä ei sittenkään ole kovin viisasta. Niinhän se on aina mennyt. Saadaan huima idea ja keksitään samaan inspiraatioon visio idealleen. Ihan sama onko siinä mitään järkeä, mutta kuulostaa hyvältä. Vuosia myöhemmin tajutaan, että se oli virhe. Venäjästä on näinä aikoina vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa, mutta ainakin he lopettivat kellojen siirtelyn ajatellen maan kansalaisten hyvinvointia.

Suomeen ehdotetaan jäähyväisveroa. Jos haluat muuttaa maasta pois, pitäisi maksaa ylimääräistä veroa kaikesta siitä omaisuudesta, jonka on tienannut. Vaikka koko ajatus torpattiin välittömästi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että joku sai idean. Idean joka oli niin huono, että se oli pakko sanoa ääneen. Joku muukin piti sitä hyvänä ideana siksi, että siinä ei ollut mitään järkeä. Idea päätyi lopulta median käsiin ja sitä kautta koko Suomen kansa alkoi kauhistella, mitä ihmettä verohallinnon päässä oikein liikkuu. Halu saada nimensä historian kirjoihin. Samaa tavoitteli Virkkunen kuntauudistuksensa kanssa. Idea joka oli alusta asti niin huono, ettei itsekään tainnut olla tosissaan. Siinä melkein tuli itsellekin paha mieli, kun kuunteli niitä selitteleviä lausuntoja mitä hän uutisille aiheesta antoi. Miksi kukaan haluaa nöyryyttää itseään sillä tavalla? Jokainen sana tulee suoraan sydämen ulkopuolelta. Mutta kyllä hän tavallaan historiaan jäi juuri sillä selittämisellä ja Brysseliin pakenemisella.

Mitä meillä oikeasti on? Perintövero. Kukaan ei voi päättää omasta perinnöstään, sitä tulee jos on tullakseen. Jokainen perii vanhemmiltaan ainakin osan lain nojalla ja testamenttaukset ovat muita perintöjä. Mutta kun perit, maksat verot. Jos et pysty, myyt perinnön. Asuntokaupoilla kummittelee varainsiirtovero ensiasunnon ostajia lukuun ottamatta. Se on monelle kompastuskivi, mikä hautaa haaveet ensiasunnon vaihtamisesta uuteen. Mutta ensiasunnon ostoa rajoittaa vain säästöt ja tulot. Perintöverosta voi saada vapautuksen vain siirtämällä perinnön haltuun ennen kuolemaa. Yritysvero on niille jotka yrittävät ansaita rahaa sen maksamiseen.

Mitä veroja meiltä puuttuu? Jos maastalähtö edellyttäisi ylimääräisiä veroja, pitäisi saman koskea maahanmuuttoa. Rajoittaisi kummasti perusteetonta maahantuloa. Ei tänne tulla elämään valtion rahoilla ilman minkäänlaista halua sopeutua yhteiskuntaan, kulttuuriin ja kieleen. Avioliittoja solmitaan ja suurin osa niistä päättyy eroon. Tilanteen tasoittamiseksi avioliittovero, joka lasketaan puolison tulojen mukaan. Saataisi lumeavioliitot kuriin. Erotilanteessa eroa hakeva osapuoli maksaa veroa kaikesta siitä omaisuudesta, jonka on tienannut avioliiton aikana. Parantaisi kummasti asenteita puhua asioista jos ennen liiton solmimista. Tarvitaanko niitä todistajia mihinkään, vai onko rakkaus aitoa. Lapsen adoptoimisesta maksettava veroa 18vuotiaaksi asti. Karenssivero niille jotka lähtevät työsuhteesta muun kuin uuden työn takia. Koiraveroa ei enää ole, mutta se takaisin ja koskemaan kaikkia eläimiä, joita ei kasvateta syötäväksi.

Verojen lisääminen on yksi tapa kasvattaa taloutta tai sitten lisätään työpaikkojen määrää. Kun ihmisillä on töitä, he saavat palkkaa. Kun saa palkkaa, voi kuluttaa. Kun kuluttaa, maksaa arvonlisäveroa. Muut verot vähennetään palkasta täysin kivuttomasti. Mutta työpaikkojen synty ei yksin riitä. On löydettävä töille myös tekijät. Onhan niitä maa täynnä, mutta asenne on ongelma. Tuntuu että ei kiinnosta. Ja kun ei kiinnosta, ei haluta tarttua haasteeseen. Ollaan mieluummin kotona pelkillä päivärahoilla, joka on kuulemma kannattavampaa kuin neljän tunnin kiinteä osa-aikatyö. Sillekin pitäisi tehdä jotain. Jos et suostu tekemään neljää tuntia, et koskaan saa enempää tunteja ja vakituista työtä.

Vaikka antaisit työlle mahdollisuuden, tuntuu yhä, ettei kiinnosta. Mikä sitten kiinnostaa? Olisiko kyse siitä, ettei se ole koskaan ollut kaukaisinkaan haave. Tai vastaa sitä mihin on kouluttautunut haaveineen. Mitä sitten? Elämässä ei kaikki aina mene kuin on suunnitellut. Ei vain yksityiselämässä, myös työelämässä. Miten yksityiselämässä ollaan aina valmis tekemään uhrauksia etenkin kun kyse on rakkaudesta toiseen ihmiseen. Rakkauttahan työkin on. Ei vain osaa selittää, mikä siinä kiehtoo ja saa haluamaan aina vain lisää. Ensihuuman jälkeen voi tuntua tylsältä, mutta se on aivan normaalia. Välillä menee hyvin, välillä huonosti. Tärkeintä on olla luovuttamatta. Jos selkeää unelmaa ei ole ollut, tämä voisi olla se. Ihmiset ympärillä voivat varjostaa hyvää ilmapiiriä, etenkin vittumainen työnantaja voi saada hermot menemään tiukille. Se voi johtaa omaan irtisanomiseen. Tai sitten suhde voi päättyä omista mielipiteitä viis, kun yt:t osuvat omalle kohdalle. Kun löydät uuden, voit viihtyä siinä tai olla viihtymättä. Käyt läpi useita ja tajuat, että mikään ei ollut niin kivaa kuin se mistä ensin joutui pois. Ajatella että vaikka uusi työ on hyvä, se yksi oli se ainoa oikea elämätyö, joka ei haaveista huolimatta kestänytkään, kunnes eläkepäivät meidät erotti.

Suomi sai uuden Kingin, ensimmäisen kuudennentoista. Laulutaidolla ei ollut mitään merkitystä, karisma ratkaisi. Krista Kosonen eläytyi mustalaisen rooliin hyvin, mutta entäs sitten. Se on ehkä maailman helpoin näyteltävä ja imitoitava. Ei tarjonnut mitään uutta näkökulmaa mihinkään. Voisi hyvin olla oikea henkilö.

Martti Alanen oli pöhkö. Pöhköt ovat pienoinen enemmistöryhmä. Sellainen joka ei osaa ihan kaikkea, mutta sen minkä osaa, osaa erittäin hyvin. Fakkiasiantuntija. Tunnetaan myös nimellä nyhvö, nyhverö, nyhvökki, onhan näitä. Vanhentuneempi muoto on idiootti, mutta ei mustalasiakaan saisi kuulemma nimittää manneiksi. Riku Niemisen näkemys pöhköstä oli onnistunut suoritus. Sisimmässään herkkä luonne, joka kätkee itseensä taiteellisia luonnonlahjoja. Muutakin kuin laulua. On valmis nöyryyttämään itseään julkisesti jokaisesta vyön alle saadusta iskusta hallitusti. Vaatimaton taito täyttää maitohyllyjä on pelkkä pintanaarmu.

Entä finaalista pudonneet kilpailijat? Niitäkin on maailma täynnä. Pissiksiä, koti-isiä, yritysjohtajia, metroja ja Tove Hanssoneita. Niitä joiden sisällä asuu pieni koira, joka tykkää koiruuksista. Mutta Ahvenanmaan ulkopuolella suvun sisällä rakastetaan lihallisesti vain serkkuja. Ja pilluilu on enemmän yksityinen makuuhuoneasia.

En ole kuullut kenenkään kehuvan Kingiä hauskaksi. Olen vain nähnyt ruudussa twiittejä. Sen perusteella Kingin suurin ongelma lienee se, että se oli pelkkä vitsi. Eihän se eroa oikeista laulukilpailuista mitenkään. Idolssissa on vuosien varrella nähnyt sellaiset tyypit kuin Ilkka Jääskeläinen ja Ari Koivunen. On edelleen arvoitus kuka oli näyttelijä näiden hahmojen takana. Hanna Pakarista näytteli trukkikuski Lappeenrannasta. Koop Arponen oli kahden maan kansalainen ja tarina siitä vetosi suomen kansaan. Vähän samanlainen tarina oli Anna Abreulla, mutta suomen kansa näki vain hänen hymykuoppansa.

X-factor oli täysi floppi. Se mihin pystyi osallistumaan myös yhtyeenä, kuten ulkomaalaisiin Kingeihin ja voiton vei köyhä katusoittaja. Myöhemmistä idols-kausista ei ole jäänyt mitään historian kirjoihin, kun tuomariston tylyt kommentit surkeista yrityksistä jätettiin pois alkukarsinnoista ja keskityttiin hyviin suorituksiin. Kingissä vaihtuva tuomaristo kommentoi esityksiä ja niissä se suurin hauskuus olikin. Mitä voi sanoa Voice of Finlandista? Jo ääni ratkaisee osiossa laulemaan mikrofoniin yhtyeen kanssa, joten kuka vain ei pääse. Ja vaisusti ovat menestyneet levyttämään päässeet myyntimarkkinoilla.

Kingin voisi yhdistää yhteen Suomen euroviisukarsintojen kanssa. Se on ollut vitsi vuodesta 1962 kun Tipitii valittiin. Aika näyttää onko vitsi 2015 Kojomainen nollapommi vai lähempänä Lordin hirviöpukuleikkien saavuttamaa pistepottia. Kappale on hyvin yhteen törmäävä tekijä. Siinä ei ole ärsyttää renkutusta, kuten jamma, jamma, jaa tai äh, äh, äh, äh, ding dong. Mutta se toistaa laulaen omaa nimeään. Eihän sitä ymmärrä muut kuin virolaiset, joten jos menestystä tulee, se on suora kopio Kingin voiton salaisuudesta. Ei laulu, vaan artisti. Tai yhtye. Bändissä on neljä jäsentä, joten kaksi paikkaa taustalaulajille on vapaana. Ne voisi antaa Niemisen serkuksille.