Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Varpusparvessa näkee jatkuvasti lintuja, jotka lentäessään nahistelevat keskenään. Aivan samalla tavalla kuin ihmiset yhteisöissä. Jotkut ovat jatkuvasti riidoissa keskenään jostain jonniin joutavasta mitättömästä pikkuasiasta, eikä kummallakaan ole sivullisen puuttuessa asiaan pokkaa sanoa suoraan, mistä riita johtuu, vaikka tietää sen vähintään yhtä hyvin kuin toinen. Toisen mielipide on väärä. Vaikka nykyään puhutaan aina vain enemmän pyrkimyksistä tasavertaisuuteen ja tabuttomuuteen, on kaiken sen taistelun keskellä unohdettu totuus, johon mikään sääntö ei päde. Toiset ihmiset ovat viisaampia kuin toiset. Mutta sekin on pelkkä mielipidekysymys, kuka kenenkin mielestä on viisas ja kuka ei. Mihin sitä verrataan ja mikä on peruste. Toiset tykkäävät toisista enemmän kuin toisista ja ne psykologiset tekijät ovat ratkaisevassa roolissa, kun on pakko tehdä valintoja. Yksi kiusanteko kertoo enemmän kuin tuhat soimaavaa sanaa.

Joulun kunniaksi etenkin työyhteisöissä on tapana unohtaa riidat ja toivottaa työkavereille hyvää joulua tai ainakin sitä joulua. Eihän tämän naamaa tarvitse sen kunniaksi muutamaan päivään nähdä, vaikka ajatteleminen on täysi mahdottomuus. Niissä ajatuksissa eletään siinä haavemaailmassa, ettei riitoja ole. On vain todellisuus, jossa itse itseään viisaampana pitävä osapuoli saa toisen ymmärtämään oman näkemyksensä järkevyyden riippumatta siitä, onko siinä järkeä vai ei. Sama terapiamuoto auttaa olemaan riidoitta niiden ihmisten kanssa, joiden naamoja ei muuten tarvitse pahemmin tuijotella, mutta joulun kunniaksi sekin uhraus on tehtävä.

Kouluyhteisöissä kaikki eivät ole kaikkien kavereita, mutta kaikki samassa koulussa ovat koulukavereita ja samalla luokalla luokkakavereita. Kun joku järjestää synttäreitä, riidat unohdetaan, että pääsee syömään ilmaisia herkkuja. Ilmaisia lapsille, kalliita sankarin vanhemmille. Lahjojen osto käy kalliiksi kutsutun vanhemmille. Mitä useampi kaveri, sitä useampi lahja. Eikös tämä ollut se, joka kerran kiusasi sinua, miksi sinä hänen synttäreilleen haluat mennä. Tai vanhemmat ovat vanhoja tuttuja ja jotain on jäänyt ratkaisematta. Ja joku Kurttila sanoo, että on syrjivää kutsua osa ja jättää osa kutsumatta. Ilmeisesti hänelle tuli hyvä mieli sen lapsen kohtalosta, jonka luokse ei tullut kukaan.

Ja kun juhlat on ohi, kohta taas riidellään niin kuin ne varpusetkin, jotka talveksikaan eivät pois katoa. Eipä tullut silloin mieleen, kun koulussa laulettiin Varpunen jouluaamuna, jonka lyriikoissa esiintyvä pyyntö siemenen ottamisesta teki kappaleesta hilpeän kymmenen vuoden ikään, jossa lisääntymiseen liittyvistä asioista alkoi olla jyvällä erilaisten kuulopuheiden kautta, eivätkä vanhemmat enää koettaneet peitellä totuutta asiasta kysyttäessä. Kuolemastahan kappale kertoo ja sekin on valitettavasti läsnä joidenkin jouluissa tai sen odotuksessa, vaikka haluaisi mieltää pelkäksi ilon juhlaksi. Toisaalta kaikki ne jotka ovat syntyneet syys-lokakuun taitteessa, voi hyvinkin olla, että jouluna riidat saatiin sovittua. Ja kohta riidellään synttäreistä.

Tähän aikaan vuodesta monet vanhemmat jaksavat vuodesta toiseen aloittaa jatkuvan jankuttamisen siitä, että tontut ovat lähteneet liikkeelle. Pitää muista olla kiltti tai joulupukki tuo lahjojen sijasta säkillisen risuja. Omalla tavallaan se on pelottavaa kuunneltavaa, vaikka ainakaan omat vanhemmat eivät koskaan kertoneet, mitä kilttinä oleminen heidän mielestään tarkoitti. Tuskin ainakaan valehtelua. Tulihan sitä itsekin aikanaan otettua ne puheet todesta pienoisen pelon kautta, mutta en ollut yhtään sen rehellisempi. Joku siellä ikkunan takana puheissani välillä vilahti, vaikka en nähnyt mitään. Ja vanhemmat kuittasivat sen sillä, että tonttu se varmaan oli. Usein minulla oli myös tapana luetella ikkunan vieressä lahjatoiveitani ääneen ja kuvitella, että tonttu kuuntelee ja tekee muistiinpanoja, kuten laulussa lauletaan.

Ja kyllähän se tonttu lapsen toiveet kuulee, mikäli vanhempi kuulee ja katsoo rahojen riittävän. Jos kirjoittaa joulupukille lahjalistan, tontut kyllä vievät sen perille, kun muistaa tarkastuttaa vanhemmilla, että kaikki sanat tuli varmasti kirjoitettua oikein tai mihin aikoo sen piilottaa. Taisipa joku kaveri kerran kertoa, että oli unohtanut lahjalistan yöksi keittiöön kahvinkeittimen viereen ja aamulla se oli kadonnut. Siinä sitä vasta oli ollut ihmettelemistä, että miten ne osasivat hakea sen sisältä. Samaan aikaan kun toiset puhuivat kilpaa totuutta. Vanhemmat sen ottivat ja joulupukilla on tekoparta. Ainakin sillä oli ukin kengät tai naapurin sedän ääni. Tai omassa tapauksessa ukin ääni paljasti sen, mikä oli jo monta kertaa ääneen sanottu. Puhelin soi ja joku setä pyysi isää tai äitiä puhelimeen. Puhelun päätteeksi utelias lapsi sai suoran vastauksen suoraan kysymykseen. Joulupukki soitti, sanoi tulevansa illalla.

Ei siinä ihmetellyt, miksi se asiakseen soitti. Kun jo aamusta asti oli ollut ehkä jokseenkin turhamainen jännitys päällä, sai vain huokaista edes kerran siitä helpotuksesta, että pukki varmasti tulee. Miksi se soittelisi, jos tuomisena olisi vain risuja tuhmille lapsille. Hälytyskellot eivät soineet vielä silloinkaan, kun näki pukin ajavan lentävien porojen sijasta autolla pihaan ja katsoi ikkunasta, miten se käveli pihan poikki ovelle ilman lahjasäkkiä ja eteisen puolella mukana oli säkillinen lahjoja. Kun pukki sitten lähti, aikuiset näkivät lentäviä poroja.

Jokaisella on oma lähestymistapansa saatella omat lapset joulunhurmokseen näiden satuhahmojen välityksellä ja se voi aiheuttaa joskus kiusallisia tilanteita. Jo pidemmän aikaa televisiomainoksessa on ollut topakka pikkutyttölapsi, joka opastaa pikkuvanhamaisesti aikuisia siitä, että lapsille pitää kertoa satuja. Niin eivätkös tutkijat nyt jo varoittele, että joulupukista valehteleminen on vaarallista. Onhan se rasittavaa pohdiskeltavaa pienen lapsen aivoille, kun sekä koulun joulujuhlassa että kaupungin keskustorilla paikalle saapuu pukki, vaikka kotona nimenomaan puhuttiin, että se tekee töitä vain aattona. Toiset sanovat, että joulupukki on kuolematon, vaikka Joulupukin kuumalinjan alkuperäinen pukki nimenomaan kuoli muutama vuosi sitten. Unohtamatta tietenkään sitä, miten yksi ja sama joulupukki ehtii jakaa kaikki lahjat maailman jokaiseen kolkkaan. Siihen kysymykseen löytyi aikanaan erittäin nerokas vastaus vuosia sitten erään kahdeksanvuotiaan suusta keskellä kesää. ”Pakkohan sen on ehtiä, kun niitä on vain yksi”. Tämän jälkeen epäselvää on vain yksi asia. Miksi työssä käyvät ihmiset valittavat jatkuvasti sitä, kun kaikki pitää tehdä itse. Samalla kun kertovat lapsilleen satuja joulupukista, joka jakaa kaikki lahjat yksin, eikä koskaan valita. Hyvää kesän odotusta.