Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Sanotaan että me suomalaiset olemme muutosvastarintaista kansaa. Kaikki uudistukset tai pelkät ajatukset, jotka eivät ole lähtöisin omasta päästä, tekevät meistä haavoitetun karhun. Entä sitten ne, jotka ovat päätösten takana ja tietävät jo valmiiksi, että kun tämän sanoo ääneen, niskaan tulee lähes pelkkää kuraa. Lieventääkseen taakkaa, he kertovat meidän puolesta, mitä ajattelemme ja koira murahtaa, kun halko osuu päähän ja taju säilyy. Suhtaudumme kielteisesti, menetämme yöunemme ja murjotamme muutaman päivän, kunnes saamme muuta ajateltavaa ja unohdamme ainakin hetkeksi, että kunniaa on loukattu. Omaa tai jonkun muun, jota ei välttämättä voi edes selkeästi määritellä.

Esimerkiksi Muumien uudet äänet ja vuorosanat. Pienen pätkän nähneenä voin sanoa silläkin uhalla, että saan asian tiimoilta otsaani haavoittuneen karhun leiman, en tykännyt. Tykkäsivätkö ne, jotka joutuivat osallistumaan tähän selkkaukseen. Uutisten mukaan kyse oli rahasta. Yle vaati ääniraidan myymisestä niin paljon rahaa, että oli halvempaa palkata uusi käsikirjoittaja tekemään uusi käsikirjoitus, joka vain poikkesi hieman alkuperäisestä. Tuli mieleen, kun yläasteella piti äidinkielentunnilla tehdä portfolio. Opettaja korosti, ettei olemassa olevaa tekstiä saa kopioida, koska se on plagiaatti eli kirjallinen varkaus, joka täyttää rikoksen tunnusmerkistön, vaikka koulumaailmassa rangaistuksena oli pelkkä hylätty nelonen. Mitä siis tein? Muutin sanojen ja lauseiden järjestystä, käytin synonyymejä, pudotin sanoja pois tai lisäsin niitä omasta päästä ja sain kehuja, kuinka nerokkaasti olin oivaltanut, miten ajatellaan itse. Ja sain seiskan. Tuntui hölmöltä, mutta ei sitä paremmin voi tehdä ilman sitaatteja.

Entä näyttelijät, joille maksettiin palkkaa kopissa puhumisesta? Näyttelijöillä ei aina ole vara valita töitään, joten myydään ääni, kerran se johonkin kelpaa. Suostuminen oli varmasti yhtä vaikeaa kuin poliittiset uhraukset, joita oppositiossa kutsutaan takinkäännöksi ja hallituksessa sopeuttamiseksi. Kyllä nämä Muumien äänet oli pakko tuoda tähän päivään, kun suurin osa vanhoista ääninäyttelijöistä on jo eläkkeellä, osa kuollut ja Jarmo Kosken ääni oli unohdettu alkuperäisestä ääniraidasta kokonaan. Nyt sekin asia on korjattu.

Nyt voidaan miettiä, miten ne lapset, joille uusi ääniraita on ensimmäinen kosketus, ajattelevat, jos näkevät myöhemmin sarjaa vanhalla ääniraidalla. Myytyjä julkaisuja on niin paljon olemassa, että jotkut ovat varmasti valmiita maksamaan niistä joku päivä hintaa. Törmätäänkö siihen samaan, mitä me nyt ajattelemme uudistuksesta. Kuulostaako uusi paremmalta, koska he tottuivat siihen vai näkevätkö he lävitse. Se varmasti riippuu siitä, millaiseen tulevaisuuteen heillä on taipumus. Ovatko he niitä, jotka tekevät päätöksiä uudistuksista vai niitä, jotka harovat uudistuksia vastaan, koska heidän mielestään on turha tehdä helpommasta vaikeaa. Olemme jälleen kerran suuren kysymyksen äärellä. Mistä me voimme tietää, vaikka muutoksen vastustaja olisikin oikeassa, että uudistus lopulta vain pilaa kaiken. ”Kaikki” on tunnetusti liian paljon sanottu. Pikemminkin haitat ovat hyötyjä suuremmat, mutta entä ne, jotka enimmäkseen hyötyvät. Hyötyikö Yle ääniraidan oikeuksien säilyttämisestä itsellään, kun heiltä puuttuu kuva. Ehkä vielä joku päivä, mutta sitä odotellessa on mentävä niillä mitä nyt on.

Mistä me tiedämme mitä Muumilaaksossa tapahtuu kuvan ulkopuolella. Millaiset bileet Nipsu järjesti, kun muut olivat majakkasaarella. Mitä Nuuskamuikkunen todella tekee Etelässä? Mihin Haisuli aikansa käyttää, kun ei ole tekemässä kenellekään kiusaa. Miten Pappa ja Mamma hyödyntävät ajan, jonka lapset ovat ulkona leikkimässä. Hehän eivät riitele toisin kuin Muumipeikko ja Niiskuneiti, vaikka ovat samalla ainoat, joiden herkkiä hetkiä näytetään. Onko Mymmeli Poliisimestarin kanssa vain siksi, että hän on poliisi. Millainen maailmanmatkaaja kasvien kerääjänä tunnettu Hemuli on? Missä Tuutikki asuu kesäisin? Yllättävän paljon Laaksossa asuu erakoita. Vain Mörkö oli niin vihainen, että ärisi kaikille. Majakan vartija oli ainoa, joka ei siitä nauttinut. Onko tämä viesti jäänyt kaikilta huomaamatta kaikkien muiden faktojen tai ainakin oletettujen totuuksien pohjalta. Halusiko Tove Jansson sanoa, että jokaisessa meissä asuu jonkinlainen erakko. Ainakin ajatukset harhailevat omia polkujaan pään sisäisessä mielikuvitusmaailmassa vailla selkeää päämäärää. Toiset vain osaavat nauttia siitä ilman, että heillä olisi mitään muuta salattavaa kuin se, ettei kukaan ymmärrä heidän luontaista kutsumustaan omaan rauhaan itsensä kanssa. On niin kovin vaikea ymmärtää ihmistä, jonka ajatusmaailma ei vastaa omaansa, mutta sosiaalinen tilanne joka vallitsevassa hetkessä syntyy, on vain yksi hetki. Se voi jäädä ainoaksi tai siitä voi tulla elämänmittainen seikkailu. Mutta aina löytyy jotain, mikä ei avaudu ja silloin yleensä sanotaan, että ei taida olla kaikki Muumit Laaksossa. Kenellä muka on?

Johtaako johtaja joukkoa vai joukko johtajaa? Latinalaisen sanonnan mukaan ”millainen joukko, sellainen johtaja”, mutta onko se niin yksiselitteinen. Joukko ei aina voi valita itse johtajaansa, vaan joutuu tyytymään siihen, jonka toiset johtajat valitsevat. Samalla lailla johtaja voi joutua hyväksymään joukon, jonka johtoon hänet valitaan. Sääntö voi vaatia kunnioittamaan, mutta luottamus täytyy aina ansaita. Johtajan ei tarvitse sietää, että päätöksiään vastaan niskuroidaan, mutta miksi kukaan niskuroisi hyviä päätöksiä vastaan. Johtaja, joka ei tahdo hyväksyä, että hänen päätöksensä on jonkun mielestä huono idea, joka vain vaikeuttaa asioita. Eiköhän työnsä tekijä itse tiedä, mikä on paras tapa tehdä ja toimia, kunhan tulee tehdyksi ajallaan ilman tuottamuksellista hidastelua työajan täyttämiseksi ja muiden työrauhaa häiritsemättä.

Miksi johtaja johtaa pelkkää työtä? Haluaa vaikuttaa asioihin pelkästä uudistumisajatteluhalukkuudesta tai saadun palautteen perusteella. Yksi ainoa ulkopuolinen palaute, joka puhuu olemassa olevia käytäntöjä vastaan sitäkin puutteellisimmilla tiedoilla, miksi asiat ovat, niin kuin ne ovat. Jokin siinä vain ärsyttää ja tehdään asiasta numero. Ja kun johtaja päättää, mikä on hänen tapansa tuoda asia esiin. Asiallisella keskustelulla vai ylimielisellä julistamisella, johon on turha esittää vastaväitteitä, koska hän on nyt asiasta päättänyt. Asenne voi tarttua ja kohta kaikki puhuvat toisilleen yhtä töykeästi ollessaan erimieltä ja pitääkseen kiinni oikeuksistaan saada tehdä työnsä juuri sillä tavalla kuin itse haluavat ja parhaaksi itselleen näkevät. Johtajan näkökulmasta se tarkoittaa töiden tekemistä hänen haluamallaan tavalla. Johtajan selän takana sääntöjä ei ole. Luotettavuus tuhoutuu ja puheita on mahdoton ottaa vakavasti edes silloin, kun johtajalla oikeasti, oikeasti on jotain asiaa.

Uusi johtaja tuntemattoman joukon edessä on aina haasteen edessä. Hänen on opittava tuntemaan alaisensa, heidän asenteensa ja luonteidensa vahvuus. Kuinka helpoksi hän johtamisen kokee ja kuinka luotettavaksi johtajan tapa johtaa joukon puolelta koetaan. Joukossa voi olla nöyriä ihmisiä, jotka eivät välitä siitä, että kaikki on järjetöntä. Tai niitä jotka puhuvat suoraan välittämättä siitä, että puhuvat taholle, joka sääntöjä ja lakeja kiertämällä pystyisi pelaamaan sinut ulos.

Myös joukolla on mahdollisuus pelata johtajaa, mutta se edellyttää yksiin aivoihin pelaamista, mikä on sitä vaikeampaa mitä useammat aivot joutuvat päätöksiä tekemään. Erilaiset tavat ajatella ovat samaan aikaan sekä voima että heikkous. Joku ei tykkää jostain ja toiset ovat enemmän kavereita keskenään ja pelaavat yhteen periaatesyistä. Silloin vahvin on huonokin johtaja, jonka ainoa viisaus on, että kenestäkään ei tarvitse tykätä, mutta töitä on kyettävä tekemään sovussa. Jos johtaja sanoo näin, hänen ei tarvitse tehdä sitä siksi, että henkilökemioissa olisi esiintynyt räjähdysherkkiä yhdisteitä, vaan yleinen toimintaohje erilaisuuden hyväksymiselle siinä joukossa. Mutta jos joukon yksittäinen jäsen joutuu valistamaan toista puhumalla itsestään, on jotenkin tullut ilmi, että joku ei hänestä tykkää. Ja sen sijaan, että hän lähtisi selvittämään syytä, hän koettaa epätoivoisesti sulkea syyt kuoren alle ja puhuu johtajan elkein, koska kokee itsensä johtajaa vahvemmaksi tai olevansa tämän suosiossa. Virtahevon selän takana on aina turvassa, jos tietää olevansa nopeampi.