Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Saako suvivirttä laulaa? Siitä on keskusteltu tänä keväänä tavallista enemmän. Jopa eduskunta joutui ottamaan kantaa todetakseen, että päättäkää itse, ei meitä kiinnosta.
Tavallaan se on ymmärrettävää, että yhteislauluperinteestä halutaan eroon. Kun itse pääsin peruskoulusta tasan kymmenen vuotta sitten, ei tällaisia keskusteluja ollut vielä olemassa, mutta kuinkas kävikään. Musiikinopettaja sai soittaa kaikessa rauhassa koko intron kolmesti läpi ilman, että yksikään noin kolmestasadasta pikkukoulun juhlavieraasta olisi laulanut. Eikä häntä edes palkittu urotyöstään aplodeilla. Ja vaikka joku laulaa, löytyy aina joku, joka ei laula, vaikka osaisi sanat. Se voi olla oppilas, joka vihaa laulamista tai vanhempi, jolle on jäänyt laulamisesta niin pahat koulutraumat, että vain järjetön rakkaus omaa lasta kohtaan sai hänet uhrautumaan ja saapumaan juhliin paikalle.
Ehkä yhteislaulun sijasta olisi syytä harkita jotain pelkistetympää. Etsitään yksi tai useampi vapaaehtoinen, joka palaa halusta päästä esiintymään ja lukemaan kesän kunniaksi oodin esimerkiksi näin:

On lumet pois jo sulaneet,
herännyt luonto henkiin,
kukat kukkaan puhjenneet
ja maljakoihin päätyneet.
Puut lehtiin ovat verhoutuneet,
nurmet niityt vihertää,
aurinko kun lämmittää,
niin taivas silloin sinertää.
On muuttolinnut palanneet,
laulujansa laulaneet,
puolisonsa kosineet
ja pesän heille rakentaneet.

Kadut kaupungin on vilkastuneet,
neidot paljain säärin,
hoikat sekä rehevät,
miesten mielestä mehevät.
Uimarannat kuhisee,
ne auringonpalvojia,
rasvattuja naaraita
ja alfauroksia.
Kissat pikkubikineissä
kilvan ryntää uimaan,
kollit sitä katsovat,
se näky päätä huimaa.

Ilman rasvaa palaa nahka,
pitää muistaa juoda,
ettei iskee nestehukka,
sokerista menee suola.
Yöllä ei saa nukutuksi,
hikoilee, on kuuma,
jos saa unta, sataa lunta,
vieressä on puuma.
Mökillä on sauna lämmin,
nakuna saa uida,
grilli täynnä makkaroita,
lohi kypsyy savulla.

Tuulenviima, heikko vire,
sietää ulkoilmaa,
sisällä on tukalinta,
lukea vain kirjaa.
Taivas joskus tummuu pilveen,
vastassa on sade,
salama jos välähtää,
on ukkosesta kyse.
Myrsky tekee tuhojaan,
ei auta sitä surra,
siivottava jälkensä
ja hammasta yhteen purra.

On kaikki tää vain hetken huumaa,
lyhyt suomen kesä,
kokea tai potea,
saako lainkaan pesää?
Koulut alkaa, syksy saa,
reppukauppa vilkas,
loma loppuu, työt alkaa,
tilipussi runsas.
Siis ottakaamme ilo irti
nyt tästäkin kesästä
vaikka ette pitäisikään,
pitäkää syksy mielessä.

Yhteiskunta koskettaa meitä kaikkia ja me kaikki kosketamme yhteiskuntaa. Vaikka pakenisit sivistystä metsään, et ole yhteiskunnalta turvassa. Joku omistaa metsän ja vieraalla metsäperällä on asuminen kielletty. Vaikka olisit itse metsän omistaja, kuka tahansa voi jokamiehen oikeuksien nojalla tulla maillesi poimimaan marjoja ja sieniä lupaa kysymättä. Aina voi rakentaa aidan, jonka sisäpuolelle ei saa astua, mutta se herättää taatusti ohikulkijan mielenkiinnon, mikä juttu tämä oikein on. Vaikka asia ei hänelle kuulu, voi ymmärtämättömämpi yksilö soittaa poliisin paikalle. Mistä hän voi tietää, että aita on omistajan tekosia, ellet ole paikalla sitä kertomassa. Ja vaikka olisit, hän ei ehkä ymmärrä halujasi asua yksin metsässä ja asiat paisuvat mitättömistä pikkuseikoista valtaviin mittasuhteisiin. Rauhasi on rikkoutunut ikuisiksi ajoiksi. Jos asut erämökissä valtion mailla, et voi estää muita tulemasta sinne.
Vaikka saisit elää kaikessa rauhassa ilman muiden ihmisten häiriöitä, kartat yhteiskuntaa henkesi kaupalla. Metsässä asuu luonnostaan villieläimiä, joille ihminen on saalis. Vaikka omistaisit aseen, et voi ampua tuosta vain, koska yhteiskunta säännöstelee metsästystä. Asettakaan ei voi omistaa ilman lupaa. Ruuan valmistus edellyttää tulta ja sen tekemisen luvallisuutta säätelee yhteiskunta jopa omalla maalla.
Jos käytät vain raakaa ravintoa, sinun tulee tietää, mitä voit syödä. Tähän tarvitaan yhteiskunnan apua, esimerkiksi opaskirjaa. Kirjoja ei löydy luonnosta, vaikka ne paperista valmistetaan.
Ja tietenkin sinä metsän omistajana olet ikuisesti kiinni yhteiskunnassa tekemälläsi metsäkaupalla. Tieto on olemassa yhteystiedoillasi varustettuna. Ja aina voi tulla vastaan tilanteita, joissa sinut on löydettävä. Nykyajan tekniikalla se ei ole ongelma, vaikket omistaisi lainkaan matkapuhelinta. On varmasti olemassa myös muita seikkoja, jotka jokainen voi itse oivaltaa. Metsässä on kiva käydä silloin tällöin vaeltamassa tai hankkimassa ruokaa lain sallimin keinoin, mutta lienee kaikista paras myöntää absoluuttinen tosiasia. Kaupunki on ihmiselle luontainen elinympäristö, siinä missä metsä on sitä karhuille ja susille. Sitä paitsi eivät esi-isämme missään metsissä asuneet, vaan luolissa.

Nykyaikana on suorastaan muotia tehdä kaikki asiat väärin. Mitä ikinä teetkin, se on jonkun mielestä väärin, väärä tapa toimia. Ilmiö perustuu ymmärtämättömyyteen, mistä seuraa väärinymmärrys. Vaikka asioista ottaisi selvää kaikin mahdollisin keinoin, voi kaiken ymmärtää edelleen väärin. Vaikka kuinka koetat selittää, voi toisen ajatuksissa olla totaalinen tyhjiö asian sisäistämiselle.
Mutta ihmismieli toimii näin. Jokaisella on oma tapansa ajatella, nähdä asiat, mitkä koskettavat tätä kaikkialle ulottuvaa yhteiskuntaa. Mutta valitettavan moni elää niin syvällä omissa näkemyksissään, että mielii tehdä niistä diktatuurisen totuuden mahdollisimman röyhkeästi. Kuin kaikki muut olisivat mielipiteineen väärässä ja vain oma on se oikea.
Asioista saa keskustella, mikäli molemmat ovat siihen suostuvaisia. Mutta jos toinen ilmaisee haluttomuutensa, on asia loppuun käsitelty. Puhutaan jostakin muusta tai ollaan hiljaa. Ei kukaan halua, että oma mielipide raiskataan, raiskaus on rikos.
Toisin sanoen jokaisella on oltava vapaus valita mielipiteensä omasta vapaasta tahdostaan ilman kenenkään painostamista ja pidettävä siitä kiinni vaikka henkensä kaupalla. Jos mielipide muuttuu, sitä helposti sortuu siihen, että haluaa lähteä tekemään siitä diktatuurista totuutta, kun alkaa kuvitella ajatelleensa väärin.
Pohjimmiltaan on vain muutama asia, joiden suhteen valintoja on tehtävä rajojen kanssa. Missä asutkin, olet velvoitettu noudattamaan sen maan perustuslakia, jonka kamaralla jalkasi seisovat. Mitä työksesi teetkin, olet velvoitettu maksamaan veroja. Jos menet yksityistilaisuuteen, olet velvoitettu sitoutumaan annettuihin sääntöihin ja etiketteihin. Oli tilanne mikä tahansa, löytyy aina joku, jolle yksi tai useampi vaade on liian iso uhraus. Joku ei ymmärrä, miksi kaikkia juhlavieraita tulee kätellä. Toiset kiertävät veroja. Jotkut ovat valmiita rikkomaan lakia, jos pykälä on heistä väärin kirjoitettu.
Mikä tässä kaikessa on niin vaikeaa? Se vain on osa tätä ihmisluontoa, jolle ei ole mitään tehtävissä. Jos joku haluaa ottaa tietoisen riskin toimiessaan joko säännön tai lain äärirajoilla, minkä me sille voimme etenkin, jos ketään ei kiinnosta puuttua asiaan. Ei ketään voida tuomita vahingosta, jos ei ollut perillä joko säännöistä tai olosuhteiden tilapäisestä asettumisesta niin, että teko voidaan ainakin teoriassa katsoa vääräksi. Eikä vahingosta syyllistämällä kukaan ota koskaan opikseen. Paras keino ennalta ehkäistä vahinkoja, on perehtyä lakeihin ja sääntöihin etukäteen. Ja jos liian moni tuntuu liian isolta palalta purtavaksi, ei peiliin katsominen ole pahitteeksi. Ja kun vanhinko sattuu, asiat pitää pyrkiä puhumaan selviksi. Jos toinen osapuoli ei ole siihen suostuva, olet voimaton. Voit vain toivoa, että hänellä on hyvä huumorintaju.