Nuorten aikuisten työttömyys on puhututtanut jo vuosia ja syystä. Töitä ei ole, koska korkeita ikäluokkia ei haluta päästää eläkkeelle, vaikka nämä olisivat työkyvyttömiä muiden, paitsi kelan lääkärien mielestä. Jatkuvat sairaslomat tulkitaan pelkäksi teeskentelyksi, koska asiaa ei voi todistaa mitenkään. Siinä on vain sana sanaa vastaan, miltä itsestä tuntuu, miten paljon sattuu, jos jotain tekee. Vaikka työterveyslääkäri vakuuttaa sairaslomatodistuksessa puhuvansa totta kunniansa ja omatuntonsa kautta, se on vain mustaa valkoisella. Kelan lääkäreillä kun ei ole lainkaan omatuntoa puhumattakaan kunniasta.
Samaan aikaan näiden kielteisten eläkepäätösten kanssa maahanmuuttajat ja paikalliset puliukot saavat pyytämällä itselleen kaikki mahdolliset etuudet, ettei laitos vain saisi syytöstä rasismista. Ehkä työkyvyttömyyseläkettä hakevan pitäisi naamioitua puliukoksi, kuten kerjäläinen naamioituu katusoittajaksi, niin saisi kaikki rahat pois pelkästä säälistä.
Ei voi kuin ihmetellä, miten on ajauduttu tilanteeseen, jossa työurien pidennystä on lähdetty ajamaan yhtä aikaa nuorisotyöttömyyden ehkäisemisen kanssa. Järkevintä olisi päästää vanhat nyt vapauteen ja ottaa nuoret tilalle uria uurtamaan. Urien pidennys vasta sitten kun työttömyys on saatu kuriin. Jos nuoret eivät ajoissa pääse oikeisiin töihin, on vaarana ajautuminen vapaaehtoistyön pariin ja pilamaan elämänsä. Tällä viikolla vapaata liikkuvuuttani häiritsivät kesän ensimmäiset feissarit vaatimassa rahaa seuraavalle keikalleen. Öljynporauslautta on jo valittu, rahoitus vain puuttuu. Harmaata talouttakin se ruokkii, kun kuittia ei ole saatavissa.
Vähintään yhtä vakava sivuraide on ajautuminen liikkuvan tarkastajan virkaan, jossa kaikki vihaavat sinua. Terveystarkastaja, maataloustarkastaja, lipuntarkastaja ja parkkipirkko ovat vain muutamia esimerkkejä. Myös palotarkastajan vierailu voi aiheuttaa närää, jos tämä huomauttaa vaikka paloportaiden alle varastoidusta yhdestä pienestä pahvilaatikosta, joka ei tulipalon sattuessa olisi kenenkään tiellä.
Voi kuulostaa helpolta laittaa vain vanhat eläkkeelle ja ottaa nuoret heidän tilalleen, mutta ei se niin ole. Jokaisella on omanlaisensa haaveet, toiveet ja tavoitteet, joiden varaan tahtoo elämänsä rakentaa. Kaikille aloille ei näin välttämättä löydy riittävästi työntekijöitä, vaikka vapaita paikkoja olisi kuinka. Vaikka olisi, eivät työtaidot välttämättä vastaa vaatimuksia, joilla työyhteisö on omiaan ottamaan uuden jäsenen omakseen, oli pomon mielipide asiasta mikä hyvänsä. Mutta ei yhteiskunta toimi niin, että kaikki yksinkertaiset, hitaat tumpelot laitetaan kortiston pohjalle pölyttymään, ellei työntekijä sitä omalla menettelyllään suorastaan kerjää. Myös nuori uusi työntekijä voi soveltaa asioita, miten ne on hänelle neuvottu, mikäli uusi tapa johtaa samaan lopputulokseen kuin vanha vähintään yhtä nopeasti. Ylimielinen asenne ja kokeneemman antaman palautteen suora torppaaminen ovat avaintekijät ilmapiirin tuhoamiseen, eikä sellaista käytöstä tarvitse kenenkään sietää. Ei vaikka uusi talossa olisi iältään vanhempi kuin häntä neuvova pitkäaikaisempi.
Joskus on pakko suostua tekemään sellaistakin työtä, mitä ei haluaisi tehdä ja siinä tulee parhaiten esiin, miten erilaisia me ihmiset ajattelutavoiltamme olemme ja miten sillä voi olla suuri merkitys tulevaisuuden kannalta. Toiset voivat huomata vääränlaisen työn olevan niin mukavaa, että siitä tulee heille oikeanlaista, eivätkä he valita kohtaloaan, että haaveet johtajan virasta kapsahtivat perusduunariksi vaatimattomimmassa kategoriassa. Toiset eivät löydä tilanteesta mitään hyvää milloinkaan. Tekevät sitä pitkin hampain vain rahan takia ja vähitellen asenteen lipsuminen alkaa näkyä ulospäin.
Mieleen tulevat väkisinkin television kykyjenetsintäkilpailut, joissa pääpaino on laulukilpailujen puolella. Mukaan pyrkijät kertovat avoimesti, miten ovat pienestä pitäen haaveilleet saavansa laulamisesta ammatin enemmän kuin mistään muusta. Toiset mainitsevat vihaavansa omaa työtään ja parhaassa tapauksessa ovat sanoneet itsensä irti voidakseen päästä mukaan ohjelmaan. Vaikka tuomarit antaisivat niskaan tylyimmän mahdollisen tuomion, kehottavat tekemään itsensä takia jotain muuta elämällään, he kieltävät antamasta periksi ja tahtovat jatkaa unelmansa täyttämistä muilla keinoin. Se on ihan oikea asenne, mutta joskus on pakko antaa sen verran periksi, että realisoi unelmansa uuteen muotoon. Vaikka mitään oikeaa ammattia ei siitä saisi, ei harrastamisesta pidä koskaan luopua. Mikäli on työpaikka alla, voi laittaa rahaa sivuun ja edistää unelmia jonkin verran, julkaisemaan jotain omalla kustannuksella, oli kyse musiikista tai jostain muusta taiteen lajista. Ja netin käyttö on puoli-ilmaista. Jos hyvä tuuri käy, voivat ponnistelut johtaa johonkin, mutta jalat maassa. Vain murto-osa lyö itsensä läpi olematta pelkkä tähdenlento, joka laskee ja nousee samanaikaisesti. Sama teoria pätee haaveeseen olla alansa huippu, oman yrityksen johtaja ja itsensä pomo. Jos pääsee sivuamaan unelmaansa, pitää osata olla realistinen tai uran kehitys voi kaatua yhteen virheeseen. Sanotaan että virheistä oppii, mutta jos se ajaa vararikkoon, voi olla vaikea yrittää uudelleen.
Entäs ne jotka eivät koskaan löydä itselleen mieleistä alaa. Kuluttavat miettimisaikaa joko opiskelemalla tai tekemällä sekatyötä ilman ammattia sen mukaan, minne työkkäri heidät osoittaa. Ja kun kädessä on kymmenen eri tutkinnon paperit tai takana kymmenen eri työpaikkaa, joista mikään ei ollut lapsuuden haaveammatti, eikä mikään vieläkään kiinnosta. Silloin voi kokeilla onneaan vaikkapa television kykykilpailun puolella. Jos laulutaidot eivät riitä, voi aina pitää itseään hyvänä kotikokkina.
