Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Helmikuun 28. on Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä. Kaikki tietävät että Kalevala on suomen kansalliseepos, joka koostuu suomalais-karjalaisista kansanrunoista. Runoista, joiden jokaisessa säkeessä on kahdeksan tavua. ”Vaka vanha Väinämöinen, taitaja iänkuinen”. Vain kaksi mainitakseni. Tarinoita ajalta jolloin luku- ja kirjoitustaidon puutteessa mytologisia tarinoita kerrottiin laulamalla runoja. Sitten tuli Elias Lönnrot, kirjoitti ne ylös lukutaidon oppineita varten ja käytti omaa mielikuvitustaan saadakseen aikaan alulla ja lopulla varustetun suuremman tarinan pienemmistä tarinoista, jotka joku muu oli keksinyt laittaa lyyriseen muotoon lyhyemmin. Halunnut näin kertoa miten täälläpäin oli tapana asioista ajatella, mikä oli ajattelun kulttuuri. Eri mieltä sai olla, kunhan tiesi missä seurassa oleili. Omien maailmannäkemysajatusten esittäminen liian korkea-arvoisessa olisi saattanut vaikuttaa heistä kiinnostavalta, mutta jo seuraavana yönä sinulta olisi hakattu kirveellä pää irti sillä perusteella, että yrität noiduttuna houkutella ihmisiä mukaan vääränlaiseen ajattelun kulttuuriin.

Mutta ajat ovat muuttuneet. Suomessa ei enää tarvitse pelätä pään menettämistä oman mielipiteen takia, mutta edelleen löytyy seuraa, jossa hiljaisuus on jopa sananvapauden nojalla viisaampaa. Helsingin punavihreässä kuplakulttuurissa on ihan turha mennä esittämään omia näkemyksiään ilmastonmuutoksen luonnollista tekijöistä tai ylenpalttisen suvaitsevaisuuden aiheuttamista vaaroista, sillä kuri on kuin illallinen venäläisessä kodissa. Mikään ei anna oikeutta jättää lautaselle ruokaa, jos talon emäntä on sen annostellut. Ja tapoihin kuuluu annostella useaan kertaan runsaasti. Verrattuna vaikkapa japaniin, jossa veitsen antaminen lahjaksi symboloi halua laittaa välit poikki. Heiltä kuulemma löytyy ymmärrystä sille, jos lahjan antaja tulee toisesta kulttuurista, eivätkä paikalliset tavat olleet tiedossa.

Suomalainen kulttuuri on siihen verrattuna helppo ja vapaamielinen. Jos saat kutsun kotiin, suurin huolenaihe on siinä, jos et tunne väkeä. Ovatko he tarkkoja jostain tietystä etiketistä vai eivät. Onko perinteinen kahvipaketti tai ruisleipä mielistelyä, toipahan edes jotain. Vai lahja kuin lahja, ei olisi tarvinnut. Sisulla siitä selviää.

Myös punaviinipullo on yleinen lahja, vaikkei Suomella ole omaa rypäletuotantoa. On vain pienet markkinat marja- ja hedelmäviineille. Likööreitä valmistetaan paljon, mutta niidenkin tunnettavuus on vähäistä. Suurempaa roolia näyttelee viina, vodka ja olut. Niiden käytöstä meitä jopa moititaan, vaikka tilastollisesti juomme suurin piirtein saman verran kuin ranskalaiset viinejä, joita maassa tuotetaan samassa suhteessa kuin meillä olutta. Eikä kukaan valita, että ranskalaiset juovat liikaa, koska juominen tapahtuu vähitellen ja pitkin päivää, kuten kulttuuriin kuuluu. Suomessa ei ole tapana juoda pitkin päivää ja nauttia lounastauolla alkoholia ruuan kanssa. Täällä tehdään ensin koko viikon työt ja pidetään sitten hauskaa koko viikon edestä.

Onko suurin ongelma sittenkin siinä, että lähdetään, vaikkei keksi mitään syytä hauskanpidolle. Juodaan humalahakuisesti, kunnes ei enää jakseta, saatetaan epähuomiossa rikkoa lakia ja viimeisenä ylilyöntinä nautitun luonnoton poistuminen nousemalla vatsalaukusta takaisin suuhun hallitsemattomalla paineella. Sisulla siitä selviää, mutta säännöstely ei ole rikos. Rahaakin siinä säästyy, kun ostaa alkoholia vain kerran kuussa. Jos rahaa on vain yhteen olueen, sillä on pärjättävä. Jos rahalla saa 24, eikä kaikki mene alas yhdessä kuukaudessa, ei uutta erää tarvitse ostaa vielä seuraavassa. Ravintolassa kaikki maksaa enemmän, ja alkoholin liikakäytöstä on haittaa vain juojalle. Mutta pohjimmiltaan jokainen on itse vastuussa itsestään. Oppii tuntemaan rajansa ja osaa valita seuransa. Ei ehkä ole viisasta lähteä sellaisen mukaan, jonka tietää käyttäytyvän aggressiivisesti hyvinkin vähästä. Mieluummin joku joka hyvinkin vähästä on kaikkien kaveri, vaikka selvin päin hänestä ei saa mitään tolkkua. Saa koko porukan nauramaan joko jutuillaan tai ihan vain kahjolla käytöksellään. Voi siinäkin esiintyä piirteitä, jotka voivat seuraavana päivänä arveluttaa, vaikka tilanne oli alusta loppuun pelkkää nauramista. Vain suomalainen voi siinä tilanteessa kiittää onneaan, että on täynnä sisua.

Koirat ovat yleisesti ottaen hyötyeläimiä, joita voi kouluttaa moneen eri tarkoitukseen. On metsästyskoiria, paimenkoiria, poliisikoiria, tullikoiria, vahtikoiria ja vaikka mitä. Tämä sudesta kesyyntynyt nelijalkainen on vuosisatojen saatossa jalostunut moneksi ja saanut otsaansa leiman ihmisen paras ystävä. Miten niin? Monet amerikkalaisten kotivideot kertovat todella karua kieltä siitä, miten koira aina pilaa kaiken hauskan. Varastaa kaapista ruokaa, vie lapselta lelun, herättää nukkuvan tai tuhoaa postin. Ja haukkuu omistajaansa. Jos ihminen käyttäytyisi samalla tavalla saadakseen huomiota, voi saada itselleen vain ongelmia. Mutta koira saa vain makeat naurut etenkin lasten kiusaamisesta ja päälle karkaamisesta. Ihan sama kuinka väsynyt olet, jos koiralla on vauhti päällä.

Tarkoin harkittu lemmikki, jonka omistaminen vaatii suurta panostusta niin rahallisesti kuin ajallisesti. Sitä ei monikaan lapsi ymmärrä, jos halu omaan koiraan saa jostain tulen alleen. Moni uhrautuva vanhempi saa lopulta pitkän nenän, kun joutuu itse hoitamaan lapsena koiraa, josta tämä lupasi käsi sydämellä kantaa kaiken mahdollisen vastuun. Lemmikkiä kun ei voi jättää ensihuuman laannuttua nurkkaan odottamaan, koska se kiinnostus taas iskee uudelleen. Eivätkä aikuiset ole aina kovinkaan suuri poikkeus. Hankitaan koira kun sinkkuelämä on jatkunut liian pitkään ja vasta sitten huomataan, ettei vapaa-aika riitä. Annetaanpa se vanhemmille, kerran eivät koskaan sitä lapsena suostuneet hankkimaan. Ei ei ole kirosana.

Jotkut eivät omasta tahdostaan halua lapsia ja pitävät koiria lapsinaan. Eikä niillä kovin suurta eroa kieltämättä ole. Molempia pitää ruokkia ja hoitaa. Niiden kanssa pitää leikkiä. Opettaa olemaan haukkumatta. Molempia pitää ulkoiluttaa. Molempia pitää käyttää lääkärissä säännöllisesti, eikä tilanteisiin voi varautua koskaan etukäteen.

Yleensä halu mennä ulos tulee itsestä, mutta välillä on pakko viedä vastoin tahtoa. Ero on siinä, että koira noutaa keppiä, lapsi palloa. Lasta ei käytetä ulkona vessa-asioissa, se opetetaan pöntölle ja pyyhkimään itse. Koira oppii puhdistamaan itse itsensä. Lapsi ei koskaan nuole omaa takapuoltaan.

Kun koira kasvaa aikuiseksi, se ei muuta pois kotoa ja tottelee isäntäänsä. Mutta elinkaari on vain noin kaksitoista vuotta ja suurimmassa osassa tapauksia eläin on lopetettava. Mikäli aikuinen lapsi ei jostain syystä halua muuttaa kotoa pois, on asiaa ennemmin tai myöhemmin alettava edistää jotenkin. Mikäli vanhempi kokee yllättävän kuoleman ja jälkeläisellä on yhä liian kiinteä side hänen varassa elämiseensä, voi kolaus johtaa mielenterveyden romahtamiseen.

Eikä pidä unohtaa sitä maailma kauneinta. Jos kiimainen koira pääsee koirapuistossa karkaamaan toisen koiran kanssa parittelemaan, on sitä ihan turha nuhdella. Jos taas yllättää oman perillisensä samojen koiruuksien ääreltä, tekisi taatusti mieli sanoa jotain mutta ei kannata. Ne ovat jälleen niitä asioita, joita ei halua kuvitella tai keskustella, vaikka alitajuisesti tietää niiden olevan totta. Paljon yleisempää taitaa olla se, että lapsi yllättää vanhemmat samojen koiruuksien ääreltä. Näkee muttei tee itsestään numeroa. Koira saattaa vastaavassa tilanteessa alkaa haukkumaan ja pilata tunnelman, vaikkei mitään pahaa tarkoittaisikaan. Lapsi sen sijaan voi alitajuisesti ajatella, että niin outoa kuin näkemänsä oli, siinä ei ollut mitään pahaa. Paha juttu oli se, että hän näki, koska ei voinut ymmärtää näkemäänsä.