Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Monet laulut kertovat rakkaudesta. Moni korostaa sen olevan kahden ihmisen välinen yksityisjuttu, jota toisten ei tarvitse tietää eikä sietää. Siitä kannustetaan pitämään kiinni, eikä kuunnella sivullisten kyynisiä mielipiteitä, joiden taustalla on yleensä kateus. Se on helppo ymmärtää, jos on ollut vaikeuksia onnellisuuden saavuttamisessa. Mutta vaikka olisi onnellinen, voi kaveripohjaisen suhteen tasolla toisen nousukiito herättää pelkoa. Oma onni ei tullut itsestään, pettymys toi totta tosiaan monta kertaa, mutta väliaikaista se vain oli. Mutta onko kaverilla yhtä vaikea matka, vai pääseekö hän vähemmällä. Sitä ajatusta pää ei kestä. Tai pääseekö hän koskaan samalle tasolle, jääkö matka kesken. Se saa pelkäämään toisen sydämen puolesta, vaikkei sitä niin ajattelisikaan. Puhutaan sydänystävyydestä, mutta koska nykyaikana ihmiset ovat erinäisten tasa-arvoanarkistien takia muuttuneet sairaalloisen vainoharhaisiksi, on syytä puhua vain kaverista. Näin ei pitäisi olla, mutta syyttäkää politiikkaa.

Aikuisten parissa myös sukulaissuhteet tulee luokitella kaveripohjalle. Se on puhdasta psykologiaa. Kun vastuu lapsesta lakkaa, suhteen laatua on osattava muuttaa. Ei se helppoa ole ja jos sitä ei opi, on syytä paeta. Isovanhemmat ovat vielä vaarallisempia, jos sille päälle sattuvat. Rakkauden tunnetta on usein verrattu hallitsemattomaan pakkomielteeseen ja se pätee muussakin kuin luontaisessa rakkaudessa. Halussa löytää itselleen mieltymysten mukainen kumppani, jonka kanssa pariutua. Tutustua tähän kunnolla, samaistua ja tehdä uhrauksia, joilla saa hänet, kunnes kuolema erottaa. Ja kaiken tiellä voi olla tapaus vain kaveri, joka kärsii pakkomielteestä pitää sinut muuten vain haluamassaan muotissa. Vaikka tämä kannustaisi sinua kaikin tavoin etsimään rakkautta, voi sen löytyessä tulla toinen ääni kelloon. Se jos mikä on sairasta, mutta vielä sairaampaa on asettaa kaverin mielipide sydämen mielipiteen edelle. Ongelma on, että hän voi olla oikeassa. Mutta oma vaisto ei riitä erottamaan kahta asiaa toisistaan. Et voi tietää, onko valintasi kuunnella kaveria elämäsi suurin virhe vai ainoa oikea ratkaisu. Et ennen kuin löydät itsesi kaksikymmentä vuotta myöhemmin joko yksin jätettynä, kun toinen lähti. Tai yksin jääneenä, kun ketään ei enää löytynytkään sen jälkeen kun päästit veneeseen hypänneen kalan karkuun. Kaverikaan ei ole enää kuvioissa, koska rakkaus sai hänet muuttamaan ulkomaille ja jäämään sinne. Se osoittautui viisaaksi valinnaksi epäilyistä huolimatta.

Entä jos soraääniä ei kuuluisi? Kaikki vain kannustaisivat sinua toimimaan ja sama tilanne toisen kanssa. Hänenkään korvia eivät soraäänet sinun suhteen kiusaa. Olet yksin omillasi, kaksin sen toisen kanssa. Kemiat tuntuvat osuvan yksi yhteen kuin olisitte tunteneet aina. Kaikki pienet häiriötekijät kääntyvät voitoksi yksi kerrallaan ja saavat sinut innostumaan entisestään toisen seurasta. Ollaan jo vaarallisen lähellä siirtymistä seuraavaan vaiheeseen, niihin astetta isompiin tekijöihin, joita ilman ei voi elää. Millaista on asua yhdessä yhden ja saman ihmisen kanssa. Kohdata hänet joka aamu ensimmäisenä ja toivottaa hyvää yötä ennen nukkumaan menoa joka ilta. Pystytkö siihen? Oletko valmis näkemään hänet kaikin puolin ilman mitään estoja ja hyväksymään sen. Kuuntelemaan hänen ajatuksiaan ilman pelkoja ja sietämään niitä. Haistamaan hänen ominaishajunsa kaikissa olomuodoissa ja olemaan sujut niiden kanssa. Pystytkö samaistumaan hänen ruokailutottumuksiinsa? Oletko valmis tuntemaan itsesi kiihottuneeksi asioissa joita hän sinulta odottaa omien tuntemustensa tyydyttämiseksi? Jos olet, ehkä teidän kannattaa kokeilla jämähtää paikoillemme kiertämään ympyrää samalla kun vuodet vierivät ohitsenne. Eräänä päivänä jompikumpi tajuaa eläneen monta vuotta yhdessä ja samassa ympyrässä. Pelkkä ajatus saa kaiken sen mikä alusta saakka oli mukavaa, tuntumaan tylsältä. Kaipaamaan jotain uutta sisältöä, mikä ei aina luonnostaan tule.

Vai tapahtuuko jotain minkä yli ei voi päästä. Voi vain erota tai seota. Kuinka moni haluaa menettää järkensä vain siksi, ettei tarvitsisi luopua kaikesta siitä mitä on yhdessä koettu. Ei kovin moni, mutta poikkeuksia löytyy. Nyky-yhteiskunnassa kirjoittamaton sääntö kuuluu, että mihinkään ei voi enää luottaa. Kaikki aistisi voivat pettää sinut niin rakkaudessa kuin kaikessa mitä ikinä teet tai tahtoisit tehdä. Mutta että elämässä olisi edes jotain järkeä, valitse yksi asia ja luota siihen. Ja kun luotat, tee se sillä riskillä, että se oli elämäsi suurin virhe. Salama ei iske samaan paikkaan kahdesti, jos puu kaatuu.

Nyt se sitten alkoi, nimittäin kuudes Putous. Uudistunut oma vanha itsensä. Monen mielestä siinä ei ole mitään uutta. Samat tulikokeet, näytön paikat, live-sketsit, nauhoitetut sketsit, viikkokatsaus, yllättäviä tilanteita ja vuoden sketsihahmo. Tai siis vuoden hahmo. Mutta niistähän formaatti koostuu, niille se on rakennettu. Muuten ohjelma tarvitsi kokonaan uuden nimen. Uudistus perustuu sille mihin se pystyi, eli uusiin näyttelijöihin ja käsikirjoittajaan.

Mutta oliko uudistus kovin pöllöinen? Ensimmäinen suora lähetys oli vanhentunut vain kymmenen minuuttia ja navan alla oli käyty kahdesti. Salalokerot ja onkalosukellus eivät ehkä avautuneet perheen nuorimmille katsojille, mutta sai heidät nauramaan. Kuten eräs nelivuotias nauroi räkäisesti, kun Narun tasapainossa koomikko puhui runkkareista. Niin se vain menee, että alitajuisesti vitsi todellakin avautui.

Ravintolasketsit ovat niin nähtyjä toisin kuin meksikolainen kuoro laulamassa Celine Dionia kosinnan päätteeksi. Tukehtumisvaara sen sijaan nähtiin jo ensimmäisellä kaudella. Vielä kun olisi tullut yllätystehtävä vetää sketsi uudestaan eri tavalla. Viikkokatsaus oli oma vanha itsensä. Mutta miksi Sabina Särkän pyyhe ei pudonnutkaan? Syy, Iina Kuustonen. Toinen vieras oli Pekka Pouta. Sai nimensä lopputeksteihin vierailevien tähtien listaan, vaikka istui katsomossa. Sääennuste oli joko etukäteen luettu siihen tarkoitukseen tai otettu jostakin oikeasti joskus luetusta säästä.

Vuoden hahmokilpailu, mitä siitä voisi sanoa? Jusu Herlin, Sisko ja Veli sikiön puoliskoton tytär, joka sai yleisön hiljentymään Piia Potkan muistoksi. Fanikunta koostuu alle 13vuotiaista vanhempiensa vihaajista, mutta heillä ei ole lupa äänestää.
Svetlana Rönkkö, ihana venäläinen puuma ja iloinen loppu.
Ari Stevari, vartija joka tunaroi pippurit omille silmille. Esikuva kaikille niille jotka tunaroivat työssään tai pelkäävät epäonnistumista liian paljon. Kukaan ei pidä hänestä, mutta paikka pysyy. Eikä se yhteiskunta sillä tavalla pyöri että kaikki työnnetään kortiston pohjalle pölyttymään. Tyhmyys ei ole itsessään sairaus.
Rontti Hittavainen, edustaa tietynlaista luonnon lakien mukaista kiihkoajattelua. Mutta ei sekään ole niin pikkutarkkaa.
Loordi Lally, Hikoileva läski joka syö. Kristofer Taxfree oli hikoileva turisti joka joi.
Karjalan Kanfalffi, Karjalainen mies jota esittää nainen. Viime vuoden voittaja Antsku oli karjalainen nainen, jota esitti mies. Ja pohjautuu helposti tunnistettavaan tosihenkilöön, kuten Sika Vainola.
Kissi Vähä-Hiilari, kuka muistaa Pilvi Poudan tai Josefiina Näädän?
Salme Pasi, puoliksi ihminen, puoliksi porilainen. Samppa Linna oli puoliksi turkulainen, puoliksi perussuomalainen.
Heikki Paasonen, Huumasta tuttu hahmo, kuten edeltäjänsä Jaakko Saariluoma. Mutta onneksi olkoon Kiina, joka formaatin osti.

Toiset nauraa, toiset ei. Vain Elämää olisi tänäkin vuonna ollut pelkkä pannukakku ilman Vesa-Matti Loiria ja Elastista. Tulkinta nauravasta kulkurista herätti unohdetun piristyslaulun unestaan ja onnistui. Samalla kun Toni Wirtanen toi kaikkien mieleen päähän pinttyvän korvamadon Bronttosauruksen yöllä. Pitää laulaa kappale alusta loppuun, että sen saa pois.

Ei vanhaa ilman uutta. Possen esiintyjäkaarti on kaikille tuttuakin tutumpaa ja osittain myös sisältö. Mutta kyllä sille nauraa. Niin mille? Sille että mennään soittamaan ihmisten ovikelloja ja halutaan päästä suihkuun. TV:stä tuttu naama ja kamera saavat heti miettimään, että jokin juttu tässäkin on taustalla ja päättää kantaa kortensa kekoon. Ei vielä! Ja ainahan se on kiva katsella kun julkkis joutuu vaaralliseen tilanteeseen. Etenkin jos ei pidä tästä.

Entä sitten Vino Show? Ohjelma jota mainostettiin vinolla huoneella, mutta se olikin vain yksi pieni osa puolentoista tunnin ohjelmaa. Se mikä vähiten nauratti. Se kuitenkin antoi vastauksen kysymykseen, jonka äärellä pieni osa lapsuutta oli mennä hukkaan. Linnanmäen Vekkulasta löytyvän vinon huoneen lattia todellakin on vain vinossa. Ja se riittää aiheuttamaan sen, että painovoima pyrkii kiskomaan sinut alas, mikä tekee ylämäkeen liikkumisesta hankalaa, alamäessä toisin päin. Miten ihmeessä tästä puhtaasta fysiikan ilmiöstä on voitu keksiä viihdeohjelmaan yksi osio. Helposti. Se on ollut alusta asti niin huono idea, että se on ollut pakko toteuttaa. Ja siinä kävi juuri niin kuin on tapana. Oli niin huono, että oli hyvä. Vai olikohan se toisinpäin?

Pelikonetta pelaa pelaaja, jonka myyjä tulkitsee alaikäiseksi ja pysäyttää koneen kaukosäätimellä. Nuori ihmettelee hetken ja marssii näyttämään henkilöllisyystodistuksen. Hän olikin täysi-ikäinen ja peli jatkuu. Olen aika monta kertaa nähnyt tällaisen tilanteen tapahtuvan näinä tehostettujen valvontojen aikana. Ensin otettiin käyttöön pelikoneiden etälukittava kaukosäädin ja kohta ikäraja nostettiin 15:sta 18:sta ja aivan turhaan. Onhan viikkorahojen pelaaminen todella typerää, mutta enemmän kannattaisi olla huolissaan vanhusten pelaamisesta. Ensin tehdään 50vuotta töitä hyvän eläkkeen toivossa ja sitten huomataan että rahaa on liikaa. Muuhun paitsi pelaamiseen. Tai kerrytetään säästöjä ulkomaan matkaan, käydään ja aletaan säästää heti uuteen niin usein kuin jaksaa. Että perilliset eivät vahingossakaan saisi liikaa rahaa, kun kuolema pakottaa antamaan. Ja kaikki vain siksi että yksi on joukossa onneton tunari, joka ei hallitse rahojaan. Ei halua jakaa omaisuuttaan epäsymmetrisiin osiin, niin antaa mieluummin kaikkien kärsiä yhden tyhmyydestä, kuin hyötyä toisen viisaudesta.

Lapsia ja nuoria halutaan suojella peliriippuvuudelta näillä ratkaisuilla. Kerran nousi hirmuinen halo siitä, että lauantain lottoarvontaa seurattiin koko perheen voimin. Myös alkoholimainonnan rajoittamista on perusteltu lasten ja nuorten suojelulla. Voi kuoleman syksy. Ukki luki meille joskus iltasatua kaljapullon kanssa ja teki siitä osan lukuprosessia. ”Ja nyt lukijalle kaljaa”. Meitä nauratti, eikä kukaan ajatellut, että isona meistäkin tulee tuollaisia. Se oli kuitenkin kohtuullista käyttöä. Kaikessa kohtuus, paitsi juhlan kunniaksi vähän enemmän ja kerran vuodessa liikaa.

Eikä vanhusten juomista ole syytä mennä rajoittamaan. Ei se terveys siitä tule yhtään sen paremmaksi. Voi vapaasti lisätä suolaa ruokaan maistamatta ja mitä ne vanhat nyt keksivätkään, koomisia kun yleensä ovat. Juice Leskinen nautti alkoholin mausta viimeiseen asti, vaikka terveys oli pahasti miinuksella. Kun muut joivat vettä, oli Juicella olutlasi vieressä. Olosuhteisiin nähden taisi kuitenkin juoda kohtuullisesti, sanoi lääkäri mitä tahansa. Viimeisinä sanoinaan hän pyysi antamaan viiniä. Huumorimies viimeiseen asti, kuten asiaan kuuluu.

Koulujen alkamisen ja päättymisen aikoina poliisi valvoo nuorten alkoholin käyttöä tavallista tehokkaammin. Asiasta kerrotaan oikein tv-uutisissa, että nuoret osaavat varoa poliisia tavallista tehokkaammin. Aina se ei riitä ja juomat kaatuvat maahan. Ja hyvä niin, jos on tosiaan niin tyhmä, että lähtee varoituksista huolimatta julkiselle paikalle sekoilemaan. Muutenhan sinne ei vaivautuisi mitenkään, kun yhteyttä voi pitää sosiaalisella medialla ja skypellä. Alle 18vuotiailla ei edelleenkään ole laillista oikeutta alkoholin nauttimiseen. Mutta ei ole tupakan polttamiseenkaan ja sille edes poliisi ei tee yhtään mitään.

Lokakuu, 31 päivää syksyä kauneimmillaan. Ensimmäiset yöpakkaset, luonto alkaa vaipua ruskaan. Vaikka pitkän jakson pitkäaikaiset keskiarvot ennustavat tavallista lämpimämpää, viileää se on. Vaikka sataa, ei haittaa.

Tai sitten ei! Vuosi sitten lokakuu toi tullessaan muutakin. Lihaton lokakuu ja täällä se on taas, mikäli luottaa kuulopuheisiin. Ja vaikka ei luottaisi, pelkkä ajatus oksettaa. Mitä ihmettä ne hipit oikein koettavat saavuttaa tällä älyvapaalla sekoilulla? Hukuttaa maailman paskaan!

Melkein minkä tahansa nyt uhanalaisen eläinlajin kohdalla taustalla on sama tarina. Niitä oli, kunnes sivistynyt ihminen tuli ja metsästi melkein kaikki pois. Biisoneita vaelteli aikanaan jopa yli 50miljoonaa Yellowstonen tasangoilla Pohjois-Amerikassa. Lauman pituus saattoi olla yli 30 kilometriä. Mitä hyötyä siitä kenellekään oli, että biisoneita oli niin paljon. Vähiten heille itselleen kun ravintona toimi pelkkä ruoho. Edes susilauman rohkeus hyökätä ison eläimen kimppuun ei ollut kovin tasapainottavaa saalistusta. Tai intiaanien, paikallisen alkuperäisväestön. Heitäkään ollut niin hirvittävästi, yksi eläin riitti joksikin aikaa. Niitäkin se Kolumbus teloitti. Ilmeisesti siksi, että nämä tarjosivat piippua, jolla huomasivat olevan koukuttavia vaikutuksia. Ja maalasivat ihoon kuvia, joita ei saanutkaan pois.

Afrikassa on meneillään nälänhätä samaan aikaan, kun savannilla vaeltelee eläinlaumoja miljoonittain. Gnuita voi yhdessä laumassa olla 1,5miljoonaa. Sekin on paljon. Kun 100 000 naarasta synnyttää yhtä aikaa, lauman koko kasvaa merkittävästi, vaikka jopa puolet vasikoista kuolee ensimmäisen vuoden aikana. Pitäisi laatia jonkinlainen suunnitelma, kuinka monta yksilöä kutakin eläintä on sopivaa metsästää kauden aikana. Ensin pitäisi tietysti päättää, miten vuodenajattomalla päiväntasaajalla metsästyskausi määritellään.

Jos jäniksiä on liikaa, heihin iskee rutto. Luonto alkaa omatoimisesti verottaa kantaa. Keskiajalla rutto kiusasi myös ihmisiä. Jopa neljäsosa Eurooppalaisista sai mustan surmansa. Se sai alkunsa rotista. Myöhemmin tuli tuberkuloosi, jota vieläkin joskus todetaan. Nyt Afrikkaa piinaa Ebola. Tuhansia on jo kuollut, mutta meitä on yli 7 miljardia. Tappava tauti on aina ikävä asia, mutta joskus niin vain tapahtuu. Tauti leviää, kun yksilöitä on paljon. Ihminen on saalistaja joka leijonan tavoin pitää luonnon tasapainoa yllä metsästyksen avulla. Kuten leijonasta, myös ihmisestä voi joskus tulla saalis, mutta erittäin harvoin. Lisääntymistä ei saa rajoittaa pakkokeinoin, mutta jotkut meistä kantavat kortensa kekoon olemalla vapaaehtoisesti lapsettomia. Enkä nyt puhu samannimisestä järjestöstä. Ei ole väärin olla vapaaehtoisesti lapseton, mutta vaatii erittäin paljon itsekuria elää ajatuksen kanssa, että eräänä päivänä sitä kuolee ilman että omat geenit siirtyvät eteenpäin seuraaville polville. Mutta sehän ei välttämättä edellytä vanhemmuuteen ryhtymistä.

Hollantilaiset ovat huumetokkurassa kehitelleen idean keinolihasta. Yksi pihvi on kasvatettu ja syöty kannabisviljelmän vieressä. Alkaisivat saman tien kasvattaa keinovihanneksia laboratoriossa siltä varalta, että kuivuus tuhoaa sadon. Vihanneksista kieltäytyjiä kun on suhteessa vähemmän verrattuna lihasta kieltäytyjiin. Hedelmät, marjat ja viljat eivät ole vihanneksia. Eikä muutama nahistunut salaatinlehti hampurilaisen välissä haittaa mitään. Tomaattikin on kasvitieteellisesti marja. Jotkut syövät kalaa, vaikka kutsuvat itseään vegaaneiksi. Ei lehmiäkään pitäisi siittää nestemäiseen typpeen säilötyillä siittiöillä, vaan tilata sonni paikalle. Kaikilla muilla maatilaeläimillä se menee niin, että tiineytetään naaras tuomalla uros tai viedään naaras sinne missä on uros. Samalla tavalla vapaaehtoisesti lapsettomat ihmiset voivat auttaa luontaisin keinoin lapsia enemmän kuin mitään muuta haluavia toiveen toteutumisessa, omasta vapaasta tahdostaan ilman kenenkään painostamista.