Vapaapudotus

Nyt se sitten alkoi, nimittäin kuudes Putous. Uudistunut oma vanha itsensä. Monen mielestä siinä ei ole mitään uutta. Samat tulikokeet, näytön paikat, live-sketsit, nauhoitetut sketsit, viikkokatsaus, yllättäviä tilanteita ja vuoden sketsihahmo. Tai siis vuoden hahmo. Mutta niistähän formaatti koostuu, niille se on rakennettu. Muuten ohjelma tarvitsi kokonaan uuden nimen. Uudistus perustuu sille mihin se pystyi, eli uusiin näyttelijöihin ja käsikirjoittajaan.

Mutta oliko uudistus kovin pöllöinen? Ensimmäinen suora lähetys oli vanhentunut vain kymmenen minuuttia ja navan alla oli käyty kahdesti. Salalokerot ja onkalosukellus eivät ehkä avautuneet perheen nuorimmille katsojille, mutta sai heidät nauramaan. Kuten eräs nelivuotias nauroi räkäisesti, kun Narun tasapainossa koomikko puhui runkkareista. Niin se vain menee, että alitajuisesti vitsi todellakin avautui.

Ravintolasketsit ovat niin nähtyjä toisin kuin meksikolainen kuoro laulamassa Celine Dionia kosinnan päätteeksi. Tukehtumisvaara sen sijaan nähtiin jo ensimmäisellä kaudella. Vielä kun olisi tullut yllätystehtävä vetää sketsi uudestaan eri tavalla. Viikkokatsaus oli oma vanha itsensä. Mutta miksi Sabina Särkän pyyhe ei pudonnutkaan? Syy, Iina Kuustonen. Toinen vieras oli Pekka Pouta. Sai nimensä lopputeksteihin vierailevien tähtien listaan, vaikka istui katsomossa. Sääennuste oli joko etukäteen luettu siihen tarkoitukseen tai otettu jostakin oikeasti joskus luetusta säästä.

Vuoden hahmokilpailu, mitä siitä voisi sanoa? Jusu Herlin, Sisko ja Veli sikiön puoliskoton tytär, joka sai yleisön hiljentymään Piia Potkan muistoksi. Fanikunta koostuu alle 13vuotiaista vanhempiensa vihaajista, mutta heillä ei ole lupa äänestää.
Svetlana Rönkkö, ihana venäläinen puuma ja iloinen loppu.
Ari Stevari, vartija joka tunaroi pippurit omille silmille. Esikuva kaikille niille jotka tunaroivat työssään tai pelkäävät epäonnistumista liian paljon. Kukaan ei pidä hänestä, mutta paikka pysyy. Eikä se yhteiskunta sillä tavalla pyöri että kaikki työnnetään kortiston pohjalle pölyttymään. Tyhmyys ei ole itsessään sairaus.
Rontti Hittavainen, edustaa tietynlaista luonnon lakien mukaista kiihkoajattelua. Mutta ei sekään ole niin pikkutarkkaa.
Loordi Lally, Hikoileva läski joka syö. Kristofer Taxfree oli hikoileva turisti joka joi.
Karjalan Kanfalffi, Karjalainen mies jota esittää nainen. Viime vuoden voittaja Antsku oli karjalainen nainen, jota esitti mies. Ja pohjautuu helposti tunnistettavaan tosihenkilöön, kuten Sika Vainola.
Kissi Vähä-Hiilari, kuka muistaa Pilvi Poudan tai Josefiina Näädän?
Salme Pasi, puoliksi ihminen, puoliksi porilainen. Samppa Linna oli puoliksi turkulainen, puoliksi perussuomalainen.
Heikki Paasonen, Huumasta tuttu hahmo, kuten edeltäjänsä Jaakko Saariluoma. Mutta onneksi olkoon Kiina, joka formaatin osti.

Toiset nauraa, toiset ei. Vain Elämää olisi tänäkin vuonna ollut pelkkä pannukakku ilman Vesa-Matti Loiria ja Elastista. Tulkinta nauravasta kulkurista herätti unohdetun piristyslaulun unestaan ja onnistui. Samalla kun Toni Wirtanen toi kaikkien mieleen päähän pinttyvän korvamadon Bronttosauruksen yöllä. Pitää laulaa kappale alusta loppuun, että sen saa pois.

Ei vanhaa ilman uutta. Possen esiintyjäkaarti on kaikille tuttuakin tutumpaa ja osittain myös sisältö. Mutta kyllä sille nauraa. Niin mille? Sille että mennään soittamaan ihmisten ovikelloja ja halutaan päästä suihkuun. TV:stä tuttu naama ja kamera saavat heti miettimään, että jokin juttu tässäkin on taustalla ja päättää kantaa kortensa kekoon. Ei vielä! Ja ainahan se on kiva katsella kun julkkis joutuu vaaralliseen tilanteeseen. Etenkin jos ei pidä tästä.

Entä sitten Vino Show? Ohjelma jota mainostettiin vinolla huoneella, mutta se olikin vain yksi pieni osa puolentoista tunnin ohjelmaa. Se mikä vähiten nauratti. Se kuitenkin antoi vastauksen kysymykseen, jonka äärellä pieni osa lapsuutta oli mennä hukkaan. Linnanmäen Vekkulasta löytyvän vinon huoneen lattia todellakin on vain vinossa. Ja se riittää aiheuttamaan sen, että painovoima pyrkii kiskomaan sinut alas, mikä tekee ylämäkeen liikkumisesta hankalaa, alamäessä toisin päin. Miten ihmeessä tästä puhtaasta fysiikan ilmiöstä on voitu keksiä viihdeohjelmaan yksi osio. Helposti. Se on ollut alusta asti niin huono idea, että se on ollut pakko toteuttaa. Ja siinä kävi juuri niin kuin on tapana. Oli niin huono, että oli hyvä. Vai olikohan se toisinpäin?