Aistien varassa

Monet laulut kertovat rakkaudesta. Moni korostaa sen olevan kahden ihmisen välinen yksityisjuttu, jota toisten ei tarvitse tietää eikä sietää. Siitä kannustetaan pitämään kiinni, eikä kuunnella sivullisten kyynisiä mielipiteitä, joiden taustalla on yleensä kateus. Se on helppo ymmärtää, jos on ollut vaikeuksia onnellisuuden saavuttamisessa. Mutta vaikka olisi onnellinen, voi kaveripohjaisen suhteen tasolla toisen nousukiito herättää pelkoa. Oma onni ei tullut itsestään, pettymys toi totta tosiaan monta kertaa, mutta väliaikaista se vain oli. Mutta onko kaverilla yhtä vaikea matka, vai pääseekö hän vähemmällä. Sitä ajatusta pää ei kestä. Tai pääseekö hän koskaan samalle tasolle, jääkö matka kesken. Se saa pelkäämään toisen sydämen puolesta, vaikkei sitä niin ajattelisikaan. Puhutaan sydänystävyydestä, mutta koska nykyaikana ihmiset ovat erinäisten tasa-arvoanarkistien takia muuttuneet sairaalloisen vainoharhaisiksi, on syytä puhua vain kaverista. Näin ei pitäisi olla, mutta syyttäkää politiikkaa.

Aikuisten parissa myös sukulaissuhteet tulee luokitella kaveripohjalle. Se on puhdasta psykologiaa. Kun vastuu lapsesta lakkaa, suhteen laatua on osattava muuttaa. Ei se helppoa ole ja jos sitä ei opi, on syytä paeta. Isovanhemmat ovat vielä vaarallisempia, jos sille päälle sattuvat. Rakkauden tunnetta on usein verrattu hallitsemattomaan pakkomielteeseen ja se pätee muussakin kuin luontaisessa rakkaudessa. Halussa löytää itselleen mieltymysten mukainen kumppani, jonka kanssa pariutua. Tutustua tähän kunnolla, samaistua ja tehdä uhrauksia, joilla saa hänet, kunnes kuolema erottaa. Ja kaiken tiellä voi olla tapaus vain kaveri, joka kärsii pakkomielteestä pitää sinut muuten vain haluamassaan muotissa. Vaikka tämä kannustaisi sinua kaikin tavoin etsimään rakkautta, voi sen löytyessä tulla toinen ääni kelloon. Se jos mikä on sairasta, mutta vielä sairaampaa on asettaa kaverin mielipide sydämen mielipiteen edelle. Ongelma on, että hän voi olla oikeassa. Mutta oma vaisto ei riitä erottamaan kahta asiaa toisistaan. Et voi tietää, onko valintasi kuunnella kaveria elämäsi suurin virhe vai ainoa oikea ratkaisu. Et ennen kuin löydät itsesi kaksikymmentä vuotta myöhemmin joko yksin jätettynä, kun toinen lähti. Tai yksin jääneenä, kun ketään ei enää löytynytkään sen jälkeen kun päästit veneeseen hypänneen kalan karkuun. Kaverikaan ei ole enää kuvioissa, koska rakkaus sai hänet muuttamaan ulkomaille ja jäämään sinne. Se osoittautui viisaaksi valinnaksi epäilyistä huolimatta.

Entä jos soraääniä ei kuuluisi? Kaikki vain kannustaisivat sinua toimimaan ja sama tilanne toisen kanssa. Hänenkään korvia eivät soraäänet sinun suhteen kiusaa. Olet yksin omillasi, kaksin sen toisen kanssa. Kemiat tuntuvat osuvan yksi yhteen kuin olisitte tunteneet aina. Kaikki pienet häiriötekijät kääntyvät voitoksi yksi kerrallaan ja saavat sinut innostumaan entisestään toisen seurasta. Ollaan jo vaarallisen lähellä siirtymistä seuraavaan vaiheeseen, niihin astetta isompiin tekijöihin, joita ilman ei voi elää. Millaista on asua yhdessä yhden ja saman ihmisen kanssa. Kohdata hänet joka aamu ensimmäisenä ja toivottaa hyvää yötä ennen nukkumaan menoa joka ilta. Pystytkö siihen? Oletko valmis näkemään hänet kaikin puolin ilman mitään estoja ja hyväksymään sen. Kuuntelemaan hänen ajatuksiaan ilman pelkoja ja sietämään niitä. Haistamaan hänen ominaishajunsa kaikissa olomuodoissa ja olemaan sujut niiden kanssa. Pystytkö samaistumaan hänen ruokailutottumuksiinsa? Oletko valmis tuntemaan itsesi kiihottuneeksi asioissa joita hän sinulta odottaa omien tuntemustensa tyydyttämiseksi? Jos olet, ehkä teidän kannattaa kokeilla jämähtää paikoillemme kiertämään ympyrää samalla kun vuodet vierivät ohitsenne. Eräänä päivänä jompikumpi tajuaa eläneen monta vuotta yhdessä ja samassa ympyrässä. Pelkkä ajatus saa kaiken sen mikä alusta saakka oli mukavaa, tuntumaan tylsältä. Kaipaamaan jotain uutta sisältöä, mikä ei aina luonnostaan tule.

Vai tapahtuuko jotain minkä yli ei voi päästä. Voi vain erota tai seota. Kuinka moni haluaa menettää järkensä vain siksi, ettei tarvitsisi luopua kaikesta siitä mitä on yhdessä koettu. Ei kovin moni, mutta poikkeuksia löytyy. Nyky-yhteiskunnassa kirjoittamaton sääntö kuuluu, että mihinkään ei voi enää luottaa. Kaikki aistisi voivat pettää sinut niin rakkaudessa kuin kaikessa mitä ikinä teet tai tahtoisit tehdä. Mutta että elämässä olisi edes jotain järkeä, valitse yksi asia ja luota siihen. Ja kun luotat, tee se sillä riskillä, että se oli elämäsi suurin virhe. Salama ei iske samaan paikkaan kahdesti, jos puu kaatuu.