Jää alla

Edes kovat pakkaset eivät ole saaneet minua luopumaan työpaikkapyöräilystä. Onhan se vähän kylmää kyytiä, mutta kävellessä samaa kylmyyttä pitäisi sietää puolet pidempään. Eihän sitä täydellä teholla menemään päästellä. Yhteisöstä löytyy muitakin jotka pyöräilevät töihin, mutta vain jäättömään aikaan. Kaatumisen pelossa käyttävät mieluummin jalkojaan.

Onko se turvallisempaa? Ainakin omasta kokemuksesta kaikki tilanteet joissa kaatuminen on ollut lähellä, on tullut kävellessä. Suurin riski kaatua pyörällä on alkukeväästä, kun jää alkaa sulaa ja loppusyksystä, kun maa alkaa jäätyä. Ja onhan pyöräily talvikelillä huomattavasti turvallisempaa kuin formula-autoilu sadekelillä.

Entä sitten oikeat talvilajit? Oli alla sukset tai luistimet, on kaatumisriski aina olemassa. Sitä ei vain pidä ajatella. Kun lähdet ladulle tai radalle hyväksyt itsellesi sen että voit kaatua. Jos kaadut, nouset ylös. Jos telot itsesi pahemmin, paranna itsesi kuntoon. Tavallinen hiihto ja luistelu harvemmin aiheuttavat luun murtumia pahempia vammoja. Alamäessä ehkä jotain jos luisuu ulos.

Mitä extrememempää harrastus on, sitä suuremmat ovat riskit. Mitä kovempaa on kyyti, sitä pahempaa on kaatuminen. Ainakin näennäisesti. Jos fysiikka osuu oikein kohdalleen, voit päästä ehjänä ylös, mutta entäs kymmenen, kaksikymmentä vuotta myöhemmin? Onnekas selviytyminen voi iskeä takaisin. Kivut ovat kovat ja vain muisto kaatumisesta selittää sen. Vaihtoehtoisesti sinut kiidätetään ambulanssilla sairaalaan, leikataan useita kertoja ja kymmenen kaksikymmentä vuotta myöhemmin sinulla on vain muisto toipumisajastasi jona mietit, toivutko koskaan. Et ehkä täysin ennallesi, mutta ei ainakaan koske mihinkään.

Toisin sanoen mitä tahansa voi tapahtua, kun astuu jäälle tai jäätyneelle lumelle. Jo ensimmäinen askel voi olla kohtalokas. Lyöt pääsi, etkä enää nouse, aivoverenvuoto vie sinut rajan taakse. Samaan aikaan toisaalla extremeharrastaja kaatuu ja nousee takaisin ylös pelkillä mustelmilla. Eli jos haluat taata että mitään ei satu, jää kotiin.