Marrasaaltoja

Laillaan se alkaa olemaan jo vitsaus, että vuodenaika näyttää siihen yleisesti yhdistettävän sääilmiön puolesta lähteä vaihtumaan, mutta ei sittenkään. Kesäajan päättyminen saa marraskuun alun tuntumaan melankolisen pimeältä. Toiset suuntaavat hautausmaille sytyttämään kynttilöitä rakkaille kadehdittuaan ensin koko pitkän viikon rikkaita, joiden verotietoja ei pääse pakoon lehtiä lukemalla.

Pitäisi keksiä isälle lahja, ellei kynttilä syttynyt. Kaupat ovat vihjeitä täynnä ja heti maanantaina näkyvät toiset vihjeet lähestyvästä joulusta. Suklaat tulivat jo syyskuussa ja tilattiin ennen juhannusta. Siihen valoisimpaan aikaan, kun lahjoja saavat vain syntyneet. Kiva muistella nousuissa, kuinka silloin kerran tuli vietettyä yöttömän yön juhlaa synnytyslaitoksella ja isä oli kateellinen äidille, joka sai vetää pään täyteen ilokaasua.

Tarinalla voi muistella pilke silmäkulmassa omaa isäksi tulemistaan raaputtaessaan saamaansa ässäarpaa, joka oli yhtä tyhjä kuin kassit silloin, kun lapsi kysyi, missä oli ennen syntymäänsä. Biologian läksynsä lukeneet kyllä tietävät, etteivät sotilaat vuosikausia istu odottamassa, vaan kehittyvät vain lähteäkseen liikkeelle. Pilkkeenä isän silmäkulmassa on näin paljon lähempänä totuutta kuin edellä kävely, koska aivothan niitä käskyjä jakavat. Onhan se eräänlainen ihme, miten aivoissa tapahtuva testosteroninen stimulaatio onnistuu synnyttämään ja samaan liikkeelle miljoonapäisen-armeijan aivan toisessa päässä ja vain yksi selviää voittajana ja hengissä. Ja se voittaja antoi lahjaksi tyhjän ässäarvan jo miljoonatta kertaa, eikä ole vieläkään tullut itse isäksi.

Mitä sille oikein keksisi joululahjaksi? Lapsena toiveita tuli niin paljon, ettei kaikkea voinut toteuttaa ja pettymys toteumattomiin näkyi aina suuremmin läpi kuin tyytyväisyys toteutuneisiin. Nyt se ei toivo enää mitään, mutta koettaa siitäkin edestä keksiä itse muille jotain annettavaa ja aalto hukuttaa aina.