Pyykkipäivät

Jälleen kerran kun toivottua menestystä ei suomelle tullut, pohditaan syitä teon taustalla. Etenkin kun kyse oli olympialaisista, joissa oli mahdollisuus saada teoriassa 54 mitalia kun lasketaan urheilijoiden lukumäärä ja huomioidaan muutaman uimarin edustus useammassa uinnissa. Ainoaksi jäänyt pronssimitali oli sekin teoriassa hävitty, koska nyrkkeilyssä pronssista ei otella, mutta pronssi on ilmeisesti pakko jakaa kaikissa lajeissa, joten jaetaan se sitten ihan kirjaimellisesti kahdelle hävinneelle.

Suomihan on jääkiekon puolella tottunut häviämään itselleen hopean jo kahdeksan kertaa, viimeksi viime keväänä. Ja kaikki vain siksi, että voitosta oltiin niin itsevarmoja. 1995 ja 2011 kukaan ei ollut valmistautunut siihen, että mestaruuteen voisi olla mitään mahdollisuuksia ja voitto tuli. Jälkimmäisen mestaruuden suurin jälkipyykki oli sitten se, eikö sankareilla ole oikeutta juhlia mestaruutta kuudentoista vuoden tauon jälkeen, vaikka sitten niin rankasti, että astumisen sijasta kaadutaan rakkaan kotimaan kamaralle suoraan lentokoneesta ja myöhemmin halataan televisiossa tasavallan presidenttiä. Oliko ehkä sittenkin parempi, että kulta jäi saamatta. Tiedä mitä olisivat tällä kertaa keksineet. Hopean kunniaksi ei tullut keksittyä mitään mitalikahveja kummempaa. Ainakin ympäri Suomea tuli juotua varmasti monet kahvit, joiden ääressä pohdittiin nähtyä peliä. Etenkin sitä yhtä Kanadan maalia, joka näytti todella taidokkaasti tehdyltä, mutta oli pohjimmiltaan ihan samanlainen kuin kaikki maalit. Se vain meni sillä kertaa sisään ja sinetöi tappion Suomelle hyvästä yritysestä huolimatta.

Olympialaisissa nähtiin 54 hyvää yritystä, mutta kun ei niin ei. Lajista riippuen suoritusten määrä vaihteli ja onnistumisiakin tuli. Niillä ratkaisevilla hetkillä vain kävi se huono tuuri, että toinen oli parempi. Hetki joka oli tiedossa. Tiedettiin, milloin ei saa epäonnistua tai mahdollisuus kultaan karkaa.

Kultahan se on aina mielessä, mutta rikotaan ensin se raja. Taistelu rajasta tapahtuu yksin itsensä kanssa. Onko edessä oleva kohde nyt se, jonka puolesta kannattaa antaa kaikkensa. Mitä jos juuri nyt menee viivan väärälle puolelle tai vastustajan ulkonäkö pettää ja tulee turpaan niin, että rytisee. Mutta kun kaiken sen pelon ja epävarmuuden seasta saa löydettyä itsestään sen verran puhtia, että raja menee rimaa hipoen yli laillisissa olosuhteissa viimeisellä mahdollisuudella, ollaan vain yhden askeleen lähempänä sitä tavoitetta, että kaiken vaivan jälkeen saa kullan kaulaan.

Uurtaminen on vasta alussa. On pidettävä huoli omasta jaksamisesta samalla, kun tutustuu. Yksikin virhe voi johtaa loukkaantumiseen ja unelma murskaantuu. On tunnettava vastustajansa. Keitä he ovat ja mikä on heidän tavoitteensa. Kenelle kulta heidän mielestään kuuluu? Sinulle vai ei ainakaan sinulle? Oma itsensä ei voi olla, se on harhaluulo. Sen aika tulee myöhemmin. Kultaa täytyy sanoa tavoittelevansa, vaikka myöntäisi itselleen heikkoutensa muiden rinnalla. Aina voi tapahtua jotain yllättävää, mutta liian usein tulokset ovat pelkkää oman itsensä asiantuntijoiden paperilaskentaa.

Ja kun sitä kaiken vaivan jälkeen joutuu myöntämään tappionsa, alkaa ikuinen jälkipyykki. Mikä meni pieleen ja mikä oli syy? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Kumman vika se oli, vai sotkiko joku kolmas kaiken hyvän, mikä olisi voinut olla totta. Etsitään käännekohtaa vain huomatakseen, että vaihtoehtoja on rajattomasti, eikä mikään tunnu olevan eriarvoinen minkään toisen kanssa. Kaikki ovat samaan aikaan niin huonoja, että ovat hyviä ja niin hyviä, että ovat huonoja. Vaikka pääsisi eteenpäin ja alkaisi jo tavoitella uutta kultaa, jossittelun aika ei pääty koskaan. Kaikki uudet epäonnistumiset ovat yhtä suuri ylimääräinen rasite kuin työn ja tuskan seasta eteen osuva onnistuminen. Mahdollisuuksia verrataan toisiinsa vain todetakseen, että kaikissa on jotain vikaa. Myös omien korvien välissä. Olisi viisainta panostaa vain siihen, missä onnistui. Ja jos et onnistu ikinä, voit vanhoilla päivillä kiikkutuolissa, jos sellaisia vanhukset vielä tulevaisuudessa käyttävät, kiittää itseäsi siitä, että et koskaan lakannut yrittämästä.