Seinän edessä

Sanotaan että seinilläkin on korvat. Joku voi kuulla mitä sanot, vaikkei tulisi ensimmäisenä mieleen. Vaikka seinän takana joku sinua kuuntelisi, se ei tarkoita samaa kuin olla kärpäsenä katossa. Jotain jää aina kuulematta, jotain kuullaan väärin ja se mikä jäi kuulematta, päätellään itse ja hyvin suurella todennäköisyydellä kaikki on ymmärretty lopulta väärin.

Analyysi ei vastaa totuutta miltään osin enää siinä vaiheessa, kun juoruketju käynnistyy. Moni varmasti muistaa lapsena leikkineensä sitä typerän hauskaa rikkinäistä puhelinta, jossa korvaan kuiskattu lause lähtee vääränä eteenpäin jo ensimmäisen vastaanottajan toimesta. Siitä olikin sitten todella mukava väitellä kuin lapset sen tekevät, että oliko vika vastaanottajan kuulossa vai kuiskattiinko liian hiljaa. Ja jos oikein sattuu olemaan ilkeä lapsijoukko asialla, syytetään sitä porukan hölmöintä lauseiden tahallisesta muuttamisesta, jotta hänet voisi mahdollisimman nopeasti sulkea ketjusta ulos. Ellei tämä itse tajua suuttua leikistä niin pahasti, että ilmoittaa itse itsensä.

Seinällä ei siis tarkoiteta välttämättä ihmistä, joka ei vastaa kun hänelle puhutaan, vaikka sekin voi olla merkki haluttomuudesta ymmärtää sitä mitä hänelle sanotaan. Seinä voi hyvin vastata, mutta ei oikeastaan sano yhtään mitään, vaikka ymmärtää kenties paremmin kuin hyvin. Olisi mieluummin ollut hiljaa kuin seinä puhujalleen on. Kun edes yrittää puolustaa omaa tyhmää itseään järkipuhetta vastaan, sitä vain kerjää verta nenästään. Jälleen kerran vastakkain on asettunut kaksi ääripäätä, jotka ovat yhdestä asiasta sekä puolesta että vastaan ja molemmat koettavat viimeiseen veripisaraan asti pitää omista ajatuksistaan kiinni.

Asetelmassa on kuitenkin yksi mielenkiintoinen seikka. Toinen vain puolustaa itseään sille, joka yrittää saada häntä muuttamaan käyttäytymistään. Lopettaa sen piha-alueen läpi oikaisun sillä perusteella että pihan asukkaat voivat tykätä siitä huonoa ja kiertämällä koko korttelin saa liikuntaa enemmän kun matka on pidempi. Ollaan niin syvällä sen pihan läpi kulkemisessa, että jos kulku estetään, ollaan valmiita kiipeämään aidan yli. Kun kysytään, olisiko se kivaa, jos sinun pihasi läpi alkaisi kulkea ihmisiä ja joku heittäisi kulkiessaan roskia siivottavaksesi, se ei haittaisi tai sitten se on ihan eriasia. Jo äänensävystä voi päätellä, että selityksiä riittää. Vaikka joutuisi lopulta siivoamaan muiden roskia omalta pihaltaan raivon vallassa, ei osata vieläkään nähdä omaa sekoilua peilikuvassa.

Se on taas niitä ihmisluonteen kummituksia. Säännöt ja lait, joita ei haluta noudattaa, pyritään kiertämään vaikka henkensä uhalla. Kun se menee tarpeeksi pitkälle, mikään ei saa sinua muuttamaan käsityksiäsi. Eräänä päivänä mieli voi muuttua ja sitten ollaan kuin mitään eriävää mielipidettä ei olisi koskaan ollut, kunnes taas päälaelleen puolustellaan tyhmyyttään täysin järjettömillä selityksillä. Miksi on mukavaa varastaa lompakoita mummoilta, vaikka tietää sen olevan väärin, eikä pidä siitä että tekee niin. Kun ei muka ole muuta vaihtoehtoa. Rikollinen mieli on hyvin lähellä tätä ajattelua, vaikkei mistään suoraan laittomasta kyse olisikaan.

Auttaisiko järjettömyyttä vastaan sitten järjettömyys? Koettaa pelata toisen pussiin esittämällä tietoisesti toinen toistaan järjettömämpiä näkemyksiä siitä, miksi toisen menettelyssä ei ole mitään järkeä ja ottaa osa niistä itsekin loppujen lopuksi todesta. Samaahan järjettömätkin tekevät, kun koettavat saada järkevät menettämään järkensä tai sietämään omaa järjettömyyttään. Taas kerran ollaan sen asian äärellä, millä perusteella kukaan voi väittää ylitse muiden mikä on järkevää ja mikä on järjetöntä. Onko kyse vain mielipiteistä? Osittain ehkä, mutta jokainen voi miettiä itse.

Jos mieleesi tulee kadulla kävellessäsi aivan yllättäen lyödä turpaan seuraavaa vastaantulijaa riippumatta siitä, oliko se satakiloinen bodari tai pieni viaton lapsi. Lyötkö sinä vai taisteletko sinä ajatusta vastaan ja alat miettiä, mikä sai sinut pohtimaan väkivaltaa muita kohtaan. Salilla voi aina hakata säkkiä ja jos se ei saa ajatuksia pois väkivallasta, kannattaa ehkä puhua asiasta jollekin.

Kun vastassa on seinä, jolle puhuminen ei tuota toivottua tulosta, voi päässä pyöriä joskus kaikenlaisia ajatuksia. Silloin voi itsekin miettiä, kumpi oikeastaan aloitti ja miksi reagointi on niin voimakasta. Se voi olla rakkautta, jonka roihahtavaa tunnetilaa kuullan usein verrattavan hallitsemattomaan pakkomiellesairauksien oireisiin. Aina ei kuitenkaan voi varmaksi sanoa, tunteeko rakkautta sitä toista kohtaan niin palavasti, että halutaan hänet keinolla millä hyvänsä omakseen vai onko kyse rakkaudesta omaa itseä kohtaan siinä määrin, että koetaan toinen ihminen uhaksi itselle ja halutaan pitää hänet mahdollisimman kaukana keinolla millä hyvänsä. On varmasti jokaisen henkilökohtainen mielipide, kuulostaako järkevältä vai ei, mutta vain yksi asia on totta. Jos lyö paljaalla nyrkillä tiiliseinää, se suuremmalla todennäköisyydellä käsi, joka saa pahempia vaurioita.