Sooloprojekti

Jokainen meistä joutuu joskus tilanteeseen, jossa on otettava itseään niskasta kiinni ja marssittava huonekaluliikkeen ovesta sisään. Nuori muuttaa ensimmäiseen omaan asuntoon ja tarvitsee jotain, mitä ei saa mistään ilmaiseksi anteliailta sukulaisilta. Nuori harvemmin maksaa itse, pitää ottaa vanhemmat mukaan. Siitä se soppa vasta syntyy. Käy nopeasti ilmi, että maut ovat erittäin kaukana toisistaan. Mikä miellyttää nuorta, ei miellytä vanhempaa, eikä sellaiseen halua rahojaan käyttää. Ei vaikka nuoren valinta sopii omaa paremmin budjettiin, josta toivon mukaan on etukäteen ollut puhetta.

Siinä sitä sitten ollaan, riidellään kuin pariskunta, joka etsii huonekaluja ensimmäisen yhteiseen kotiin. Pariskunta voi riidellä myös hinnasta, mutta ei siitä sen enempää. Ja kokeneimmilla asujilla vanhat kuluneet kaipaavat joskus vaihtoa uusiin, oli sinkku tai pari.

Kun sopiva vihdoin löytyy ja saadaan kotiin, voi edessä olla uusi haaste. Miten tämä oikein kootaan? Ohjeet ovat mahdollisimman epäselvät, eivätkä työkalut sisältyneet hintaan. Lisäksi jokaisella on oma näkemys siitä, miten ohjeita pitää lukea. Mitä useampi, sen vaikeampi. Olen kuullut sellaistakin tapahtuneen, että kerrostalossa asukas kuuli naapurista kovaäänistä riitelyä, joka vain jatkui ja jatkui. Ei jaksanut kuunnella ja väkivaltaisen käytöksen pelossa soitti poliisit puolestaan paikalle tekemään metelistä lopun. Kun poliisi tuli, kävi ilmi että riidan syynä oli huonekalun kokoaminen.

Tein juuri itse yhden hankinnan ja se kävi helposti. Ei tarvinnut kuin kävellä liikkeen ovesta sisään ja nähdä se. Se ei ollut sitä mitä tulin etsimään, mutta antoi vision, miten loput uudishankinnat suoritetaan sitten, kun ne ajallaan löytyvät. Väri oli oikea ja hinta sopiva. Kauppa syntyi viidessätoista minuutissa. Kokoaminen oli vähän pidempi projekti. Lipastossa oli seitsemän laatikkoa, jotka piti koota liiman avulla. Liimattua ei voi purkaa, on oltava varma miten päin osat laittaa. Liimaukset menivät oikein, ruuvauksissa sattui pieniä virheitä, mutta ne olivat korjattavissa. Sen huomaa kun alitajuisesti tietää, että virheen voi korjata mitään rikkomatta, käyttää vähemmän aikaa pohtimiseen. Yksi ilta ei riittänyt, piti käyttää kahta. Molempina aikaa tuli käytettyä kolme tuntia, yhteensä kuusi tuntia. Kaksin työ olisi ollut nopeampaa, mutta ei puolta nopeampaa. Aikaa olisi kulunut riitelyyn ja vittumaisen naapurin tapauksessa siitä olisi tullut poliisiasia.

Tuli mieleen eräs opetus, jota jo lapsille satujen välityksellä kerrotaan. Pitää käyttää omaa järkeä. Neuvojat saavat aikaan sotkun, sinä aasin potkun. Totta molemmista näkökulmista. Jos sinä olet se, joka oli oikeassa, mutta toisen neuvot johtivat virheeseen, jota ei voi enää korjata, siitä ei niin vain pääse yli. Jos sinä olet se, joka neuvoi tekemään virheen, myönnätkö sinä sitä, vaikka se olisi esineenä silmiesi edessä. Sanot, että sehän on parempi noin, etkä ole itsekään vakavissasi. Mutta miten oman järjen viisautta sovelletaan tilanteeseen, jota ei voi esineellistää tai asiallistaa. Tuttu ongelma. Puhutaan jostain muusta tai ollaan hiljaa.