Kansallisaarteiden katoamisen pelko

Näin nuorena ei vielä kiinnosta, mitä jälkipolville jää ihmeteltäväksi tästä ajasta. Keski-ikäisten olen huomannut vääntävän räpylät rakoilla rakennelmia jättääkseen jonkinlaisen merkin olemassaolostaan tällä planeetalla. Että onpas siinä komea autotalli, tulevaisuuden ihminen voi ihailla. Eikä rakennusvimmainen yksilö ole ainoa säilöjä. Valtion pitää jemmata kulttuuriperintöä, kuten taidetta, sanomalehtiä ja ministeriön asiakirjoja.

Ennen kaikki edellämainitut olisi dumpattu jonkun viraston kellariin aiheuttamaan pölykeuhkoa sinne eksyville, mutta kellarit on jo varattu asioille joita ei voi digitoida (Risto Rytin muistomerkki Hesperian puistossa). Tämän vuoksi 700 teran kulttuuriperintö sähköistetään. Laskin huvikseni, että jos moisen määrän tunkisi kylmästi normaaleille kiintolevyille, köyhtyisi rahoittaja n. 42 000 euroa. Ei paha, mutta budjetti 12 vuodelle on 42 miljoonaa.

Yksinkertaisesti ajateltuna tiedon tallentaminen on juuri niin helppoa miltä se kuulostaakin. Ostetaan pino tallennusmediaa, skanneri ja alipalkataan arkistoija. Asiaa on kuitenkin pohdittu pidemmälle sellainen pelko mielessä, ettei tulevaisuuden ihminen edes tunnista nykyaikaista tietokonetta. Jostain löytyy ne sadat kiintolevyt, mutta mitäs niillä tekee, kun niitä ei saa mihinkään kiinni. Tulevaisuuden kansa ei tule koskaan näkemään 2000-luvun taidetta, jota en ole muuten nähnyt minäkään. Siihen se 42 miljoonaa menee - systeemin, joka kestää aikaa ja muutoksia, tekemiseen.

On onneksi ymmärretty, että avoin lähdekoodi toimii tässä parhaiten. Ei palkata mitään salamyhkäistä firmaa tekemään ja ylläpitämään systeemiä ja odottelemaan, kun ainoa arkistosta kärryillä oleva naavaparta kuolee. Yrittää kuolinvuoteellaan mutista seuraajalleen ohjeita, mutta silmät lasittuvat kesken lauseen. Seuraaja repii paidan yltään ja kirkuu tuskaansa kulttuuriperinnön tuhoamisesta, ihan kuin olisi tehnyt pommi-iskun Ateneumiin. Eli avointa lähdekoodia ja hajautetut sijainnit koneille.

En täysin ymmärrä pelkoa tekniikan muuttumisesta ja tallennusvälineiden vanhenemisesta. Voisiko jokainen tuleva sukupolvi kantaa sen verran vastuuta, että siirtäisi tiedot vanhentumassa olevalta tekniikalta uudelle? Siitä voisi tehdä kansalaisvelvollisuuden.

Tosin jos itse olisin maailman kuningas, karsisin 700 terasta aika paljon pois. En innostu vanhoista maalauksista tai Hesareista. Jos haluaisin ne ehdottomasti säilyttää, louhisin peruskallioon suuren bunkkerin ja sulkisin ministeriön asiakirjat sinne, ihan noin paperiversioina. Vielä 2000 vuoden päästä joku pääsisi lukemaan Mauri Pekkarisen tulkintoja vuoden 2010 poliittisesta tilanteesta. Ikävä kyllä en pääsisi näkemään, varottaisiinko bunkkeria vai ydinjätehautoja tarkemmin.