Ilmiöt

Pääsylippujen hinnat urheilutapahtumiin ovat aina keskustelun aiheena. Veikkausliigassa pelaava FF Jaro kokeilee viimeisessä kotipelissään, minkä verran katsojat ovat halukkaita maksamaan ottelusta. Yleisö saa nimittäin itse päättää lipun hinnasta.

"Mielestäni tämä on mielenkiintoinen ja hauska markkinointitapa jolla pyrimme saamaan suuren yleisön meidän viimeiseen kotipeliin. Peli on seuramme historian tärkeimpiä kotipelejä sillä lauantaina ratkeaa pelaako Jaro ensi kesänä Europelejä. Haluamme tarjota koko seudulle mahdollisuuden olla paikan päällä kokemassa pelin tarjoamaa jännitystä. Varmasti osa yleisöstä maksaa vähemmän kuin tavallisen lipun hinnan mutta saattaa myös löytyä niitä jotka haluavat osoittaa arvostustaan joukkueelle maksamalla vähän enemmän", Jaron toimitusjohtaja Niklas Storbacka kertoi Jaron kotisivuilla.

Idea on erikoinen, mutta Storbackan mukaan sitä on kokeiltu ulkomailla ja tuloksena on ollut sekä suurempi yleisömäärä että paremmat lipputulot.

Tällaisia tempauksia Veikkausliiga kaipaisi enemmänkin, sillä sarjan yleisömäärät ovat olleet viimeiset kauden pahassa laskussa. Keskiarvot ovat tänä vuonna jäämässä 2 200 katsojan pintaan, kun vielä kausilla 2005-06 ja 2006-07 Veikkausliigan katsomoihin löysin tiensä keskimäärin yli 2 900 katsojaa. Parissa vuodessa tapahtunut 700 katsojan keskiarvotiputus on hurja.

Kihun tilastopankista löytyy pääsarjojen yleisökeskiarvot vuosien varrelta. linkki. Äkkiä katsottuna pesäpallon vahva nousu näyttäisi vieneen jalkapallolta katsojia, ja tällä kaudella Superpesiksen yleisömäärien raportoitiin nousseen kautta linjan. Saa nähdä, pystyykö ensi kaudella Superpesis jo haastamaan Veikkausliigan katsojamäärissä?

Pesisväki on tänä keväänä ihmetellyt uutta sääntöä, jolla yritetään kitkeä lajista villi provosointi pois pelirangaistuksen uhalla. Monet ovat pitäneet tätä tunteen tappajana, ja lehdistökin nimesi säännön jo ”hanurisäännöksi”.

Pahimmat törkeydet karsiva säännöstö on vain hyvä asia. Pesäpallo on etenkin takavuosina tunnettu kärjistetysti lajina, jossa maaseudun isännät purkavat työpäivän kasaamat patoutumat huutelemalla vierasjoukkueen pelaajille, ja yleensä saaneet vielä vastauksia, jotka eivät aivan kaikkia käyttäytymisnormeja täytä. Pahimmillaan ilmiö oli nähtävissä joka ottelussa. Katsomon pahin rääväsuu sai nopeasti monologistaan vierasjoukkueen pelaajan ansiosta dialogin. Tämän jälkeen koko katsomonosa yhtyi kuoroon ja unohti kaiken tapakasvatuksensa kotiin.

Vaikka pahimmat ylilyönnit säännön ansiosta ehkä saadaankin pois, ei tunnetta ja provosointia koskaan pysty tappamaan pesäpallon tyylisestä lajista. Se on turha pelko. Provosointia on kuitenkin niin monenlaista. On rafaelnadalmaista vastustajaa ärsyttävää hidastelua, on valentinkonosmaista tuijottelua ja virnuilua sekä on myös vähän ylivedettyä tuulettelua, mikä saa epäonnistujan sapen kiehumaan varmasti. Tämän osaa pesäpallossa etenkin Kouvolan Sami Partanen.

Ei pelkkä ylilyöntien poisto vielä tunnetta tapa. Vasta kun pelaajat määrätään tuulettamaan onnistumisia Neuvostoliiton kiekkojoukkueen tapaan ilman hymynkaretta, voi sanoa että tunne on kuollut.