Ilmiöt

”Hei kameraneiti! Onks nää sellaset ilmasen viinan bileet vai mitkä?”
”No kyllähän täältä ainakin tota boolia saa…”
”Eli nää on ilmasen viinan bileet.”

Niin, kyllähän osa viinasta oli siellä ilmaista. Siis missä?

Hesari eli legendaarinen Helsinki Club avattiin vappuna uudestaan kolmen vuoden tauon jälkeen. Eilen juhlittiin avajaisia.

Kesän ajan Hesarilla bailataan perjantaisin ja lauantaisin. Jos kysyntää löytyy, syksyllä bileet saattavat jatkua myös viikolla. Ikäraja on 22 vuotta, ja ravintolapäällikkö lupaa, ettei juomissa ole kiskurihintoja (Aloite maltillisten hintojen puolesta tuli muuten ravintolapäällikön parturilta, joka oli valitellut kolmen Ville Vallattoman maksavan joissain paikoissa yhteensä lähes 30 euroa). Kuulostaa lupaavalta, vai mitä mieltä olette?

Parasta uus-vanhassa paikassa lienee kuitenkin luvattu musatarjonta. Sekoitus YK:lta, Playgroundista ja muista pienemmistä klubeista tuttua musaa yhdistettyinä tutumpiin hitteihin. DJ:ltä on kehotettu rohkeuteen soittaa muutakin kuin nrj:n top10-hittejä. Ainakin avajaisissa setti toimi.

Viime sunnuntaiaamuna minulla oli aikaa, sillä jostain kumman syystä en kärsinyt darrasta.

Tiedämme kaikki, mitä sellaiseen sunnuntaiaamuun kuuluu. Kahvi ja hesari ja blaablaablaa. Mitä sitä romantisoimaan. Lukekaa naistenlehtiä.

Kun kello läheni puoltapäivää ja turha ajankäyttö alkoi lähinnä enää vituttaa, tajusin, mitä olin tehnyt.

Sen lisäksi, että olin tietenkin hartiat jumissa tehnyt kaikki aamutoimeni jonkin Todella Tärkeän ääressä (Facebook, Youtube, Spotify, Seiska), edessäni oli omituinen ja hankalakäyttöinen ilmestys.

Hesarin näköislehti!

Sehän on vanha juttu, mutta huomasin, ettei tilalle ole vieläkään keksitty parempaa.

On toki ihan hienoa, että taitettu lehti on mahdollista tsekata koneelta. Onhan se nyt visuaalisesti paljon harmaata tekstiversiota miellyttävämpi. Ainakaan ei tarvitse epäillä, lukeeko Helsingin vai Vladivostokin Sanomia.

Mutta faktat faktoina. On lamaa siirtää lehti nettiin näköisversiona. Se on vähän kuin teksti-tv:n selaaminen digitalisoinnin jälkeen.

Oli pakko käydä paperiversio vielä läpi, ettei se olisi lojunut niin surkean ja koskemattoman näköisenä lattiallani. Plus hartiakipu. Otin Panacodinkin.

Älkää ymmärtäkö väärin. Tarkoitukseni ei ole kukkahattutäteillä. Mutta teki mieli välillä vähän taittaa sivua, sillä edessäni oli paperilehti, josta puuttui paperi. Jos lautasella on pelkkä kuva pihvistä, kyllä se ottaa aivoon.

Lukeeko joku näköislehden aamuisin koneelta ja jättää printin lojumaan lattialle? Pelastuuko sillä maailma? What's your excuse?

Muuten kyllä siirrän mielelläni kaiken lemmikkieläimiä myöten nettiin (Happy Aquarium, ei lotise asunnossa öisin kuin keväinen oja), mutta lehteni luen vielä paperilta sunnuntaiaamuina, jos näköislehteä parempaa ei ole tarjolla.

Taisin juuri hukata sen salasanankin. Hups.